Lautapelivuosi 2022 oli jonkinasteinen parannus vuodesta 2021, mutta tyystin pandemiasta ei vielä päästy: Lautapelaamaan jäi syksyllä järjestämättä. Vuodelle 2023 on toiveita paremmasta: Lautapelaamaankin on tulossa helmikuun alussa Tampereella!
Essenin Spiel-messut sen sijaan järjestettiin lähes 150 000 kävijän voimin, mukana taas muun muassa Lunkisti-Tero, jonka Essen-raportista voi fiilistellä pandemianjälkeistä messutunnelmaa. Myös Ropecon järjestettiin Messukeskuksessa lähitapahtumana, ei etänä.
Lautapelijulkaisijoilla on ollut hankaluuksia, joita Underdog Gamesin Nick Bentley summasi Twitterissä. Aiheesta on tiivistelmä BGG Newsissä. Lautapelipuolellakin on nähtävissä jonkinlaista rebound-ilmiötä, jossa pandemian aikaan pelejä hankittiin paljon, joka on saanut ostajat hieman kyllästymään. Toisaalta julkaisijoilta jäi pelejä julkaisematta, joten markkinoilla on nyt paljon tarjontaa ja vähemmän kysyntää.
Inflaatio syö katteita ja tuotanto- ja kuljetuslogistiikka on edelleen vaikeaa ja kallista, vaikka tilanne onkin helpottanut pahimmasta. Pandemiamyynnit saivat julkaisijat yli-innokkaiksi, joten pelejä on painettu liian suuria määriä. Monenlaiset tekijät aiheuttavat siis pelien julkaisijoille harmaita hiuksia.
Pelaajilla riittää joka tapauksessa pelattavaa, joten sukelletaanpa vuoden 2022 pelitarjontaan ensin Lautapelioppaan ja BGG:n ranking-listojen puolelta ja sitten Lautapelioppaan henkilökunnan mieltymysten näkökulmasta.
Lautapelioppaan suosikit
Vuosiäänestyksessä kuumin uusi peli oli aivan vuoden 2021 lopussa ilmestynyt Ark Nova, joka nousi heti ensiyrittämällä kolmannelle sijalle. Vastikään ilmestyneen suomenkielisen version odotan nostavan pelin kisaamaan vuosiäänestyksen voitosta tänä vuonna. Muuten vuoden 2022 uutuuspelejä ei vielä vuosiäänestyksessä juurikaan nähty.
Vuoden suosituin peliarvostelu oli Joonaksen juttu Vuoden peli -palkinnon voittaneesta Pelaa kuin miljonääri -pelistä eli vanhan Finanssi-pelin uudesta versiosta. Myös Vuoden strategiapeli -voittaja Dinner in Paris pärjäsi hienosti listalla.
Vuoden luetuimmat jutut olivat:
- Yatzyn säännöt
- Vuoden peli
- Pelaa kuin miljonääri
- Carcassonne
- Smart10
- Dinner in Paris
- Bezzerwizzer
- Escape Room – Pakohuonepeli
- Rummikub
- Parhaat lautapelit
BoardGameGeekin suosikit
BoardGameGeekin listoilla vuoden kiinnostavimmat uutuuspelit olivat Carnegie, Flamecraft ja Endless Winter: Paleoamericans. Nämä pelit saivat eniten reittauksia vuoden 2022 julkaisuista.
Xavier Georgesin bisnespeli Carnegie nousi BGG:n listalla korkeimmalle sijalle: sen sijoitus on tätä kirjoittaessani 176. eli oikein hyvä, vaikka matkaa huipulle vielä onkin. Pelin suosiota on siivittänyt suosittu nettipeliversio Board Game Arenassa, joka nosti pelin näkyvyyttä jo Kickstarter-kampanjan aikana roimasti.
Flamecraft on samoin Kickstarter-julkaisu, perheyhteensopiva työläistenasettelupeli, jossa artisaanilohikäärmeiden kykyjä hyödynnetään liiketoiminnassa.
Endless Winter on sekin Kickstarterin kautta julkaistu peli, jossa työläistenasettelu ja pakanrakentelu yhdistyvät kivikautiseen teemaan.
Viidensadan parhaan pelin joukosta vuoden 2022 pelejä löytyy muutama lisää: kilpa-ajopeli Heat: Pedal to the Metal, Liisa Ihmemaassa -tarinoihin perustuva Wonderland’s War, tarinaseikkailu Oathsworn: Into the Deepwood, Alien-mukaelma Nemesis: Lockdown, Endless Winter, 1980-luvun alun hittipelin uudelleenlämmittely Return to Dark Tower ja hevoskisa Long Shot: The Dice Game.
