Teen vuosittain top 100 -listan, jossa pistän pelit paremmuusjärjestykseen ja listaan sata parasta (näitä listoja löytyy myös Lautapelioppaasta). Sadan pelin listassa on lukemista ja toisaalta kun listoja olen tehnyt jo vuodesta 2014 asti, ajattelin tehdä jonkinlaisen tiivistelmän, josta saa nopeammin kuvan siitä, millaisista peleistä pidän ja sitä myöten myös Lautapelioppaan painotuksista.
Tälle listalle on listattu pelejä siten, että top 100 -listan sijoituksista on tullut pisteitä 1–100, siten että ykkössijasta on saanut sata pistettä ja siitä eteenpäin sitten vähemmän. Pistemääristä on sitten laskettu peleille keskiarvo, jonka mukaan ne on järjestetty.
Tällä listalla olevat pelit ovat kaikki olleet keskimäärin noin 20 parhaan pelin joukossa jokaisella kerralla ensiesiintymisensä jälkeen. Päivitän listaa vuosittain kun saan top 100 -listani tehtyä. Viimeksi lista on päivitetty heinäkuussa 2024.
Top 10
1 A Feast for Odin. Uwe Rosenbergin suunnittelema massiivinen viikinkipeli on työläistenasettelun parhaimmistoa. Runsaasti mahdollisuuksia tarjoava hiekkalaatikko yhdistelee työläistenasettelua, resurssinhallintaa ja tetrislaattojen pyörittelyä isoksi kokonaisuudeksi. Strategisia mahdollisuuksia on runsaasti, aina voi kokeilla jotain uutta.
Lisäosa The Norwegians tekee vielä kaksinpelistä entistäkin paremman ja osaltaan nostaa peliä aikaisempaakin kiinnostavammaksi. Vielä yhden pykälän lisätenhoa peli saa Mini Expansion #2 -lisäosasta, jonka myötä lyhyempi kuuden kierroksen peli käy kiinnostavammaksi: pelin kesto lyhenee ja peli alkaa nopeammin.
2 Fields of Arle. Listan kakkosena on Uwe Rosenbergin henkilökohtaisin peli, oman suvun historiaa luotaava maaseutueepos, jossa pääsee monin eri menetelmin fiilistelemään maataloutta Pohjanmeren rannalla. Vaikka pelissä ei ole juurikaan satunnaistekijöitä, siinä on niin paljon mahdollisuuksia, että peli pysyy kiinnostavana.
Pelaan näitä Rosenbergin isoja pelejä pääasiassa kaksinpeleinä, joten ei ole ihme, että alusta pitäen kaksinpeliksi suunniteltu Fields of Arle on maistunut hyvin. Tämä peli teki myös Agricolasta lopulta tarpeettoman: jos haluan pyörittää maatilaa, Fields of Arle tekee sen kiinnostavammin kuin Agricola.
3 Innovation. Pitkäaikainen suosikkipeli herätti mielenkiintoa jo ensimmäisistä maininnoista lähtien ja onkin osoittautunut kestäväksi ilon aiheeksi. Pelin teema on klassinen sivilisaation kehitys, joka Innovationissa alkaa kivikaudelta ja etenee aina tulevaisuuteen asti.
Innovation on suunnittelijansa Carl Chudykin tyyliin täynnä villin tehokkaita kortteja ja jos onnistuu saamaan etulyöntiaseman, sitä on hyödynnettävä niin paljon kuin pystyy, sillä välin kun muut pelaajat yrittävät kaikin keinoin horjuttaa sitä.
Innovationiin on olemassa tukku lisäosiakin, mutta en ole koskaan niitä kaivannut. Peruspelin korttivalikoima tarjoaa aivan riittävästi yllätyksiä ja vaihtelua vielä yli 100 pelikerran jälkeenkin. Peli on runsaan korttimäärän ja korttien mielenkiintoisten vuorovaikutusten ansiosta aina tuore ja kiinnostava.
4 Samarkand: Routes to Riches. John Bohrer on ristiriitainen henkilö, mutta Winsome Games -pelifirman kautta Bohrer on julkaissut useita junapeligenren mestariteoksia. Tämä Queen Gamesin julkaisema saksalainen perhepeli on myös junapeli, vaikka pelissä puhutaankin kameleista ja naimakaupoista veturien ja osakkeiden sijasta.
Olen aina arvostanut lyhyitä pelejä, jotka pakkaavat pieneen tilaan paljon peliä. Samarkand on ensiluokkainen esimerkki tästä, todella napakka ja tehokas peli, jonka pelaaminen on aina mielenkiintoista.
5 Ora et Labora. Listan kärkeen mahtuu lisää Rosenbergin pelejä. Ora et Labora on todella mielenkiintoinen resurssienhallintahaaste. Mitään turhaa niukistelua peli ei ole, vaan tavaraa tulee paikoittain sisään lapiokaupalla. Silti riittää haastetta, kun tavaraa pitää päivittää ja hallita niin, että kaikki tarpeellinen on saatavilla.
Kun lisäksi otetaan vielä rakennusten rakentaminen omalle kasvavalle pelilaudalle ja rakennusten pisteytykseen liittyvä tilanhallinta, käsillä on juuri sopivan monimutkainen paketti erilaisia mahdollisuuksia. Voi olla, että pidemmän päälle tämä kaipaisi jotain lisäosaa tuomaan vaihtelua, mutta toistaiseksi olen pärjännyt ihan hyvin peruspelin kahdella eri skenaariolla.
6 Die Dolmengötter. Tämäkin kuuluu Samarkandin tapaan tehokkaiden, tiiviiden pelien sarjaan. Eggertspielen varhaistuotantoon kuuluva peli on ruma kuin mikä, mutta pakkaa pariinkymmeneen minuuttiin todella kiperän ja kiehtovan aluehallintaväännön, jossa jokaisella siirrolla on merkitystä ja jokainen pelaaja on riippuvainen kaikkien muiden pelaajien siirroista.
Valitettavasti peli on vanha ja heikosti saatavilla, eikä uusi laitos Dolmen juuri tilannetta parantanut.
7 Ark Nova. Tämä eläintarhanrakentelupeli ei lumonnut minua aiheellaan – en minä erityisesti halua vankiloissakaan vierailla – mutta mekaanisesti Ark Nova on kiehtova. Isosta korttipakasta pitää kaivella jotain hyödyllistä, pelin tahti on mukavasti pelaajien käsissä ja matkan varrella on jatkuva kiire.
Olen kuullut kauhukertomuksia tuntikausien mittaisista Ark Nova -sessioista. Sellaista en minäkään kestäisi. Meillä Ark Nova on kaksinpelinä korkeintaan 45 minuutin napakka kilpajuoksu. Sellaisena kokemus on erinomainen.
8 Pax Pamir. Cole Wehrle on mielenkiintoinen suunnittelija, jonka luovuus kurottelee todella kiinnostaviin suuntiin. Jokainen uusi Wehrlen peli on aina tutustumisen arvoinen. Käytännössä läheskään jokainen peleistä ei kuitenkaan ole lopulta istunut omaan makuuni.
Pax Pamir kuitenkin istuu, etenkin hiotumpana Pax Pamir Second Editionina. Peli on fantastinen kuvaus valtapelistä Afganistanissa 1800-luvulla. Pelissä sattuu ja tapahtuu, eikä mikään ole varmaa, ennen kuin peli on saatu päätökseen. Pelissä on paljon samaa kuin Innovationissa: molemmat ovat kaoottisia korttipelejä, joissa odottamattomat käänteet ovat arkipäivää.
9 Hansa Teutonica. Vanha pelihän tämä jo on, mutta ensimmäisellä kierroksellaan meni minulta ohi. Uuden Big Box -painoksen myötä peli löysi tiensä meidän peliporukkaamme, jossa siihen ihastuttiin tyystin. Harvassa ovat näin kiehtovat pelit.
Säännöiltään Hansa Teutonica on aika yksinkertainen, samoin tavoite on periaatteessa selkeä. Oikea ajoitus, strategioiden valitseminen ja toisten pelaajien pelin lukeminen tuottavat kuitenkin runsaasti päänvaivaa. Silti peli on viidelläkin pelaajalla tavallisesti noin tunnissa ohi. Upea peli!
10 Mahjong. Kiinalaista kansanperinnettä edustava peli on rommipelien laajan genren hienoin edustaja. Perusidea on yksinkertainen: ota laatta, katso voititko, jos et heitä laatta pois ja on seuraavan pelaajan vuoro. Erilaisten voittokäsien laaja valikoima mahdollistaa kuitenkin kiinnostavan riskinoton ja uhkapelaamisen.
Oma mieltymykseni kohdistuu erityisesti Zung Jung -pelityyliin, joka on selkeä, elegantti ja moderni ja hyvin suunniteltu, toisin kuin monet mahjongin tyylit, jotka ovat vuosien saatossa vain kehittyneet. Pelaan kuitenkin sujuvasti riichiäkin, koska sitä on helpompi päästä pelaamaan.
11–20
11 Tarock. Paras neljän pelaajan tikkipeli on slovenialainen tarokk, siitä asiasta ei kahta sanaa. Pelissä yhdistyvät mielenkiintoinen, mutta riittävän helppo tarjoushuutokauppa, pelinviejän parinkutsu ja tikkipelaamisen kiinnostavat kiemurat todella herkulliseksi tikkipeliksi.
12 Hallertau. Lisää Uwe Rosenbergia ja maataloutta. Tällä kertaa tapahtumapaikkana on oluen harrastajille humalastaan tuttu Hallertau Baijerissa. Korttivetoinen Hallertau tuntuu kovin erilaiselta kuin muut listan viljelyspelit, mutta toimii erinomaisesti.
Peli on pidetty yksinpeli, mutta minä olen pelannut sitä vain kaksinpelinä. Hallertau onkin mukavan nopea peli ja tarjoaa silti kiperästi haastetta. Korttien ansiosta samoja strategioita ei voi pyörittää kerrasta toiseen, mutta pelissä voi silti kehittyä taitavammaksi.
13 Nusfjord. Uwe Rosenbergin vähän pienempi peli Nusfjord ei ole samalla tavalla huikea ja eeppinen kuin isommat pelit, mutta vähät siitä: tämänpä pelaa kaksinpelinä 20 minuutissa ja siinä ajassa on paljon mielenkiintoista pohdittavaa, kun erilaisten rakennusten yhdistelmiä tutkailee.
Lisäosat ovat pitäneet pelin kiinnostavana ja toivon mukaan uusia rakennuspakkoja saadaan vielä jatkossakin.
14 Monikers. Tämän partypelin parissa nauretaan vedet silmissä. Monikers on vain pakettiin pakattu versio ihan ilmaisesta partypeliklassikosta, mutta meille valmiit, takuuhauskat ja -omituiset kortit toimivat paremmin kuin itse keksittävät aiheet.
15 Altiplano. Pakanrakennus on mieluinen pelimekaniikka ja Altiplanon versio siitä toimii oivallisesti. Tässä ei pyöritellä kortteja, vaan touhutaan laatoilla, joita kerätään pussiin ja joilla sitten toteutaan suunnitelmia.
Peli on melkoista näpertelyä, eikä erityisemmin parane lisäpelaajilla. Vaan vähät siitä: kaksinpelinä se on erinomainen ja se riittää. Eteläamerikkalainen teemakin alpakoineen erottuu edukseen.
16 Great Western Trail. Pakanrakennusta, ominaisuuksien päivittämistä, strategisia linjanvetoja – tässäpä kaikinpuolin tyylikäs ja toimiva peli, joka on joka kerta mielenkiintoista pelattavaa. Historiallisesti teema menee vähän vikaan, mutta sen annan anteeksi.
Lisäosaakin olen testannut, mutta ainakaan omaan käyttöön en kokenut sitä erityisen tarpeelliseksi. Pelissä on pureskeltavaa sellaisenaankin riittävästi.
17 Spirit Island. Antikolonialistinen yhteistyöpeli on mielenkiintoinen ja aivan riittävän vaikea haaste, jossa pitää optimoida, jotta tunkeilevat siirtolaiset saadaan heivattua pihalle pelaajien suojelemalta saarelta.
Lisäosat tuovat peliin tolkuttoman määrän sisältöä, jonka parissa saakin aikaa kulumaan mainiosti. Jos haluan pelata raskaampaa strategiaa yhteistyönä, tämä on ykkösvalinta.
18 Tichu. Sveitsiläinen tulkinta kiinalaisesta perinteisestä kiipeämiskorttipelistä on monien suosikki jo vuosikymmenten ajan. Minäkin liityn kerhoon: onhan tämä vain nerokas korttipeli. Vieroksuin aikoinaan paripeliä, mutta sehän juuri tekee Tichusta hyvän. Tälle on myös omassa peliporukassa helppo saada toistoja.
19 1825. Raskaiden bisnespelien perusaineistoa ovat 18xx-pelit. Genren loi aikoinaan brittiläinen Francis Tresham, jonka luomus tämä 1825 on – tämä on päivitetty versio koko genren aloittaneesta 1829-pelistä. Aika kömpelö ja kulmikas tämäkin on, virtaviivaistamisen varaa olisi varmasti, mutta toisaalta – Tresham värkkäsi näitä suurin piirtein käsityönä, joten peli on sikälikin jo esineenä hirveän kiehtova.
20 Magic: The Gathering. Vanhan klassikon on nostanut tälle listalle nettiversio Arenan ilmestyminen Macille. Netissä pelimahdollisuuksia on tarjolla rajattomasti kellon ympäri ja pelaaminen on vaivatonta ja sujuvaa, joten pelikertoja on kertynyt jo tuhansia ja Standard-formaatti on käynyt tutuksi.
