Pelivuosi 2017 on takana, joten on aika tarkastella vuoden kulkua. Isoina trendeinä vuonna 2017 näkisin ainakin seuraavat ilmiöt:
Kickstarter oli enemmän ja enemmän se kanava, josta suosittuja pelejä ilmestyy – tai ainakin huomionarvoisia. Kindgom Death: Monster, The 7th Continent, Dark Souls, Zombicide, Rising Sun, Gloomhaven ja niin edelleen, piti näistä tai ei niin ainakin nämä ovat pelejä, joista puhutaan. Kickstarter mahdollistaa ratkaisuja, jotka perinteisessä julkaisemisessa jäisivät tekemättä, niin hyvässä kuin pahassa.
Kampanjapelit ovat selvästi tulleet jäädäkseen. Yhä useampi peli tarjoaa pitkään kestävää kampanjaa, jossa on pysyviä, jatkuvia elementtejä. Varsinaiset Legacy-pelit ovat selvästi hieman sivuseikka, niitä ei kovin paljon ilmestynyt (Pandemic Legacyn toinen kausi, Charterstone), mutta muuten kampanjapelit olivat selvästi pelaajien mieleen.
Videopelihybridit yleistyivät myös. Järkeviä tapoja lauta- ja videopelien yhdistämiseen on alkanut löytyä enemmän ja enemmän. Tablettitietokoneet ovat hyvä pari lautapeleille ja Descentin, Mansions of Madnessin ja Imperial Assaultin mallin mukaiset tietokonepelinjohtajat yleistyvät varmasti. Muutos vaatii pelaajilta totuttelua: kaikki, mikä näyttää lautapeliltä, ei enää olekaan oikeastaan lautapeli, vaan ennemminkin videopeli, jossa on lautapelielementtejä.
Lukumääriä ja listakärkiä
Omat pelailuni keskittyivät kahteen osastoon: keskiviikkopeleihin Tavernassa ja kotipeleihin lasten kanssa. Molemmissa on päässyt pelaamaan paljon mielenkiintoisia pelejä, vaikka puitteet vähän erilaiset ovatkin.
Pelien määrä on pysynyt oikein mukavalla tasolla: vuoden aikana pelasin 759 kertaa yhteensä 238 eri peliä. Määrä on vähän hiipunut vilkkaimmista vuosista, mutta se selittyy lähinnä sillä, että nopeita lastenpelejä tulee pelattua vähemmän. Ennätysvuonna 2014 listalla oli kuusi peliä, joita pelasin yli 20 kertaa, ja kaikki olivat lyhyitä pelejä lasten kanssa.
(Lapsista puheen ollen, alla olevasta kaaviosta näkyy hyvin pienten lasten vaikutus peliharrastukseen. Ensimmäinen lapseni syntyi vuonna 2006, josta seurasi romahdus pelimäärissä 2007, ja toisen lapsen syntymä tammikuussa 2009 pudotti peliharrastuksen vielä pienemmäksi – mutta siitä alkoi nousu, kun lapsista alkoi saada peliseuraa.)
Eniten pelaamani pelit vuonna 2017 olivat Hero Realms (66 pelikertaa), Santorini (53), Love Letter (21), Coco Loco (18), Mechs vs Minions (17), Fashion Show (16), Afrikan tähti (11), Ty Friends (10), Innovation (10) ja Joylings (10).
Varsinkin lasten kanssa tilanne on se, että sitä pelataan, mitä peliseura tahtoo pelata, mikä näkyy näissä eniten pelikertoja saaneissa peleissä. Aivan jokainen ei olisi ihan oma ykkösvalintani.
Pelitapahtumat
Pelitapahtumien osalta vuosi oli aika hiljainen. Ropecon jäi tänä vuonna väliin, totesimme ettei Pasila tarjoa oikein mukavia puitteita, eikä reissu ole lautapelaamisen näkökulmasta ihan parasta ajankäyttöä. Kesällä oli muutakin tekemistä.
Aktiivicon jäi myös välistä, pitkälti perhepiirissä olleen sairastelun vuoksi. Sairauksista toivuttiin, mutta tapahtuma jäi välistä. Pieni harmi, mutta siitä selvittiin.
Pelitapahtumallisesti vuoden kohokohta olikin syyskuinen Lautapelaamaan. Vähän omituinen ajankohta ei oikeastaan haitannut, vaikka Essen-uutuudet jäivätkin välistä, sillä pelattavaa riitti muutenkin. Hyvää peliseuraakin oli. Otin kotoa nuoremman peliharrastajan matkaseuraksi ja Lautapelaamaan teki asianmukaisen vaikutuksen. Luulenpa, että ensi vuonnakin pitänee ottaa nuorisoa mukaan tapahtumaan ja Ropeconin voimme jättää suosiolla väliin: kyllä lautapelaajan näkökulmasta Lautapelaamaan on vain tapahtumien ykkönen.
Vuoden parhaat pelit
Vuoden pelianti oli noin yleisesti ottaen aivan hyvää. Alkuvuodesta tuntui siltä, että ei ole vaikeaa olla innostumatta uutuuspeleistä, mutta vuoden edetessä mielenkiintoisia uutuuksia tuli sitten kuitenkin aivan riittävästi.
Oma pelimakuni tuntuu kyllä olevan jotain muuta kuin BoardGameGeekin listakärki: vuoden lopussa BGG:n listaykköseksi noussut Gloomhaven on mainio esimerkki siitä, mikä on nyt suosittua ja mikä ei minua kiinnosta sitten yhtään.
Valtava, kallis laatikko täynnä rompetta? Ei oikeastaan kiinnosta. Fantasiaseikkailua? Ei juuri sytytä. Kallis Kickstarter-kampanja? Iso miinus. Kampanjapeli? Vielä isompi miinus.
Mikä sitten oikeasti innosti? Kauden 2016–2017 parhaat uudet tuttavuudet on helppo listata.
Uwe Rosenbergilta tuli pari vallan mainiota uutta peliä. Alkuvuodesta kokoelmiini vihdoin päässyt A Feast for Odin on iso, mahtava peli, jossa on paljon mielenkiintoista järjesteltävää ja tehtävää. Vuoden 2017 Essen-uutuus Nusfjord on paljon pienimuotoisempi ja juuri siksi kiinnostava peli, josta pidän jokaisen pelikerran jälkeen enemmän. Juuri nyt nostaisin sen Uwe Rosenbergin ludografiassa viiden parhaan pelin joukkoon, jos en sentään aivan huipulle.
Pakohuonepelit olivat yksi vuoden kovimmista jutuista. Sain loppuvuodesta vihdoin aikaiseksi kokeilla ihan aitoja pakohuoneita ja jäin heti koukkuun. Ehdin käymään kolmessa pakohuoneessa ja lisää on luvassa vuoden 2018 aikana (ratkaisu oli lopettaa täydellisen pakohuoneseuran miettiminen ja lähteä tekemään huoneita lasten kanssa – hyvin toimi, ja peliseura on helposti saatavilla). Myös pakohuonepelejä tuli testattua moneen kertaan. Omaksi suosikikseni nousi EXIT: The Game -sarja, kakkosena niukasti Unlock! ja Escape the Room jää selvästi kolmoseksi.
Sami Laakson Kickstarter-peli Dawn of Peacemakers on vasta tulevia julkaisuja, mutta tätä Sami Laakson uutta peliä odotan suurella mielenkiinnolla. Sain pelistä testikappaleen reiluksi viikoksi lainaan ja pelasin siinä ajassa ensimmäisiä skenaarioita muutamaan otteeseen. Jäi sellainen fiilis, että tätä lajia on saatava lisää, vaikka peli onkin yhteistyö- ja kampanjapeli, eli kattaa kaksi kirosanaa (ja joo, olihan se myös hintava Kickstarter-peli). Joskus on tehtävä poikkeuksia sääntöihin.
Dawn of Peacemakersin Kickstarter-kampanja oli myös aivan viime metreille asti kiehtova jännitysnäytelmä. Minulla oli pledget vetämässä seitsemälle pelille, mutta rahoitusta kertyi lopulta sen verran, että saatoin pudottaa osallistumiseni neljään peliin. Niistäkin ne kolme ylimääräistä olisi voinut jättää pois, mutta se olisi vetänyt tilanteen vähän liian tiukille. Ylimääräiset kappaleet sain joka tapauksessa myytyä hetkessä, joten kaikki hyvin sen suhteen.
Kaupankäyntipeli Sidereal Confluence teki loppuvuodesta suuren vaikutuksen. Ehdin pelata peliä vain kerran, mutta se jätti palavan halun pelata tätä peliä lisää. Todella epäsymmetrinen kaupankäyntipeli, jossa pelaajilla on aivan tyystin risteävät tarpeet takaa sen, että kauppaa syntyy. Pelaajamäärä on melko hulppea 4–9 ja enemmän tuntuisi nelinpelin perusteella olevan paremmin. Kesto ei pelaajamäärän kasvusta juurikaan veny, peli on sen verran samanaikainen, mutta pöytätilaa yhdeksän pelaajan peli vaatii kyllä hullun lailla.
Sierra Madre Gamesin mielenkiintoiseen maailmaan perehdyin, kiitos Cole Wehrlen tuotantoon heränneen mielenkiinnon. Wehrlen haastattelu on yksi Lautapelioppaan vuoden parhaita juttuja. John Company saa vielä odottaa, ennakkotilausten toimitus viipyy muutaman kuukauden verran, mutta Pax Pamirin ostin, testasin ja havaitsin erittäin mielenkiintoiseksi. Valtakamppailu 1820-luvun Afganistanissa on kiinnostavaa, etenkin kun pelaajat ovat pelissä alemman tason kätyreitä eivätkä siis itse suoraan osallisina suuressa pelissä. Wehrlen uutuus Root pääsi myös harvalukuiselle tukemieni Kickstarter-kampanjoiden listalle.
Japanilainen tapaus Yokohama oli vuoden 2016 toteutunutta Kickstarter-satoa, japanilaisen Hisashi Hayashin suunnittelema peli, joka pinnallisesti tuo mieleen Istanbulin turboversion. Pelissä on mukavaa nouki-ja-toimita-henkeä, se on virkistävää vaihtelua pakanrakennuksen ja työläistenasettelun valtavirralle, ja Deluxified-version paremmat komponentit tuovat peliin mukavasti luksusta.
Vuoden pettymykset
Near and Far ei lunastanut lupauksiaan. Tämäkin oli kampanjapeli, johon en lopulta halunnut sitoutua. Kaunishan tämä on, kuten Ryan Laukatin pelit yleensäkin, mutta sisällöltään ei kuitenkaan riittävän kiinnostava. Peli päätyi myyntiin melko pian (ja samaa tietä on nähtävästi menossa myös Above and Below).
Arkham Horror ei oikeastaan ollut pettymys, kun en peliltä oikein mitään odottanutkaan, mutta vuoden kauhistuttavimpia pelikokemuksia yhtä kaikki, eikä missään hyvässä mielessä. Pitkä ja sisällötön ”katso mitä ikävää kortissa lukee”-pläjäys, ei vain sytytä millään tavalla. Lopultahan tämä kääntyi iloksi, kun kahdella eurolla Lautapelaamaan-tapahtumasta saadun pelin myin 40 eurolla eteenpäin.
Mountains of Madness vaikutti kuvauksen perusteella kiinnostavalta, mutta käytännössä osoittautui vähän turhan omituiseksi kepeän seurapelin ja mutkikkaan strategiapelin yhdistelmäksi. Kertakokeilu oli kyllä antoisa, mutta saa riittää.
Kohtuudesta ja itsehillinnästä
Vuoden 2017 tavoitteet olivat reaktiota vuoteen 2016. Pyysin ja sain vuonna 2016 paljon arvostelukappaleita ja päädyin viettämään kovin paljon aikaa pelaten uusia pelejä, joista en lopulta ollut erityisen kiinnostunut. Vuosi 2016 oli uusien pelien vuosi: 133 uutta peliä ja lähes joka viides pelikerta oli uuden pelin testausta.
Tämä oli liikaa. Seurasin myös rahankäyttöäni ja peleihin tuntui myös menevän liikaa rahaa. Niinpä pistin rahahanat kiinni vuoden 2016 lopussa ja päätin, että vuonna 2017 ostaisin merkittävästi vähemmän uusia pelejä. Tämä onnistui osin. Kokeilin vuoden aikana vain 67 uutta peliä ja uusien pelien osuus kaikista pelaamistani peleistä oli pienempi kuin koskaan sinä aikana kun olen pitänyt kirjaa.
Uusien pelien ostamisen välttäminen… no, se ei mennyt aivan yhtä sujuvasti. Vuoden seitsemän ensimmäistä kuukautta menivät hienosti, ostin vain muutaman hyvin harkitun pelin, mutta loppuvuodesta innostumista uusia pelejä kohtaan ja ostoksia kertyi sitten enemmän. Vuoden 2016 lukemista jäätiin sentään satoja euroja ja kun myinkin pelejä noin tuhannella eurolla, loppusumma putosi tuhannesta eurosta noin kolmeensataan. Se on askel kohtuuden suuntaan.
Vuoden 2018 tavoitteeksi muotoutuu kohtuuden lisääminen. Pelikokoelmaani tulen karsimaan ja uusia ostoksia pyrin taas välttämään parhaani mukaan. Uutuuksia pyrin viimevuotiseen tapaan testaamaan mahdollisimman paljon Tavernan hyllystä ja muiden hankkimina. Aloittamani 50 × 50 -haaste jatkuu yhä ja edellyttää monien vanhojen ja tuttujen pelien pelaamista.