Laajempaa listausta hakevien kannattaa tutustua myös lautapelitubettajien, podcastaajien ja muiden vaikuttajien Vuoden parhaat -listoista koostettuun Reviewer’s ”Best of 2022” meta-compilation -listaan.
Mikon vuosi 2022
Tarkemman raportin kirjoitin omaan blogiini: sieltä löytyy Gaming Year 2022 -katsaus numeroista ja sensellaisesta kiinnostuneille. Omalta osaltani vuosi 2022 on ollut lautapeliharrastuksen jäähdyttelyvaihetta. Kevään pelailut jäivät koronarajoitusten vuoksi vähiin, syksyllä pääsin onneksi peli-iltoihin pari-kolme kertaa viikossa. Kotona pelaaminen väheni sekin reippaasti ja kaikkiaan edellisen kerran minulla on ollut näin hiljainen pelivuosi vuonna 2010, jolloin huushollista löytyi sekä vauva että taapero.
Lautapelioppaaseen kirjoitin vuoden mittaan arviot Escape Teamista ja Family Inc.:stä. Haastattelin Mathias Wiggeä ja kirjoitin pari kirjajuttua, Pelit kulttuurina -kirjasta ja Pakohuonemysteeri-kirjasarjan ensimmäisestä osasta. Aika vähän, onneksi on ollut muitakin kirjoittajia! Kirjoitusenergiani suuntautui lähinnä kirjajuttuihin, vuoden mittaan syntyi yli 200 kirja-arvostelua pääasiassa Kirjavinkkeihin ja Kulttuuritoimitukselle.
Uusia pelejä testailin vähänlaisesti ja ostin vielä vähemmän. Vuoden peli on ilmiselvä: Ark Nova oli vuoden kovin uutuus, eikä mikään muu pääse kovin lähelle. Iso korttipakka, reagoiminen sen tuomiin tilaisuuksiin, nopeasti etenevä kilpajuoksu kohti maalia – mistäpä tässä ei pitäisi.
Pelikerroilla mitattuna vuoden pelatuin peli oli L.A.M.A., joka onkin aivan erinomainen. Laamapeliä on helppo väheksyä liian yksinkertaisena, eikä siinä aivan pohjattomia strategisia ulottuvuuksia olekaan. Se on kuitenkin erittäin yksinkertainen, nopea ja koukuttava, ja tarjoaa riittävästi yllättäviä käänteitä.
Sampsan vuosi 2022
Vuosi 2022 oli pelikertojen suhteen vaisu pelivuosi. Ruuhkavuodet alkoivat toden teolla näkyä pelaamisessa ja jopa vanhempien lasten kanssa tuli pelattua harvemmin, kun nuorimmainen oppi kävelemään. 1,5-vuotias kun on otollisessa iässä, jos paikalle kaivataan pelihetkien tuhoajaa.
Pääsin kokeilemaan vuonna 2022 julkaistuista peleistä vain kahta, joista Quest for El Doradon lisäosa Dangers & Muisca oli ehdoton ykkönen. Olen ehtinyt hehkuttaa lisäosaa jo pelin arviossa sekä aiemmassa uutiskatsauksessa, joten jätän vaahtoamisen tähän. Muista henkilökohtaisista uutuuspeleistä itselle jäivät erityisesti mieleen Hansa Teutonican ison boksin paketti ja Blitzkrieg! World War Two in 20 Minutes! Näistäkin on linkkien takana tyhjentävät arviot (ja Hansasta omat höpötykset aiemmassa uutiskatsauksessa). Suosittelen kuitenkin edelleen niitä kokeilemaan.
Lastenpelien puolella vuoden kovimmat osumat jakaantuivat lasten ja aikuisen kesken vähän eri tavalla, niin kuin aina. Keskimmäinen innostui Outfoxedista, joka palasi pöytään pitkän tauon jälkeen ja kuusivuotias pääsi jo hieman perhepelien makuun innostuessa sekä MicroMacron jatko-osasta että jouluna saamastamme Conceptista. Jälkimmäinen on muuten edelleen yhtä hyvä kuin vuosia aiemmin ja on todella sääli, että pelin menestys jäi Suomen markkinoilla heikonlaiseksi. Lapset pelasivat myös useita kymmeniä pelejä Etanarallia ja Kanin loikkaa, joka nyt huilaa ansaitulla tauollaan.
Aikuisen näkövinkkelistä parhaat lastenpeliuutuudet olivat That’s Pretty Clever Kids eli That’s Pretty Cleverin lastenpeliversio, Etanaralli ja Fabulantica. Olen myös lämmennyt yhä enemmän tohtori Knizian Mmm!:lle, jota noin 20 erän jälkeen pelaan edelleen mielellään. Harmi, ettei peliä ole julkaistu suomeksi. Yleisesti uutuuspelejä tuli testattua melko vähän. Vuoden saldoksi jäi 39 uutta peliä tai lisäosaa, mikä on alin määrä koskaan. Niistäkin kolmasosa oli lastenpelejä.
