Usein puhutaan amerikkalaisesta ja eurooppalaisesta tai saksalaisesta pelisuunnittelukoulukunnasta. Tämä on karkea yleistys, jossa on kuitenkin totuutta takana. Amerikkalaiseen ajatteluun kuuluu vahva teema ja simulaationäkökulma. Tuloksena on raskaita pelejä, joissa on paljon pikkusääntöjä mallintamassa aiheen yksityiskohtia. Nämä säännöt tekevät peleistä raskaita, mutta temaattisesti vahvoja.
Selvimmin simulaatiopyrkimys näkyy sotapeleissä, joissa uskollisuus teemalle on pelaajille usein hyvin tärkeää. Erityisesti taktisen tason sotapelit, joissa komennetaan yksittäisiä joukkueita, ovat usein täynnä pieniä sääntöjä, jotka sekä vahvistavat pelin todentuntuisuutta että vaikeuttavat pelin oppimista. Advanced Squad Leaderin kaltaiset pelit vaativat omistautumista ja huolellista opiskelua.
Sotapelit ovatkin hyvin amerikkalainen ilmiö, sekä simulaatiohenkiset että Axis & Alliesin kaltaiset kevyemmät pelit. Tärkeimmät sotapelijulkaisijat ovat amerikkalaisia, samoin valtaosa sotapelien suunnittelijoista. Eurooppalaisten sotapelien vähäisyyttä selittää osaltaan se, että Saksa on keskeisin lautapelimaa Euroopassa ja ymmärrettävistä syistä sotapelit eivät ole Saksassa erityisen suosittuja.
Toinen merkittävä ryhmä amerikkalaisia pelejä on markettien hyllyiltä löytyvä massamarkkinapelien maailma. Hasbro on nykyisin lähes kaikkien tällaisten pelien takana ostettuaan MB:n ja Parker Brothersin. Tästä joukosta löytyy joitakin hyviä pelejä, lähinnä ajan hammasta kestäneitä lasten- ja perhepeliklassikoita. Uusia hyviä pelejä joukossa on vähemmän; Uudet lautapelit -kirjasta ei montaa Hasbron julkaisua löytynyt.
Eurooppalainen tai saksalainen tyyli tiivistyy Reiner Knizian ja Wolfgang Kramerin kaltaisten suunnittelijoiden peleihin, jotka ovat mekaanisesti kiehtovia, mutta teemaltaan ohuita ja jopa hengettömiä, joku voisi sanoa. Suunnitteluvaiheessa pelin teema voi vaihtua keskiaikaisesta Englannista Intiaan, kuten Knizian Taj Mahalissa. Tällaista on vaikea kuvitella amerikkalaistyylisissä peleissä.
Vastineeksi pelit ovat helpompia oppia. Ne on suunnattu enemmän tavallisille ihmisille kuin amerikkalaistyyliset pelit, jotka ovat lähinnä harrastajille suunnattuja. Perheellisillä ei ole aikaa tuntikausien sotaeepoksille, mutta tunnin peli, jota voi tarvittaessa pelata lastenkin kanssa toimii paljon paremmin.
Teema ei ole näissäkään peleissä merkityksetön. Julkaisija voi vaihtaa suunnittelijan käyttämän teeman tilalle jotain myyvemmäksi kokemaansa, mutta teeman on silti toimittava. Hyvä teema erottuu joukosta, auttaa houkuttelemaan pelaajia kokeilemaan peliä ja ennen kaikkea sopii peliin. Vaikka säännöt eivät suoranaisesti teemaan liittyisikään, sääntöjen ja teeman on oltava harmoniassa keskenään. Huono teema voi vaikeuttaa pelin oppimista.
Totuus on tietysti huomattavasti tällaista mustavalkoista jakoa monisävyisempi. Vaikutteita kulkee moneen suuntaan. Fantasy Flight Games on merkittävin raskaiden ja teemavoittoisten lautapelien julkaisija, eikä väheksy europelejäkään. Jopa Twilight Imperiumin kaltaisissa raskaimmissa ja teemaan vahvasti panostavissa peleissä näkyy europeleistä tuttuja mekaniikkoja. Teemasta tai eeppisestä peliajasta ei ole kuitenkaan annettu periksi.
On paljon suunnittelijoita, joiden työssä näkyy pyrkimys kompromissiin eri tyylien välillä. Ranskalainen Bruno Faidutti ihailee saksalaispelien elegantteja ja tehokkaita systeemejä ja amerikkalaispelien mielikuvitusta ja huumorintajua. Tuloksena Faiduttin omat pelit ovat mekaanisesti toimivia pelejä, joissa on rikas teema, runsaasti satunnaisuutta ja huumoria. Faiduttin pelejä on vaikea sijoittaa yksiselitteisesti kumpaankaan tyyliin.
