Jos kuvittelit, että lautapeleissä kaikki on jo keksitty, tässä kohtaa tulee törmäys todellisuuteen. Vanhat klassikot ovat vuosikymmeniä vanhoja; näillä sivuilla esitellyistä peleistä valtaosa on julkaistu viimeisen viiden vuoden aikana. Loput ovat muutamaa hassua poikkeusta lukuunottamatta julkaistu viimeistään 1990-luvulla.
Iso osa uusista hittipeleistä on alunperin saksalaisia. Miksi lautapelien uudelleensyntyminen alkoi juuri tuolloin ja juuri Saksassa, on hyvä kysymys. Saksassa on laadukkaiden puulelujen valmistamisen perinnettä, joten peleissäkin on luonnollisesti laadukkaat puiset komponentit. Pelaaminen on myös hyväksytty ja suosittu koko perheen harrastus. Myös 1970-luvun lopulla alkanut työ Spiel des Jahres -palkinnon kautta on nostanut pelien laatua — 1990-luvulla saavutettiin luultavasti joku kriittinen piste.
Uusissa lautapeleissä on paljon hyviä piirteitä, joiden vuoksi ne ovat yksinkertaisesti parempia kuin monet vanhat kestosuosikit. Vanhoja klassikoita voi muistella nostalgiasyistä, mutta uusia lautapelejä ei yleensä tarvitse pelata paljonkaan kun huomaa, että vanhat pelit kalpenevat vertailussa. Ja mikseivät kalpenisi — kyllä lautapelien suunnittelu on vuosikymmenien aikana edistynyt siinä missä muukin inhimillinen toiminta.
Tärkein ongelma useimmissa perinteisissä lautapeleissä on se, ettei niiden pelaaminen vaadi ajattelemista, päätöksiä tai valintoja. Peruslautapeli on peli, jossa heitetään noppaa, edetään ruudusta ruutuun ja törmätään silloin tällöin satunnaistapahtumaan tai -korttiin. Välillä päästään pari askelta eteenpäin, välillä pysähdytään odottamaan vuoroksi, mutta koko aikana ei tarvitse ajatella kertaakaan mitään. Voittaja on se, joka heitti isoimmat luvut nopalla. Tällaisia pelejä on valitettavan paljon.
Hyvässä lautapelissä pelaaja joutuu tekemään joka vuoro useita päätöksiä, joilla on oikeasti merkitystä pelin kulun kannalta. Noppaa ei välttämättä heitetä ollenkaan pelin aikana, eikä muitakaan satunnaiselementtejä esiinny. Usein hyvän pelin merkki on mukava tasainen jännityksen tunne, kun ei tiedä, mitä rajallisilla mahdollisuuksillaan tekisi.
Useimmat tutuista lautapeleistä asettuvat tuuri vastaan taito -asteikon ääripäihin. Joko taitavampi pelaaja voittaa lähes aina, kuten shakissa, tai sitten taidolla ei ole merkitystä, vaan pelin ratkaisee tuuri. Uusissa lautapeleissä on yhtä lailla vaihtelua, mutta useimmat asettuvat sopivasti välimaastoon: taitavalla pelaajalla on etulyöntiasema, mutta kenellä tahansa on mahdollisuus voittoon, jos onni on myötä. Perhepeleissä tasapaino on kallellaan tuuriin päin, harrastajien peleissä taitoon.
Ratkaisevaa on myös pelin kesto. Monopoli on hyvä esimerkki pelistä, jolla on paha tapa kestää ja kestää. Ennalta ei voi tietää, kauanko peli kestää; pahimmillaan peli venyy tuntikausien mittaiseksi. Asiaa pahentaa vielä se, että osa pelaajista voi joutua pois pelistä jo aikaisemmin.
Uudet lautapelit ovat yleensä huomattavasti lyhyempiä, tai ainakin niiden keston tietää varsin hyvin etukäteen. Tyypillisesti pelit kestävät noin tunnin tai puolitoista. Jos peli kestää useita tunteja, sen tietää jo aloittaessaan. Pelaajat eivät myöskään joudu pois pelistä, vaan kaikki pysyvät mukana loppuun asti ja pystyvät kilpailemaan voitosta.
Catanin uudisasukkaat on merkittävimpiä uusia lautapelejä ja erinomainen esimerkki siitä, miksi uudet lautapelit ovat niin kiehtovia. Peli perustuu kaupankäyntiin ja kehitykseen. Pelaajat rakentavat ja edistyvät pelin aikana: vaikka ei voittaisi, voi silti nauttia saavutuksistaan. Toisten pelaajien työtä ei voi tuhota, vaan päinvastoin menestys edellyttää yhteistyötä toisten pelaajien kanssa.
Catanin uudisasukkaat on myös kaunis ja huolella tehty kannesta pienimpiin komponentteihinsa asti. Puisia komponentteja on ilo käsitellä. Ensimmäistä kertaa pelatessa pelin parissa menee kenties puolitoista tuntia, mutta kun pelaajat oppivat säännöt ja tulevat tutuiksi pelin kanssa, pelin pystyy pelaamaan alle tunnissa. Siinä ajassa peli tarjoaa vähintään saman verran päätöksiä ja haasteita kuin tuntikausien peli Monopolia.