Kirjoittaminen luonnistui vähäisistä peleistä huolimatta ja vuoden aikana kirjoitin tai olin mukana kirjoittamassa 28 arviota tai artikkelia, mikä on vain hitusen vähemmän kuin viime vuonna. Ensi vuonna tilanne voi muuttua astetta positiivisempaan, kun vanhin lapsi kastaa varpaitaan perhepelien maailmaan. Sitä odotellessa!
Petrin vuosi 2022
Vuosi 2022 oli korttipelien juhlaa. Toki paljon muutakin pelattiin, mutta harvinaisen paljon pöydälle nousi uusia, vinksahtaneita korttipelituttavuuksia.
Voodoo Prince on Reiner Knizian ovela tikkipeli jota taitaa olla suht mahdoton saada mistään, mutta sitä voi pelata Stichelnin korteilla. Pelissä on parhaimmillaan samanlaista piinaavaa miettimistä kuin Tichussa, kun täytyy arvioida mitä muilla on kädessä, ja mikä kortti on paras pelata seuraavaksi.
L.A.M.A. Party. Tämähän ei ole peli, ainakaan minä en sellaista siitä löydä, mutta hauskaa se on! Ota kortti pakasta, jos se sopii pöydässä olevan päälle, pelaa se, jos ei, ota uusi kortti. Ei aivan näin yksinkertaista mutta periaatteessa kuitenkin. Pelin voittaa se joka pääsee ensimmäisenä eroon korteistaan.
Cat in the Box. Jaa-a, tikkipeli, jossa on pelilauta. Vaikea sanoa pidänkö tästä pelistä, mutta ainakin se jäi mieleen. Kortteihin ei ole merkitty maita vaan ainoastaan numerot, ja pelaajat ilmoittavat itse mitä väriä he kulloinkin pelaavat. Tikeistä saa pisteitä, ja voittaja saa laittaa pelaamansa kortin mukaisen timantin laudalle. Yhtenäinen timanttikuvio toimii kertoimena, jos pelaajan etukäteen ilmoittama tikkimäärä toteutuu. Vaikka alussa kuinka suunnittelet hienon strategian, muut torppaavat sen alta aikayksikön. Tuskallista, mutta kohtuullisen lystiä. Masentavinta pelissä on typerä metapeli: ”Ai sullako on sininen kuutonen, mä luulin että se on mulla.”
Scout. Tämä(kin) peli on omalla tavallaan masentava, mutta hyvä silti. Ensin rakennetaan erinomainen korttikäsi, sitten joku muu voittaa jaon, ja oma käsi muuttuu miinuspisteiksi. Juhuu. Peli itsessään on mielenkiintoinen, koska käden järjestystä ei saa muuttaa muutoin kuin nostamalla pöydästä käteen uusia kortteja, tai pelin alussa, jolloin kaksisuuntaiset kortit voi kääntää ympäri.
Veetin vuosi 2022
Lautapelailujen osalta vuosi 2022 oli omalta osaltani kohtuullisen hiljainen. Pelikertoja hallitsi Sagrada, jota tuli pelattua ylivoimaisesti eniten. Värikkäät nopat ja sudokumainen asettelu vievät mukanaan, ja se on myös helppoa saada pöydälle uusien pelaajien kanssa. Viime vuonna löysin myös kyseisen pelin lisäosat, jotka toivat lisää vaihtelua ja uusia strategioita jo valmiiksi hyvään peliin. Kukkaroni itkee jo tulevan Legacy-version takia, mutta se on luultavasti saatava hyllyyn.
Viime vuoden uutuuksia tuli pelattua vähän. Tärkein löytö oli Dune: Imperiumin lisärit, ja pääsin muutenkin kokemaan Dyynin saloja ensimmäistä kertaa viime vuoden puolella. Pakanrakennus kiinnostaa aina, ja Imperium tekee sitä mielenkiintoisella teemalla, resurssipyörittelyllä ja kivalla teemalla. Maininnan arvoinen on myös Betrayal at House on the Hillin uusi painos, joka uudistaa peliä niin sääntöjen kuin kuvituksen ja komponenttien osalta. Omaan hyllyyn Betrayalin kolmosedikka ei ole vielä päätynyt, mutta toivottavasti asia korjaantuu pikapuoleen.
Itselleni uusista peleistä kärkipaikan vei siis Dune: Imperium, ja kärkikolmikon täydentävät Just One ja Kingdomino. Just One on todella hyvä partypeli, ja se kilpaileekin Codenamesin ja Decrypton kanssa samoista sijoista. Yhteistyöpelinä sillä on vähemmän selkeä päätöspiste, mutta toisaalta ”vielä yhden pelin” pelaaminen ei vaadi uutta alkuasettelua. Arvostan laajenevaa sanapartypelien valikoimaa, ja nyt mukana on jälleen uusi kilpailija. Kingdomino taas on hyvä perhepeli pienuudessaan ja nopeudessaan. Laattojen valinta on toteutettu hyvin, ja isojen alueiden kokoaminen on todella tyydyttävä pelimekaniikka.
Pakolliseen keräilykorttiosioon tultaessa hehkutan jälleen Flesh and Bloodia. Viime vuoden julkaisuissa oli hieman epätasaisuutta: alkuvuoden Everfest toi maailmalle pelin rikkinäisimmän sankarin, Uprising toi hyviä kortteja, mutta oli vuoden ainoana draftattavana settinä hienoinen pettymys ja Dynasty tarjoili uusia työkaluja useimmille sankareille. Tällä hetkellä kilpailukykyisiä sankareita ja pakkoja on enemmän kuin koskaan, ja alkuvuoden uusi draftisetti näyttää oikein lupaavalta. Aloitin myös pelin tuomaroinnin, ja se on ollut oikein hyvä tapa syventää omaa ymmärrystä pelistä ja vahvistaa yhteisöä. Magic: the Gatheringin peluu on ollut paperilla harvempaa, mutta Arenassa tuli silti pelattua yli tuhat peliä mätkyä, eli jokin siinäkin pitää edelleen puolensa.
Inkan vuosi 2022
Pidän kirjaa pelatuista peleistä, mutta en juurikaan seuraa tilastojen kertymistä vuoden aikana. Niinpä oli hauskaa tarkistaa, mitkä olivat päättyneen vuoden pelatuimmat pelit.
10. Oho, Afrikan tähti. Tätä tulee näköjään sen verran pelattua mökillä lasten ja isovanhempien kanssa, että klassikko ylsi top-listalle. Mieluummin tämä kuin Kimble.
9. Wingspan olisi voinut sijoittua korkeammallekin, mutta lapset eivät tässä vielä pärjää ja aikaa aikuisten kesken pelaamiselle on ollut melko vähän. Pelinä pitäisin tästä vielä enemmän, jos onnen vaikutus olisi pienempi, mutta lintuharrastajana ihastelen silti Wingspanin toimivaa teemaa ja kaunista toteutusta. Vuoden harvoihin uusiin hankintoihin kuului Oseania-lisäosa.
8. Fungi oli jonkin aikaa tauolla, mutta pääsi loppuvuodesta uudestaan pöytään arvion kirjoittamisen myötä. Tykästyimme siihen nyt entistä enemmän. Kiva kaksinpeli, jonka parissa jaksaa ottaa erän vielä lasten mentyä nukkumaan.
7. Peikkopolku on yhä etenkin nuoremman lapsen suosiossa. Tätä suosittelenkin lämpimästi pikkulapsiperheisiin: kaikin puolin mainio yhteistyöpeli, jossa aikuisenkin on kyllin hauskaa olla mukana, mutta jota lapset osaavat pelata myös keskenään. Vaikka useimmiten peli voitetaan, eteneminen on yleensä jännittävää, ja alkuasetelman satunnaisuus tekee jokaisesta pelistä vähän erilaisen.
6. Combo Color on hauska, vaikka lapset haluavat pelata lähinnä helpoimpia kenttiä. Pitää vielä odotella, että etenkin nuorempi ehtii koulussa pidemmälle matematiikan oppimäärässä, ennen kuin on mielekästä pelata mutkikkaimpia karttoja. Aikuisten kesken on mukavampaa, jos mukana on enemmän kuin kaksi pelaajaa.
5. Zombie Kidz Evolutionia tahkottiin kovasti lasten kanssa etenkin alkuvuodesta, ja eihän tätä voi kuin kehua: zombien kanssa on koettu vuoden aikana mieleenpainuvia mittelöitä. Suosittelen yhteistyöpeliksi alakouluikäisten lasten perheisiin.
4. Räävelin rohtotohtorit nousi vanhemman lapsen suosioon, kun peli lainattiin kirjastosta, ja niinpä se löysi tiensä myös pukinkonttiin. Vaikka kyseessä on onnenkoetus, joka yleensä tarkoittaa ennen pitkää pahaa mieltä, tässä pelissä liian pitkälle kurkottaminen ei pilaa kierrosta kokonaan, ja aineksien noukkiminen pussista pataan on yllättävän kutkuttavaa. Jonkin verran on kuitenkin oltava riskinottohalua ja pettymyksensietokykyä.
3. Sushi Go tuli taloon toissa jouluna, ja on kuluneen vuoden ajan ollut koko perheen suosikkilistalla. Hyvä niin, sillä kaksin tämä ei toimi ilman lisäsääntöjä. Pieni peltilaatikko on helppo ottaa matkallekin mukaan, eikä pelaamiseen tarvita kovin paljon pöytätilaa.
2. Biotopia oli mukava pieni yllättäjä, jota testimielessä peluutin useammassa eri seurueessa ja josta kaikki tuntuivat pitävän. Tänä vuonna se tuskin pääsee pelatuimpien listalla aivan näin korkealle sijalle, mutta pienine teknisine puutteineenkin se on ansainnut paikkansa pelihyllyssä.
1. Paleo nousi vuoden pelatuimmaksi peliksi. Ostin sen tarjousmyynnistä kokeilematta, koska pidin teemasta ja koska sitä kehuttiin hyväksi yhteistyöpeliksi perheille. Aluksi se kiinnosti lähinnä minua ja metsästelin mammutteja keskenäni, mutta katseltuaan touhuani kyllin pitkään vanhempi lapsi ilmoitti haluavansa mukaan. Nyt olemme seikkailleet kivikaudella menestyksekkäästi läpi jo neljä skenaariota.
Peli on mukavan tarinallinen, sen teema on vahva ja haastetta riittää, mutta toteutus on silti tarpeeksi suoraviivainen, jotta kymmenvuotias pysyy juonessa mukana ja osaa tehdä perusteltuja päätöksiä. Oli kuitenkin hyvä, että opettelin pelaamaan ensin itse, niin lapsen oli helppo tulla pelikaveriksi, sillä säännöissä on aluksi vähän omaksumista, vaikkeivät ne lopulta vaikeat olekaan.
Tilastoista paljastuu myös, että aikuisten pelikerrat hajaantuivat selvästi useammalle pelille, mikä esti esimerkiksi Terraforming Marsin pääsyn top-listalle. Lisäksi en ole merkinnyt lautapelien sähköisiä versioita tilastoon – luultavasti ainakin Dominion ja Pandemia olisivat muuten olleet kärkikahinoissa mukana.
Miiran vuosi 2022
Vuosi 2022 pelien merkeissä oli edellistä vuotta vähäpelisempi. Arki valitettavasti häiritsi peli-iltoja, mutta ne pelit, mitä päädyttiin pelaamaan olivat kyllä mainioita.
Suurimpia positiivisia kokemuksia olivat ihan mahtava pussinrakentelu Wonderland’s War, raskaampi eurohärveli Bitoku ja Merchants of the Dark Road, johon uskaltauduin tutustumaan taskulämpimistä arvosteluista huolimatta. Viticulture World -lisäosa taas toi viinipelin takaisin pöydällemme ja on dominoinut peliaikaa loppuvuoden.
Hypejunan mukana tuli kokeiltua Ark Novaa, ja eläintarhan rakentelu oli niin kivaa, että peli tuli hankittua kotiinkin.
Eniten pöytäaikaa sai partypeli So Clover!, jota kyllä suosittelen edelleen kaikille. Se on sanapelien ehdotonta aatelia. Toiseksi eniten peliaikaa sai edelleen Dune: Imperium, mikä ei harmita yhtään. Saapi nähdä, vieläkö se on listan huipulla vuonna 2023 uuden Immortality-lisäosan myötä.
Lautapelimedian puolella blogini on ollut hiljaisempi, julkaisuja on tullut harvakseltaan. Aikani on oikeastaan mennyt Hyvin draftattujen korttien parissa, ja se onkin ollut mahtava projekti ja iso henkireikä arjen keskelle. Loppuvuosi oli kyllä pelillisestikin rikkaampaa, suunta on vahvasti nousujohteinen sillä saralla. Muutamia vuoden 2022 julkaisuja odottaa minulla vielä kokeilua, esimerkiksi Tiletum ja uusin Uwen peli Atiwa ovat tässä alkuvuoden suorituslistalla.
Markuksen vuosi 2022
Vuosi oli ensimmäinen kokonainen pelivuosi, jolloin pidin kirjaa pelatuista peleistä. Varsinainen hurahtaminen lautapeleihin tapahtui noin vuotta aiemmin, jolloin uusien pelien kokeileminen oli alkanut eksponentiaalisesti kasvaa.
Olen persoonana kokeilunhaluinen, ja myös peleissä viehätyn uudenlaisista kokemuksista. Siksi monia pelejä, varsinkin pidempiä, on erilaisissa peliporukoissa pelattu vain kertaalleen, tai alle viisi kertaa. Toki moni peli olisi mielestäni ansainnut tulla pelatuksi useampiakin kertoja, mutta peliporukoissani liikkuu niin mahdoton määrä pelejä, että sekin toisaalta sanelee hajanaisuutta.
Lautapeleissä iso osa kiinnostustani on erilaisten innovaatioiden ihmettely, niin mekaniikoissa kuin muussakin toteutuksessa. Lautapelien suunnittelijat ovat useimmiten varsin kunnianhimoisia, ja hommaa tehdään rakkaudesta lajiin. Innostuneisuus uuden luomisessa näkyy ja tuntuu peleissä. Odotankin aina uuden pelin äärellä, että se toteutustavallaan jotenkin yllättäisi minut. Toisaalta, jos näin ei käy, tai peli lakkaa yllättämästä muutaman pelikerran jälkeen, en välttämättä enää kiinnostu pelaamaan peliä.
Peli voi kuitenkin yllättää minua monella tapaa. Se voi tapahtua peliseuran pelityylin tai omien hoksausten kautta, tai sitten vain pelissä riittää tutkailtavaa. Kuulinkin tähän liittyen juuri oivan sanonnan: ”Ihminen voi pettyä vain omiin odotuksiinsa”. Näin se varmasti on, vaikkei yllätyksistä pitäisikään – voihan nimittäin siihenkin pettyä, että tulee yllätetyksi, kun nimenomaan juuri odottaa ja toivoo, että kaikki olisi ennakoitua. Tällaisiakin pelikavereita minulla kyllä on, ja onhan se joskus haastava yhtälö, jos odotukset ovat näin erilaiset.
Vuoden 2022 aikana pelasin 128:aa eri peliä, joista 40:ää pelasin vähintään viisi kertaa. Trails of Tucana oli eniten pelattu pelini 33 pelikerralla, toisena My City 26 pelikerralla, jonka pelasimme vaimoni kanssa melko lyhyessä ajassa läpi. Hieman pidemmistä peleistä pelatuimpien viiden parhaan joukkoon pääsi Arkham Horror -korttipeli, jota tuli pelattua yksin sekä kaverin kanssa kaksin kaikkiaan 16 kertaa, kampanjatyylisesti. My Cityn ja Arkham Horrorin lisäksi varsinaisista kampanjapeleistä pelasin Gloomhaven: Jaws of the Lionia soolona ja Clank!: Legacya nelinpelinä. Molemmat kampanjat ovat tätä kirjoittaessa noin puolessa välissä. Erityisesti Clank! on ollut sellainen, että jokaista pelikertaa odottaa innolla, ja odotus palkitaan – yllätyksiä pelissä ainakin riittää.
Syksyllä 2021 aloitin työhöni liittyvän lautapelikerhon, joka sai parin kerran nihkeän alun jälkeen odotuksiani suuremman suosion. Pidinkin kerhoa koko viime vuoden ajan, ja sain iloita monenkirjavasta ja -ikäisestä joukosta kerta toisensa jälkeen. Nyt työkuvioiden muututtua aloittelen parhaillaan vastaavaa toimintaa toisessa kaupungissa. Sen myötä olen myös itse joka kerta päässyt tutustumaan uusiin peleihin. On hienoa nähdä lautapeli-innostuksen syttyvän erilaisissa ihmisissä, ja kokea yhteyttä yhteisen kiinnostuksen äärellä.
Joakimin vuosi 2022
Lautapelit ovat olleet elämässäni läsnä pienestä pitäen, mutta olen innostunut niistä koko ajan vuosi vuodelta enemmän. Suhteellisen aktiivisia vuosia lautapeliharrastuksessani on jo ollut muutama edellinen, mutta vuosi 2022 menee heittämällä kärkeen.
Aloin entistä aktiivisemmin etsiä käsiini itselleni uusia pelejä, ja halusin kokeilla kaikenlaisia lautapelejä laidasta laitaan. Hoksasin kirjaston olevan mainio tapa kokeilla pelejä, joita ei raaski ostaa ”sika säkissä” -menetelmällä. Pelien löytämistä edesauttoi myös luonnollisesti lautapelaamista harrastavat kaverit, jotka onnekseni tuovat pelipöytään uusia mielenkiintoisia tuttavuuksia melko säännöllisesti.
Lisäksi selailin Facebookin Lautapelikirppistä enemmän kuin kehtaan myöntää, ja muutamaan peliin on tullut sitäkin kautta tutustuttua. Lisääntyneen pelaamisen lisäksi vuonna 2022 aloin tutkia entistä enemmän vanhoja sekä tulevia pelejä, ja yhtäkkiä katsotuimmat Youtube-videoni olivatkin lautapeliaiheisia.
Aloin koko ajan kiinnostua lautapeleistä pelaamisen ulkopuolellakin. Kun en pelaa, katson videoita lautapeleistä, luen niistä tai puhun aiheesta. Saatoinpa kyseisenä vuonna hahmotellakin paria omaa lautapeli-ideaakin. Ja mikä parasta, toisin kuin muut harrastukset, jotka tulevat ja menevät, tälle innostukselle en näe loppua!
Harrastuksen mielenkiintoa lisäsi osaltaan myös BG Stats -sovellus, jonka ostin vuoden alussa pelien tilastointia varten, ja voinkin kertoa olevani koukussa sovelluksen antamaan statistiikkaan. Sovelluksen ansiosta tiedän, että olen pelannut viime vuonna 116 eriä peliä, joista 62 oli ennestään uusia minulle. Pelikertoja kertyi vuodessa yhteensä 328. Nämä lukemat yllättivät hieman jopa itseni!
Johtuen pelien isosta määrästä, useat erittäin lupaavat pelit jäivät vähäisille pelikerroille. Tästä syystä päätin tehdä top 10 -listan sijasta kaksi top 5 -listaa! Ensimmäisessä listassa ovat 5 peliä, joiden sijoitus riippuu siitä, kuinka innolla odotan niiden uudelleen pelaamista. Näitä pelejä olen pelannut vain muutaman kerran, enkä siksi osannut verrata näitä peleihin, jotka ovat saaneet paljon enemmän peliaikaa.
Toisessa listassa on pelit, joita olen pelannut tarpeeksi muodostaakseni niistä kokonaisen mielipiteen. Molemmista listoista löytyy siis vain pelejä, joita olen pelannut ensimmäisen kerran vuonna 2022! Ennen listoihin siirtymistä kunniamaininnan saa Dune: Imperium, joka olisi varmasti ollut listan ykkösenä, ellen olisi juuri ja juuri kerennyt pelata sitä ensimmäisen kerran vuoden 2021 puolella.
Vuoden 2022 top 5 pelit, joita haluan pelata lisää:
5. Summoner Wars (Second Edition)
Kirjaston palvelut antoivat minulle tilaisuuden kokeilla tätä mainiota kaksinpeliä. Peliä pelataan yksinkertaisella 6×8-laudalla, jossa omia kortteja liikutellaan ruudusta toiseen, ja yritetään tuhota vastustajan johtaja hyvällä strategialla ja nopanheitolla. Master Setissä tulee 6 erilaista pakkaa, joilla voi mittelöidä kaverin kanssa siitä, kenen fantasiajoukot vievät tällä kertaa voiton.
4. Gloomhaven: Jaws of the Lion
Gloomhavenia ja sen sisarpeliä Jaws of the Lionia on viime vuosina kehuttu parhaina kampanjapeleinä, joita lautapelimaailmasta löytyy. Viime vuonna kokeilin itsekin hypätä tämän fantasiamaailman pariin, mutta valitettavasti aikaa ei löytynyt kuin kahden ensimmäisen skenaarion pelaamiselle, jotka toimivat lähinnä tutoriaaleina pelin perusmekaniikoille. Tästä huolimatta en malta odottaa, että pääsen pelaamaan lisää!
En ollut jostain syystä kiinnittänyt yhtään huomiota tähän peliin, ja siitä syystä se saattoi olla jopa koko vuoden positiivisin yllätys! Peli on todella yksinkertainen ja nopea, mutta mielenkiintoinen ja miellyttävä. Pelille oman identiteetin rakentaa vahvasti kevyt pakanrakennus, onnenkoetus, kolme erilaista voittoehtoa, sekä hieno ja leikkisä kuvitus.
2. Tzolk’in: The Mayan Calendar
Tzolk’in on kenties kekseliäin työläistenasettelupeli, jota olen pelannut. Pelissä on mielenkiintoinen mekaniikka, jossa rattaat pyörivät laudalla pelin aikana. Rattaiden pyöriminen mahdollistaa sen, että mitä pidempi aika työläisen asettamisesta on, sitä paremman palkinnon saat, kun päätät ottaa sen takaisin. Tämä mekaniikka kutittelee aivoja todella kivasti, eikä sen laajuutta täysin ymmärrä ennen kuin on päässyt kokeilemaan peliä.
1. Orléans
Pakanrakennusmekaniikka lautapeleissä on varmasti monille tuttu, mutta Orléans on yksi harvoja pelejä, jossa olen päässyt rakentamaan oman kankaisen pussin sisältöä. Pelin aikana pussiin saa lisättyä erilaisia työläisiä, joita nostamalla ne voi asettaa omalla laudalla sopiviin toimintoja aktivoiviin paikkoihin. Tästä tuuripainotteisesta elementistä huolimatta peli on yllättävän raskas ja taktinen, enkä malttaa odottaa pääseväni pelaamaan sitä uudestaan. Tätä peliä olen nimittäin päässyt pelaamaan ainoastaan kerran, mutta se ainut peli vakuutti niin kovasti pelin hienoudesta, että en epäillyt hetkeäkään asettaa sitä listan kärkeen!
Vuoden 2022 top 5 parhaat pelit:
5. Ascension: Deckbuilding Game
Ascension ei keksi pyörää uudestaan, vaan on niin tavanomainen pakanrakennuspeli kuin voi vain olla. Tämä ei kuitenkaan ole missään tapauksessa huono asia, sillä joskus vain tekee mieli lätkiä illan päätteeksi korttia ja saada nopeita dopamiiniryöpsähdyksiä. Valinnat eivät ole myöskään pelissä vaikeita, mutta erilaiset kortit, ja niiden ketjutus ovat niin miellyttäviä, että pelaaminen pysyy mielenkiintoisena.
Aikaisemmin Dominion on ollut yksi lempipelejäni, mutta rehellisesti sanoen olen kyllästynyt siihen pelattuani sitä hieman liian useasti. Ascension onkin täyttänyt Dominionin jättämän aukon kevyenä ja yksinkertaisena pakanrakennuspelinä.
4. Radlands
Radlands on 1 vs 1 -korttipeli upealla steampunk-kuvituksella. Vuorossa on lähtökohtaisesti kolme toimintopistettä. Esimerkiksi kortin pelaaminen ja kortin toiminnon käyttäminen maksaa toimintopisteitä, ja lähes joka vuorolla täytyy tehdä haastavia päätöksiä pisteiden käytöstä. Tämän lisäksi jokaisessa kortissa on toiminto, jonka voi tehdä ilmaiseksi, jos heittää kortin lopullisesti kädestä pois. Pelin voittaa se, joka saa tuhottua vastustajan kaikki kolme leiriä.
Pelissä mittelöinti on muistuttanut minua ajasta, jolloin olin todella innostunut Magic: The Gatheringista, ja kuinka siinäkin pelissä matsit vaihtelivat nopeista murskavoitoista todella tiukkoihin vääntöihin.
Tätä arvostettua peliä olen aikaisempinakin vuosina meinannut päästä pelaamaan, mutta onneksi vihdoin tänä vuonna sain pelin pöydälle. Peli on hyvä esimerkki siitä, kuinka mukaansatempaavia ulkokuoreltaan tylsänkin näköiset pelit voivat olla. Monesti nopat peleissä ovat mielestäni tylsiä ja pahimmillaan turhauttavia, mutta Burgundysta löytyy kenties oma suosikkinoppamekaniikkani.
Vuoro koostuu kahden nopan käytöstä, joiden silmäluvut kertovat millaisia toimintoja voi tehdä. Silmäluvut siis rajaavat, millaisia laattoja voi ottaa käyttöön, ja mihin niitä voi asettaa. Peli on pohjimmiltaan yksinkertainen, mutta erilaiset laatat ja niiden kyvyt, sekä mahdollisuus manipuloida noppien silmälukuja, tekevät pelistä mehukkaan ja yllättävänkin raskaan paketin!
2. Trails of Tucana
Vuoden yllättäjä löytyy toiselta sijalta, sillä ennakoin Trails of Tucanan olevan ”ihan kiva pikkupeli”, mutta todellisuudessa se olikin suorastaan loistava pikkupeli! Kerta toisensa jälkeen palasin vuoden aikana piirtelemään kertakäyttöiselle kartalle reittejä, eikä se käynyt tylsäksi missään vaiheessa yksinkertaisuudesta huolimatta.
Peli on helppo opettaa, ja idean oppii hetkessä kuka tahansa. Uudelleenpelattavuus on myös hämmentävän hyvä, sillä luulin kahden kartan käyvän nopeasti tylsäksi. Muuttujia löytyy onneksi niin useita, että samatkin kartat toimivat joka kerta hieman eri tavalla. Tämän täytyy olla lempipelini, jota pelataan kynä kädessä.
1. Cascadia
Listaykkönen menee samaan kastiin edellisen kanssa, sillä peli on todella yksinkertainen oppia ja pelata, mutta syvyyttä pelistä löytyy lähes loputtomiin. Tämä eläinteemainen laatanasettelupeli kiilasi kärkipaikalle salakavalasti puhtaasti pelikertojen vuoksi. Jos peliä voi pelata kenen tahansa kanssa ja se päätyy kerta toisensa jälkeen pöydälle, sen täytyy kertoa jotain pelin laadusta.
Peli on täynnä yksinkertaisia, mutta mielenkiintoisia päätöksiä. Laattojen ja eläimien asetteluun ei usein löydy täydellistä vastausta, mutta lähes jokaisen vaihtoehdon voi saada toimimaan. Nämä vaihtoehdot pelissä saa aikaan sen, että pieniä onnistumisen tunteita saa jatkuvasti. Kaiken lisäksi joka pelikerralle arvotaan erilaiset pisteytyskortit, jotka pitävät pelikokemuksen tuoreena. Cascadiaa uskallan suositella jokaiselle: lautapeliharrastelijasta aloittelijaan!
