Kategoriat
Artikkelit

Tuntematon vihollinen -megapeli Jyväskylässä

Jyväskylässä pelattiin helmikuussa 2019 Suomen toinen megapeli, kun 30 pelaajaa kokoontui tarkkailemaan taivaita Watch the Skies -formaattiin perustuvaan megapeliin.

Vuosi on 2025 ja emme ole yksin – Megapeli Tuntematon Vihollinen pelattiin Jyväskylän Ilokivessä.

10.2.2019 järjestettiin Jyväskylässä tiettävästi Suomen toinen megapeli (ensimmäinen oli Aegon’s Conquest Gamexpossa 2018), tällä kertaa sijoittuen lähitulevaisuuteen, jossa muukalaiset ovat saapuneen maahan tuntemattomin motiivein. Sunnuntaipäivää Ilokiven tiloihin oli kerääntynyt aikaa viettämään neljän järjestäjän lisäksi 30 henkilöä. Neljän hengen valtioita oli kuusi erinäisin tavoittein, lisäksi oli joukko muukalaisia omine suunnitelmineen sekä pelin sisäinen lehdistö ja yksi videokuvaaja.

Megapelin ideana on tuoda iso joukko pelaajia yhteen tilaan pelaamaan samaa peliä, jossa yhdistyy lautapelaaminen sekä roolipelimäiset elementit. Tässä pelissä oli valtioita, jotka koostuivat neljästä eri roolia pelaavasta pelaajasta, jotka kaikki omilla tahoillaan pyrkivät edesauttamaan oman valtion tavoitteiden suorittamista sekä yhdessä muiden valtioiden kanssa torjumaan muukalaispelaajien toimia. Muukalaiset taasen toimivat omien tavoitteidensa pohjalta tuntemattomina vihollisina.

Aloitus
Pelinjohdon alkusanat. Kuva: Sami Perälä

Pelin alussa kukaan ei oikein tiennyt mitä pelissä tulisi tapahtumaan, pelinjärjestäjät mukaan lukien, mutta kun kello käynnisti ensimmäisen vuoron, alkoi peli kulkea omalla painollaan. Tiedemiehet kehittivät teknologioita, YK pyrki estämään maailmalla tapahtuvia kriisejä, puolustusvoimat jahtasivat ufoja pääkartalla ja valtion päämiehet solmivat sopimuksia. Muukalaiset tekivät mitä tekivät, valtioille näiden motiivit alkoivat hiljalleen pelin kuluessa selvitä.

YK
Ranska on juuri äänestetty YK:n puheenjohtajaksi. Kuva: Sami Perälä

Ilmapiiri oli sähköinen kaikkine juonitteluineen ja toimintoineen, rauhallisemmat hetket pelaajat ja pelinjohto käyttivät muun muassa baaritiskillä asioimiseen.

Peli kesti kahdeksan kierrosta ja kaikkinensa noin kahdeksan tuntia. Jälkipelin palautteen perusteella pelaajat olivat tyytyväisiä peliin ja yleinen ilmapiiri tuntui olevan, että uudelle pelille on kysyntää. Vaikka urakka olikin melkoinen, pelinjohdon ajatukset ovat siirtyneet jo sääntöpuolen hiomiseen sekä mahdollisen seuraavan pelin juonen miettimiseen.

Sotajoukot
USA aktivoinut torjuntahävittäjiä estämämään UFOjen toimintoja. Kuva: Sami Perälä

Peli pohjautui Watch The Skies -megapeliin, osittain alkuperäisessä muodossaan, osittain muokattuna. Järjestäjinä oli neljä jyväskyläläistä baarimikkoa, jotka ovat pitkän linjan lautapelaajia. Tapahtumasta on keskustelua sen Facebook-sivulla.

Yksi vastaus aiheeseen “Tuntematon vihollinen -megapeli Jyväskylässä”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *