Uusille lautapeleille luonteenomainen piirre on suunnittelijan korostaminen. Perinteisten lautapelien suunnittelijoilla ei ole merkitystä: vain peliharrastaja tai triviataituri osaa nimetä Monopolin suunnittelijan (Elisabeth Magie tai Charles Darrow, näkökulmasta riippuen). Afrikan tähden suunnittelija Kari Mannerlan nimi lienee sentään suomalaisille tuttu.
Jos katsoo perinteistä lautapeliä, suunnittelijan nimeä ei luultavasti edes löydy. Varsinkin suurilla julkaisijoilla suunnittelija on luultavasti talon sisäinen kehitystiimi, joka ei suunnittelukunniaa saa — julkaisijan kannalta on parempi sitoa pelaajat omaan brändiin.
Toisin on uusissa lautapeleissä. Niissä suunnittelijan nimi on paraatipaikalla pelin kannessa, sillä lautapelejä tunteva ostaja on siitä kiinnostunut. Se on ymmärrettävää; ostetaanhan kirjojakin nimenomaan kirjailijan maineen perusteella. Myös lautapelien suunnittelijoilla on oma luonteenomainen tyylinsä, joka houkuttelee pelaajia tutustumaan suunnittelijan uusiin peleihin.
Suunnittelijan korostaminen ei edes väistämättä tarkoita julkaisijan merkityksen katoamista, sillä esimerkiksi Hans im Glück ja Ravensburgerin alainen laatupeleihin erikoistunut Alea nauttivat suurta mainetta lautapeliharrastajien keskuudessa. Jos samassa paketissa yhdistyy huippusuunnittelija ja luotettava julkaisija, peli on harvoin pettymys.
Suunnittelijan lisäksi merkitystä on pelin kehittelystä vastaavalla toimittajalla. Parhaatkin suunnittelijat loistavat julkaisijoilla, joilla on hyvät toimittajat — kuten kirjallisuudessa, myös lautapeleissä kustannustoimittajan vastuulla on viimeinen hiominen, joka tekee hyvästä pelistä helmen. Alean Stefan Brück ja Hans im Glückin Bernd Brunnhofer ovat alan parhaimmistoa.
