Kategoriat
Artikkelit

Joululahjasuositukset 2019

Vuoden 2019 parhaat lautapelit joululahjoiksi eri kohderyhmille. Näillä lahjavinkeillä osaat antaa sellaisen lautapelilahjan, jota pelataan vielä joulun jälkeenkin.

Kaupoissa riittää pelejä, samoin Lautapelioppaassa. Mitkä niistä olisivat parhaita joululahjoiksi? Tämä joululahjalista antaa ehdotuksia, jotka sopivat komeasti koristamaan kuusenalusta ja joita pelataan vielä joulun jälkeenkin!

Koska hyväkään peli ei miellytä kaikkia, jokaisen pelin kohdalla on arvioitu, millaiselle yleisölle peli parhaiten toimii. Näin sopivan pelin löytäminen helpottuu. Lapset tarkoittaa alle kouluikäisiä ja pikkukoululaisia ja pelejä, joita lapset voivat pelata ilman aikuisten apua. Perhepelit sopivat monenikäisille lapsille, mutta yleensä vanhempien kanssa. Mukana on myös pari moneen paikkaan sopivaa yleissuositusta.

Katso myös muiden vuosien joululahjasuositukset, ne ovat yhä päteviä siltä osin kuin pelejä kaupasta löytyy. Listaan on merkitty myös huomionarvoisia vanhempia pelejä, joita saa yhä kaupoista.

Listan pelejä voi löytää mistä tahansa pelejä myyvästä kaupasta, mutta varmimmin pelit löytää pelikaupasta. Kaikkia näistä peleistä ei saa marketeista.

Lautapeliopas toivottaa lukijoilleen hyvää joulua ja mukavia pelejä myös vuodelle 2020!

Listaa voidaan päivittää vielä ennen joulua, joten kannattaa poiketa uudestaankin katsomassa. Jos olet kiinnostunut lautapeleistä, laita Lautapelioppaan päivitykset tilaukseen tai seuraa Lautapeliopasta Facebookissa!

Yleissuositukset moneen eri tilanteeseen

Combo Color

Combo Color. Vuoden perhepeli -voittaja on erittäin matalan kynnyksen peli, jossa kilvoitellaan pelilaudan värittämisessä. Jokainen värittää vuorollaan pelilaudalta yhden alueen aiemmin väritettyjen vierestä ja avaa täten seuraavalle pelaajalle uusia mahdollisuuksia värittää alueita.

Pelissä on useita erilaisia pelilautoja väritettäväksi. Teemojen lisäksi pelilautojen vaikeusaste vaihtelee. Helpommissa pisteenlasku on yksinkertaista ja sopii myös pienemmille pelaajille, mutkikkaimmissa on jo enemmän strategisia ulottuvuuksia mietittäväksi. Combo Color on todella helposti lähestyttävä ja kokeilemaan houkutteleva peli. Lue Combo Colorin arvostelu.

Second ChanceSecond Chance. Kupongintäyttöpelit ovat yksi tämän hetken kuumimmista trendeistä. Second Chance on yksi helpoimpia ja yksinkertaisimpia kupongintäyttöpelejä. Nostakaa kaksi korttia, jokainen valitsee toisesta kortista kuvion kuponkiinsa, jatkakaa kunnes kuponkiin ei enää mahdu, jolloin eniten kuponkiaan täyttänyt voittaa – hyvin yksinkertaista, mutta samalla erittäin toimivaa.

Kokeneemmille pelaajille Second Chance on luultavasti liiankin yksinkertainen, mutta tämä onkin peli, jota voi tarjota pelattavaksi oikeastaan kenelle tahansa. Peli toimii 1–6 pelaajalla, eikä sekään ole mikään tiukka raja, joten peliporukan kokokaan ei pelielämyksiä rajoita. Lue Second Chancen arvostelu.

Löydä lautapelit -kirjaLöydä lautapelit -kirja. Pikakurssi lautapelisivistykseen! Löydä lautapelit -kirja on parhaimmillaan silloin, kun kipinä lautapeliharrastukseen on saatu pelejä kokeilemalla, mutta lautapelien maailma on vielä vähän vieras. Kirja johdattaa rennosti lautapelien maailmaan, esittelee mistä nykyaikaiset lautapelit ovat tulleet ja millaisia erilaisia pelejä on olemassa. Kirjasta löytyy arvosteluja lautapeliblogeista: Koko perhe pelaa, Pelaajani, Todellisuuspako, Puutyöläinen, Pöydällä.

Alennuskoodilla PELIJOULU saat kirjan suoraan kustantajalta hintaan 19,95 € (norm. 36 €). Tarjous on voimassa 24.12.2019 asti.

Joululahjasuositukset

AmulAmulIsoille peliporukoille, vähän kokeneemmille pelaajille. Jos 7 Wonders on jo pelattu puhki ja tilalle on haussa uusi isoillekin porukoille sopiva napakan mittainen strategiapeli, Amulin kanssa ei voi mennä pahasti vikaan. Peli loistaa, kun pöydän äärellä on vähintään kuusi pelaajaa ja jopa kahdeksan pelaajat pelit toimivat hyvin ja tolkullisessa ajassa. Siihen ei kovin moni peli pysty! Lue Amulin arvostelu.

Azul: Stained Glass of SintraAzul: Stained Glass of SintraAikuisten kesken, isommille koululaisille. Viime vuoden tapauksiin kuului ehdottomasti Azul. Monia palkintoja voittanut peli sai jatko-osan, jossa kaakelilaatat vaihtuvat värikkäisiin lasinpalasiin. Nyt kootaan lasimaalauksia. Pelissä on paljon tuttua Azulia pelanneille, mutta myös uusia käänteitä. Pisteenlaskussa on ehkä hitusen enemmän jippoa, joten Stained Glass of Sintraa voi pitää hieman alkuperäistä Azulia haastavampana. Azul-fanien on ainakin kokeiltava ja tuumittava, kumpi versio maistuu paremmin. Lue Azul: Stained Glass of Sintran arvostelu.

CopenhagenCopenhagenPerhepeliksi. Pelaajien valinta -palkinnon perhepelisarjan voittanut Copenhagen on ensivaikutelmalta aika suoraviivainen peli. Kerää kortteja, vaihda ne tetris-laattoihin ja yritä täyttää omaa ruudukkoasi mahdollisimman hyvin. Pelissä on kuitenkin syvyyttä, joka ei ihan ensimmäisellä pelikerralla välity: erikoiskykylaattojen tehokas hyödyntäminen mahdollistaa menestyksen, kun sopivat taktiikat oivaltaa. Lue Copenhagenin arvostelu.

DecryptoDecrypto. Peliharrastajien partypeliksi, aikuisille, isommille koululaisille. Tehtävänä on viestiä salaisia sanoja oman joukkueen edustajille vihjeitä antaen. Vihjeiden on oltava salamyhkäisiä, koska vastapuolikin kuulee ne ja yrittää selvittää, mitä salaiset sanat ovat. Decrypto on hieman vaativampi partypeli: sääntöjen selityksen jälkeen on luultavasti täysin pihalla, mutta ensimmäisen pelin jälkeen ymmärtää jo paremmin. Pelissä on hieno draaman kaari: pelin aikana lisääntyvä tieto takaa jännittävän lopun ja pelin herkullisen vaikeutumisen. Lue Decrypton arvostelu.

Drop ItDrop ItMatalan kynnyksen peliksi kenelle tahansa. Näyttävä Drop It herättää mielenkiintoa jo ulkonäöllään. Itse peli on hyvin yksinkertainen ja viihdyttävä. Pelaaminen on helppoa: pudottele vain palikoita kehikkoon ja yritä osua sopivaan kohtaan. Vaan eihän se olekaan ihan niin yksinkertaista, palikat kun kimpoilevat kehikossa minne sattuu. Drop It onkin yhtä aikaa mukavan helppo ja kiperän vaikea. Lue Drop Itin arvostelu.

Exit: The GameExit-pelit. Pakohuoneiden ystäville kouluikäisistä ylöspäin. Lautapelit.fi on julkaissut Exit-sarjaan muutaman uuden pelin. Nämä ovat edelleen erinomaista viihdettä pakohuoneiden ja pulmien ystäville. Pelit ovat kertakäyttöisiä ja vaativat osien tuhoamista, mutta toisaalta se mahdollistaa muita pakohuonepelejä kiinnostavampia pulmia (vinkki: kopiokonetta käyttämällä myös Exitit ovat pelattavissa tuhoamatta osia). Lue Exit-pelien arvostelu.

GeishaGeishaViiden minuutin pikapeliksi kahdelle, matalan kynnyksen älypeli. Japanilaisteemainen Geisha on kaunis kuin karkki ja osiltaan niin reippaan kokoinen, että heikommallakin motoriikalla pärjää. Peli on hienostuneempi versio ristinollasta. Quartoa pelanneille ideassa on vähän tuttua: yritä tehdä laudalle neljän suora tai neliö. Jokainen siirtosi vaikuttaa siihen, mihin vastapelaaja saa seuraavan siirtonsa tehdä ja päin vastoin. Peli ei kestä tiukkaa analyysiä, mutta viiden minuutin pikaerinä viihdyttää varmasti ja sopii myös lasten kanssa pelattavaksi helpoksi älypeliksi. Lue Geishan arvostelu.

Illusion

IllusionPerhepeliksi, vähemmän pelanneiden aikuisten kesken. Erinomaisen The Mindin suunnittelijan toinen pieni korttipeli. Pelaajien on sijoitettava kortteja jonoon sen mukaan, miten paljon niissä on tiettyä väriä. Kuulostaa ehkä helpolta, mutta kuviot ovat sellaista sikkuraa, että oikean järjestyksen arvioiminen onkin aika vaikea juttu. Lue Illusionin arvostelu.

Just OneJust OneIsomman porukan seurapeliksi. Jos Decrypto on peliharrastajien partypeli, Just One on sitten vuoden parhaita suuremman yleisön partypelejä. Se, että kyseessä on yhteistyöpeli, madaltaa kynnystä vieläkin enemmän. Pelaajien on selitettävä sanoja antamalla yhden sanan vihjeitä arvaajalle – mutta jos kaksi pelaajaa antaa saman vihjeen, ne kumoavat toisensa. Peli on hauskaa pohdiskelua siitä, mikä on sopivasti helppo, mutta ei liian ilmeinen vihje annetulle sanalle. Jos pelaajia on kuusi tai seitsemän, Just One on huippuviihdettä. Lue Just Onen arvostelu.

Jäinen kuolemaJäinen kuolemaSotapeleistä kiinnostuneille. Talvisota-aiheinen sotapeli mallintaa sotaa edeltänyttä valmistautumisen vaihetta ja itse sotakuukaudet tyylikkäästi, historialle uskollisesti ja yksinkertaisesti. Tapahtumina tai toimintopisteinä käytettäviin kortteihin perustuva pelimekaniikka on helppotajuinen myös vähemmän sotapelejä pelanneille. Lue Jäisen kuoleman arvostelu.

Lohikäärmeen henkäys

Lohikäärmeen henkäysLapsille keskenään ja vanhempien kanssa. Isälohikäärme sulattaa jääpilaria ja pikkulohikäärmeet yrittävät arvata, millaisia jalokiviä pilarista paljastuu. Arviointikykyä kehittävä peli on näyttävän näköinen ja jääpilarin toteutus läpinäkyvillä renkailla on hauskasti keksitty. Joka vuoro joku pelaajista nostaa pilarista yhden renkaan pois, joka vapauttaa pilarin sisältä muovijalokiviä, joista saa sitten kerätä valitsemansa väriset. Voittaja on se, joka kerää eniten jalokiviä. Lohikäärmeen henkäys on kaunis ja nokkela peli, jota aikuinenkin jaksaa pelata lasten kanssa. Lue Lohikäärmeen henkäyksen arvostelu.

PlanetPlanet. Perhepeliksi. Planetin ensivaikutelma on huikea. Pelissä rakennellaan planeettoja kiinnittämällä magneettisia laattoja isoon kaksitoistatahokkaaseen. Planeetalle muodostuu laatoista alueita, joiden perusteella yritetään tienata eläinkortteja. Menestyminen vaatii vähän suunnitelmallisuutta, vähän kolmiulotteista hahmotuskykyä ja ehkä vähän tuuriakin. Liian tosissaan pelattuna Planet latistuu, jos pelaajat tutkailevat liian tarkkaan toistensa planeettoja, siksi suositus vain perhepeliksi ja kepeämmällä otteella pelattuna. Lue Planetin arvostelu.

TEAM3Team3. Hölmöilyn ystäville. Kolmen hengen joukkueissa pelattavassa apinapelissä mykkä näkee kortista ohjeet palikkatornin rakentamiseen ja viittoo ne kuurolle, jonka tehtävänä on puhumalla välittää ohjeet sokealle, joka hoitaa varsinaisen rakentamisen. Tätä peliä on hauska jo katsella, pelaamisesta puhumattakaan. Lue Team3:n arvostelu.

Terraforming MarsTerraforming Mars. Peliharrastajille. Vuoden ehdottomasti kovin peliharrastajapeli on Terraforming Mars, peli Marsin maankaltaistamisesta. Peli nauttii peliharrastajien keskuudessa suurta suosiota ja syystä. Teema on kiinnostava, toteutus toimiva ja pelissä kiinnostavia haasteita. On hienoa, että Lautapelit.fi uskalsi suomentaa pelin ja iso ilo, että suomenkielinen versio on myös tuntuvasti englanninkielistä halvempi. Toivottavasti peli löytää tiensä mahdollisimman monen peliharrastajan käsiin. Lue Terraforming Marsin arvostelu.

Tummple!Tummple! Matalan kynnyksen peliksi kenelle tahansa. Toisinaan tarvitsee erittäin helppoja pelejä, jotka kuka tahansa voi oppia ja opettaa säännöistä kenelle tahansa. Tummple! on tällainen: pelissä ei ole valtavasti uutta, mutta tuttuun Jengan kaavaan on keksitty vähän uutta ulottuvuutta ja tuloksena on erittäin helposti opittava ja hyvältä näyttävä peli, jota kuka tahansa, jolla on riittävän vakaat kädet, voi pelata. Lue Tummple!:n arvostelu.

Welcome To...Welcome To… Perhepeliksi, aikuisten kesken. Vähän vaativampaa ja tarinallisempaa kupongintäyttökokemusta hakeville. Unelmalähiön kaavoittaminen on tarkkaa puuhaa, huolimaton kaavoittaja huomaa pian olevansa umpikujassa, jossa tarjolla on vain huonoja vaihtoehtoja. Pelin säännöt vaativat hieman opiskelemista, mutta vastineeksi saa monipuolisen ja kiehtovan kaavoitushaasteen. Lue Welcome To…:n arvostelu.

Pelaajien valinta -palkinnot ja Vuoden pelit

Suomalaiset lautapelibloggaajat jakoivat tänä vuonna kolmatta kertaa Pelaajien valinta -palkinnot. Palkinto jaettiin perhepelien ja harrastajapelien sarjassa.

Vuoden perhepeliksi valittiin Copenhagen ja vuoden harrastajapeliksi Terraforming Mars. Näitä voimme suositella ehdottomasti, samoin kaikkia muitakin palkinnon finalisteja.

Palkinnon finalistit perusteluineen löydät Pelaajien valinta -palkinnon omilta sivuilta.

Vuoden peli -palkinnon voittajista löytyy myös kelpo pelejä. Vuoden lastenpeli Who Did It? oli viime vuoden joululahjalistallamme ja on edelleen kelpo valinta. Vuoden perhepeli Combo Color on mielestämme vuoden iloisimpia uutuuksia, samoin vuoden strategiapeli Terraforming Mars. Vuoden partypeli Pictionary Air on tuttu Pictionary mutta uusilla härveleillä, joten sitä voi arvioida sen mukaan, pitääkö Pictionarystä tai härveleistä.

Muista myös nämä eli suosituksia vanhoista joululahjalistoista

Lapsille: Who Did It?, Dr. EurekaRhino Hero, Carcassonne Junior.

Perhepeliksi: The Mind, Carcassonne, Love LetterKingdomino, Klask, La Boca, Salaisuuksien saari.

Aikuisten kesken: Blue Lagoon, Flamme RougeDixitHonshuCodenames, SpyfallKing of Tokyo7 WondersCatan

Peliharrastajalle suosittelemme yhä: Dawn of Peacemakers, AgricolaDale of Merchants, Eclipse.

Tilaa Lautapelioppaan uutiskirje

Suoraan sähköpostiisi toimitettavassa uutiskirjeessä on Lautapelioppaan uutiskatsaus ja muuta ajankohtaista tietoa Lautapelioppaan toiminnasta.

Tilaamalla uutiskatsauksen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Lue lisää tietosuojaselosteestamme ja rekisteriselosteestamme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.

Kirjoittanut Mikko Saari

Lautapelioppaan perustaja ja päätoimittaja Mikko fanittaa Uwe Rosenbergin isoja pelejä. Jos haluat lukea tiivistetyn katsauksen Mikon pelimausta Mikon top 20 -lista on paras lähtökohta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *