Wolfgang Kramer on aina ollut tuttu nimi, mutta ei koskaan varsinaisesti suosikkejani. Yli sadan pelin joukkoon mahtuu toki kaikennäköistä. Parhaimmat pelit ovat pääasiassa yhteistyössä tehty ja enimmäkseen Michael Kieslingin kanssa.
10. 6 Nimmt! (1994)
Valtavan hyvin kaupaksi käynyt 6 Nimmt! on Kramerin suurimpia menestyksiä. Ei hullumpi peli ollenkaan, vaikka ei enää ihan omiin suosikkeihini lukeudu. Peli on kuitenkin ihan fiksu omistaa: ensinnäkin pakka 1–104 on käytännöllinen monenlaisten muiden pelien pelaamiseen (esimerkiksi The Mindin) ja toisekseen 6 Nimmt! on pelaajamääränsä puolesta erittäin joustava.
9. Princes of Florence (2000)
Yhteistyössä Richard Ulrichin kanssa tehty Princes of Florence on lautapeliharrastukseni alkuaikojen suosikkeja. Pelasin tätä useamman kerran 2000–2003, sen jälkeen olen pelannut kerran vuonna 2012. Peli on hieno esimerkki melko vähäeleisestä huutokauppapelistä, jossa on kuitenkin paljon pohdittavaa.
8. Coal Baron (2013)
Kramerin yleisimmän yhteistyökumppanin Michael Kieslingin kanssa tehty Coal Baron on työläistenasettelupeli, jossa pääsee kiilaamaan varattuihin ruutuihin pelaamalla yhden työläisen enemmän kuin edellinen pelaaja – pelaaminen käy siis nopeasti aika kalliiksi. Itse en lopulta pitkään jaksanut pelin parissa, mutta voisin yhä pelata, jos kohdalle osuisi.
7. Celtica (2006)
Kiesling-yhteistyönä tehty Celtica on kaunis peli, kuvittaja Eckhard Freytag on pistänyt parastaan. Celtica ei ole aivan samalla tavalla arvostettu kuin raskaammat Kramer & Kiesling -pelit, mutta se on silti kulutusta kestävä kevyt perhepeli, joka minulta löytyy yhä hyllystä. Pelaisin tätä aivan mielelläni: pelissä on mukavasti tilaa oivallukselle ja sopiva annos tuuria perhepeliksi.
6. Hacienda (2005)
Vaihteeksi Krameria ihan yksin. Hacienda on jäänyt mieleen Essenin messuilta 2005, jossa tätä pelasin Lunkisti-blogin Maijan ja Teron kanssa. Yucatassa tätä on tullut pelattua jonkun verran, laudan ääressä vain kahdesti. Aivan kelpo peli, ehkä vähän liian kliini ja tasapainoinen, mutta pelaisin kyllä jatkossakin.
5. Gulo Gulo (2003)
Lastenpelien klassikoita listattaessa Gulo Gulo nousee esiin säännöllisesti. Uusi Pharaoh’s Gulo Gulo -versio on pitänyt peliä esillä. Hyvä niin, koska tämä on totta tosiaan mainio lastenpeli pienempien lasten kanssa pelattavaksi. Munien noukkiminen varovaisesti ei ole aikuisellekaan piinaa, vaan ihan hauska haaste.
4. Porta Nigra (2015)
Muutaman vuoden takainen Kramer & Kiesling -yhteistyö Porta Nigra jätti yhden pelin perusteella sellaisen kelpo pelin fiiliksen, joka Kramerin peleistä usein jää: ei mitään vikaa, mutta ei nyt ihan nouse suosikkien joukkoonkaan. Tälle listalle tuli kuitenkin korkea sijoitus, koska pelaisin tätä oikein mielelläni toisenkin kerran.
3. Mexica (2002)
Naamiotrilogia eli Tikal, Java ja Mexica on se, mistä Kramer & Kiesling -kaksikko parhaiten tunnetaan. Minun listallani Mexica on näistä korkeimmalla sijalla. Se on myös joukosta kevein. Tikalia olen pelannut eniten ja se on vähän pitkäveteinen ja raskassoutuinen. Javaa olen pelannut kerran ja se oli vielä tunkkaisempi. Mexica, aluehallintapeli, jossa lauta on aluksi tyhjä ja odottaa pelaajia luomaan alueita hallittavakseen, on kolmikon kepein, ripein ja kiinnostavin. Tätä haluaisin ihan aktiivisesti pelata ja kadun, että myin aikoinani pois.
2. Australia (2005)
Tämä voi olla hieman yllättävä valinta, mutta Kramer & Kiesling -kaksikon lautapeleistä ykköseksi nousi kevyt Australia. Kevyempi on siis parempi! Australia on hyvin taktinen peli, jossa pitää olla silmä tarkkana hyvien pisteytysmahdollisuuksien varalta. Valitettavasti Harald Liesken kuvitus on vähän haaleaa, tämä peli ansaitsisi vähän dynaamisemman ulkoasun.
1. Linko! (2014)
Listaykkönen on sekin Kieslingin kanssa tehty, mutta ei lautapeli: Linko! on nokkela korttipeli, jossa pelaajat yrittävät tyhjentää kättään pelaamalla korttisettejä eteensä. Toisten pelaajien setit voi varastaa tai nostatuttaa takaisin käteen pelaamalla vastaavankokoisen setin isompia kortteja. Idea on yksinkertainen, sopivasti kiero ja erittäin toimiva.
