100 parasta peliä 2024

Harrastan vuosittaisia top 100 -listoja – tänä vuonna kokosin listan jo kymmenettä kertaa. Perinteinen aika listan koostamiselle on kesällä, kun edellissyksyn uutuuksilla on ollut lähes vuosi aikaa tulla pelatuiksi.

Teen listat järjestämällä suuren peliturnauksen, jossa pitkä lista pelejä kohtaa toisensa kaksinkamppailuissa: kumpi on parempi, peli A vai peli B? Voittaja saa pisteen ja tasapelit ratkaistaan sillä, kumpi on voittanut parempia pelejä turnauksen aikana.

Aloitin kaikista peleistä, joille olen BoardGameGeekissä antanut vähintään seiskan reittauksen ja joita olen pelannut viimeksi vuo­den 2022 aikana tai myöhemmin. Tämä rajasi valikoiman noin 170 peliin, joista muodostui sitten tällainen sadan pelin lista.

Sijat 100–91

100 Blue Lagoon. Niukasti listalla! Reiner Knizian pieni 20 minuutin fillerihelmi ei ole saanut juurikaan pelikertoja alkuinnostuksen jälkeen, mutta kyllä se aina joskus hyllystä poimitaan pelattavaksi. On tämä edelleen hyvä filleripeli. (15 pelikertaa.)

99 12 Chip Trick. Uutuus. Erittäin minimalistinen tikkipeli, jota pelataan pokerichipeillä. Tätä eivät kaikki ymmärrä, mutta osalle peliporukastamme pieni peli on hyvää psykologisesti kutkuttavaa herkkua. Tätähän voi pelata pelikorteillakin, että sikäli ihan hyvä peli osata. (4 pelikertaa.)

98 Greed, Incorporated. Edellinen visiitti top 100 -listalla oli vuonna 2016, mutta nyt tuli pelattua yksi peli ja se riitti nostamaan Greedin listalle. Ei tämä pelinä mitenkään täysin toimiva ole, mutta onpahan kokemus. Satiirina peli toimii yhä. (4 pelikertaa.)

97 Yellow & Yangtze. Uutuus. Oikein kelpo uusi tulkinta Tigris & Euphrateksesta. Näemmä pidän Tigriksestä enemmän, mutta kyllä tällekin soisin vielä pelikertoja. Onneksi peli löytyy Tavernasta. (1 pelikerta.)

96 Thebes. Uutuus. Ei tosin pelattuna, ensimmäiset pelikerrat ovat vuosien takaa. Nyt tuli pelattua melkein kymmenen vuoden tauon jälkeen ja kokemus oli sen verran hyvä, että pelin voi nostaa tänne top 100 -listan häntäpäähän. Saatan pelata toistekin, ehkä jo tänä vuonnakin! Minulla on uusi peliporukka, jossa pelataan vähän kevyempiä pelejä, ja tämä sopisi sinne oikein mainiosti. (7 pelikertaa.)

95 Klunker. Vähänlaisesti on pelattu, mutta kyllä tämä Uwe Rosenbergin harvinaisempi korttipeli vielä mielessä on. Tilaisuuksia pelaamiselle ei kuitenkaan ole ollut. (13 pelikertaa.)

94 Machi Koro. Lasten kanssa pelaaminen on jäänyt hyvin vähiin, joten Machi Korolle ei ole oikein ollut enää kysyntää. Hankin Space Basenkin, josta tavallaan pidän enemmän ja tavallaan en. Tyttäreni ei kuitenkaan ainakaan ensikokeilulla ihastunut siihen, joten ehkä Machi Korolla on kuitenkin vielä paikkansa. Ei se tule kokoelmasta poistumaankaan. (78 pelikertaa.)

93 Colony. Tätä jopa pelattiin viime vuonna. Sijoitus putosi silti viimevuotisesta kolmisenkymmentä sijaa. Voi olla, että ensi vuonna puhti ei riitä listalle. Saapa nähdä, riippuu paljon siitä, saanko peliä pöytään miten. Edelleen kyllä itse tästä noppailusta pidän. (22 pelikertaa.)

92 Res Arcana. Olen ollut erittäin laiska myymään pelejä, joten Res Arcana on saanut pysyä hyllyssä, vaikka vähän jo uhkailin sen poistuvan. Edellinen pelikerta näyttäisi olevan helmikuulta, jolloin pelasimme muutaman erän. Kelpo viihdettähän tämä. Uutta lisäriäkin on tulossa, mutta en aio hankkia. (78 pelikertaa.)

91 Anno 1800. En ole saanut aikaiseksi lahjoittaa Annoa Tavernaan, vaikka viimeksi sellaista pohdin. Ehkä olisi syytä, sitten tätä voisi saada joskus pelattuakin. Ilmeisesti tähänkin on se monta vuotta lupailtu lisärikin tulossa tänä vuonna, mutta samat sanat kuin Res Arcanalla: en hanki. (26 pelikertaa.)

Sijat 90–81

90 Kingdom Builder. Tämä peli roikkuu listalla samalla joulukuun 2022 pelikerralla, jolla se viime vuoden listalle kiipesi. En ole sen jälkeen pelannut, mutta kevyempien pelien porukalle tätä voisin kyllä tarjotakin. (56 pelikertaa.)

89 Shogi. Uutuus. Ensimmäistä kertaa kokeilin shogia vuonna 2007, mutta varsinaisesti aloitin pelaamaan viime kesänä, kun Aasialaiset lautapelit -kirjan kirjoittaminen alkoi. Kyllä tämä vain on paras shakkipeli. Kovin aktiivista ei harrastus ole, enkä aio kovin syvälle sukeltaakaan, mutta shogia on ihan hauska pelata, vaikka ei paljon osaisikaan. (23 pelikertaa.)

88 Dale of Merchants. Viimevuotinen 68. sija oli huonoin ikinä. No, vielä pääsi alemmas. Tähän menoon Dale of Merchantsia ei enää ensi vuonna listalla nähdä, koska edellisestä pelistä alkaa olla kaksi vuotta aikaa. Ei tämä edelleenkään missään nimessä huono peli ole, mutta ei myöskään oikein sellainen, joka enää saisi pelikertoja. (68 pelikertaa.)

87 Love Letter. Pienten perhepelien mestariteos on saanut jopa muutaman pelikerran lisää tämän vuoden puolellakin. Parhaat vuodet ovat kaukana takana, mutta kyllä tälle pikkuhelmelle on paikka sadan parhaan pelin listallani niin kauan kuin sitä vain pelaan. (170 pelikertaa.)

86 Tokaido. Japaninvaelluksen edelliset listasijoitukset ovat vuosilta 2016–17, jolloin minulla oli pelistä hieno luksussetti. Nyt pelasin sitä pitkästä aikaa pari kertaa Tavernan tavisversiolla. Hyvin sekin toimii ja matkailu Japanissa oli aivan kelpo viihdettä. (13 pelikertaa.)

85 Completto. Yksinkertaista ja hauskaa. Saa kyllä pysyä kokoelmassani, vaikka pelikertoja vähänlaisesti tuleekin, kun kotona ei enää tule pelattua juuri ollenkaan. (29 pelikertaa.)

84 Just One. Helppo seurapeli, jota on mukava iskeä pelattavaksi kenelle tahansa. Sikäli siis kokoelmani kestokalustoa. Pelin tussit eivät valitettavasti ole kovin kestävää tavaraa, ne pitäisi uusia käytännössä kaikki ennen seuraavia pelejä. (33 pelikertaa.)

83 Brian Boru: High King of Ireland. Edelleen olen pelannut tätä vain sen kerran loppuvuodesta 2022, jolla peli sijoittui viime vuonna 40 parhaan pelin joukkoon. Kiehtoisi edelleen, mutta aina kun tätä omassa peliporukassani ehdotetaan, joku sen torppaa. Se on harmi, haluaisin kovin mielelläni tutkailla tätä lisää. (1 pelikerta.)

82 Europa Tour. BG Statsin käyttöönoton myötä olen alkanut seurata pelien kestoa. Europa Tour osoittautui nopeaksi: viimeksi kun pelasimme, toinen peli kesti kolme minuuttia ja toinen neljä. Olen tässä vain niin hyvä! (70 pelikertaa.)

81 Flamme Rouge. Peliporukkamme on viime aikoina keksinyt muitakin kuusinpelejä kuin Flammen. Vaan ei siinä, kyllä tätä edelleen pelaa ilolla, kun on kepeämmälle kuusinpelille tarvetta. (16 pelikertaa.)

Sijat 80–71

80 Geschenkt. Alias No Thanks! ja Oh S#!?. Nimestä huolimatta tämä on edelleen kaikkien näiden vuosien jälkeen toimiva pikkufilleri. (42 pelikertaa.)

79 Cascadia. Uutuus. Spiel des Jahres -voittajaa olen ennättänyt pelata pari kertaa. Enemmänkin voisi, vaan ei näille kepeämmille peleille ihan niin paljon käyttöä ole. Olisi ihan hauska joka tapauksessa tutustua tähän syvällisemmin. (2 pelikertaa.)

78 Neuland. Edellisestä pelikerrasta alkaa olla kaksi vuotta, eli jos tämän omituisen kulmikkaan pelin haluaa pitää listalla, pitäisi sitä taas pelata. Se ei sinänsä olisi vaikea juttu, ei tarvitse kuin pyytää kotona. (12 pelikertaa.)

77 Akropolis. Cascadian tapaan erinomainen kepeä perhepeli, jota pelaisin ihan mielelläni enemmänkin. Tämän lokeron peleille vain on vähänlaisesti tilaisuuksia, etenkin huomioiden miten paljon hyviä pelejä lokerossa on. (4 pelikertaa.)

76 Tigris & Euphrates. Viimevuotinen pelikerta riittää kantamaan vanhaa klassikkoa listalla, eikä sijoituskaan putoa kuin kuusi sijaa. Sijoitus on tosiaan korkeampi kuin Yellow & Yangtzella, kumpaakin pelaisin toisinaan ihan mielelläni. (25 pelikertaa.)

75 Istanbul. Neljän vuoden tauon jälkeen peli maistui hyvin ja nousi listallekin oltuaan poissa vuoden verran. Selvästi siis vankkaa top 100 -materiaalia, kunhan pelikertoja vain kertyy. Omassa peliporukassa ei vain kerry, joten putoamisuhkaa on jonkun verran. (14 pelikertaa.)

74 The Crew. Molemmat versiot samassa paketissa, käytännössä toki tuoreempi Mission Deep Sea. Viime vuonna jo totesin tämän olevan vähän ohi, eikä tilanne ole varsinaisesti vuodessa parantunut, joten voi olla, että The Crew putoaa pois listalta ensi vuonna. (163 pelikertaa.)

73 Merchant of Venus. Vielä viimeiset haikailut tämän pelin perään tammikuussa 2022 pelatun erän voimin. Kuten viimeksi totesin, Merchant of Venus mahtuisi kokoelmaan varmasti, jos pitkiä kaksinpelejä pelaisin vaikka viikottain, mutta turha tuota oli nykyisessä tilanteessa hyllyssä pitää. Ensi vuonna peli putoaa sitten listalta pelaamattomuuttaan. (4 pelikertaa.)

72 Wabash Cannonball. Parin vuoden välein yhden pelikerran saava klassikko mahtuu listalle helposti, sen verran mukavaa junailua se kuitenkin on. Ensi vuoden listalta se tulee putoamaan, mikäli sitä ei tänä vuonna pelata. Saapa nähdä, onnistuuko. (16 pelikertaa.)

71 Beyond the Sun. Viime vuonna tuumin, että lisäriä olisi ihan hauska päästä kokeilemaan. Pääsin. Se oli ihan hyvä ja sinänsä kyllä parantaa peliä, mutta ei toisaalta vielä käynyt harmittamaan Beyond the Sunista luopuminen. Kyllä tätä joka tapauksessa tilaisuuden tullen hyvillä mielin pelaa. (19 pelikertaa.)

Sijat 70–61

70 Root. Viime vuoden listalta Root puuttui, koska en ollut sitä pariin vuoteen pelannut. Ropeconissa päädyimme kuitenkin Root-pöytään, ja vaikka kyseinen sessio ei ihan parasta Rootia ollutkaan, se kuitenkin palautti Rootin ehdokkaaksi tämän vuoden listalle. Vaikka oman pelini lisäreineen myinkin pois, mieli tekisi silti pelaamaan. (11 pelikertaa.)

69 Mystery Rummy: Jack the Ripper. Viiden vuoden tauon jälkeen muistin, että tällainenkin peli on olemassa. Olen sittemmin pelannut jo neljä erää. Hyvät rommipelit kyllä maistuvat aina ja Jack the Ripper sellainen on, vaikka jo vanha peli onkin. (28 pelikertaa.)

68 Container. Uutuus. Taas näitä hieman kyseenalaisia uutuuksia – Containerhan oli kova juttu jo vuonna 2008. Sen jälkeen sitä on kuitenkin pelattu harvakseltaan, kunnes syystä tai toisesta se on tänä vuonna löytänyt tiensä pöydälle jo kahdesti. Olemme päässeet testaamaan jopa lisäosan moduuleja! Kyllä tätäkin klassikkoa sietäisi pelata enemmän. (8 pelikertaa.)

67 String Railway. Helposti unohtuva narujunailu on tänä vuonna löytänyt tiensä pöydälle jo kolme kertaa, kolmella eri peliporukalla. Kynnys aloittaa on matala ja narujen kanssa säätäminen on sopivasti lapsellista. Ei tätä ikinä paljon tule pelattua, mutta onpahan hauska pikkupeli olla kokoelmassa sopivia tilanteita varten. (34 pelikertaa.)

66 Smart10. Uutuus. Tämän hetken kuumin tietovisapeli piti testata, kun se Tavernan hyllystä kerran löytyi – ja onhan sitä tosiaan sitten jo neljä kertaa pelattu. Pelaisin enemmänkin, koska Smart10 on fiksusti tehty, hauska ja nokkela peli. Ei ole minkään sortin ihme, että peli on suosittu. (4 pelikertaa.)

65 Space Base. Kuten todettua, tämä Machi Koron tappaja ei sitä meillä kotona tehnyt, tyttärelleni peli vaikutti lähinnä sekavalta. Ehkä yritän vielä uudestaan joskus toiste. Itse olen tähän mieltynyt, mutta parikin kertaa on käynyt mielessä oman nätimmän version tekeminen, sen verran tympeän näköinen ilmestys Space Base on. (10 pelikertaa.)

64 Linko!. Sen verran tulee pelikertoja, että tämän nokkelan korttipelin saa listalle nostettua, mutta eihän tämä nyt lainkaan tarpeeksi saa peliaikaa. Tänä vuonna pitäisi pelata, muuten edessä on karsinta listalta pelaamattomuuden vuoksi. Linko! olisi kyllä pelikertansa ansainnut. (47 pelikertaa.)

63 Voodoo Prince. Peliporukassamme oikein mainiosti vastaanotettu Voodoo Prince kärsii vähän siitä, ettei sille ole omaa boksia, vaan peliä pitää pelata Stichelnin tai Ragen korteilla. Hyvinhän sekin onnistuu, sellainen peli on vain helpompi unohtaa. On tämä silti parhaita viiden pelaajan kepeitä tikkipelejä. (7 pelikertaa.)

62 Crokinole. Viime vuonna ei yhtään pelikertaa, mutta tänä vuonna olen jaksanut kaivaa laudan esille kerran. Tässä vasta onkin peli, joka kärsii kotona pelaamisen vähäisyydestä, isoa lautaa kun en jaksa kuljettaa minnekään. Aina on hauskaa, kun Crokinolen ottaa esille ja naksuttelee kiekkoja menemään, joten sitä sietäisi kyllä tehdä useamminkin. (58 pelikertaa.)

61 L.A.M.A.. Tästä eivät pienet korttipelit parane. Laamapelissä on kestoklassikon aineksia, tätä voi pelata lähes kenen kanssa tahansa ja lopputulos on todennäköisesti vähintään hyvä. Hyödyllistä on myös se, että tarvittaessa tätä voi pelata kahdella tavallisella korttipakalla. (65 pelikertaa.)

Sijat 60–51

60 Acquire. Sid Sacksonin klassikkopeli oli viimeksi top 100 -listallani vuonna 2014, jolloin se oli sijalla 99. Sen jälkeen pelikertojakin on kertynyt peräti kaksi, kerran vuonna 2017 ja sitten viime elokuussa. En oikeastaan tiedä, mistä pelikertojen vähäisyys johtuu, mutta nyt peliporukassamme on taidettu herätä vähän paremmin Acquiren hyvyyteen. Toivottavasti se näkyy myös pelikerroissa. (8 pelikertaa.)

59 Great Western Trail: New Zealand. Uutuus. Näistä uudisversioista Argentina on vielä testaamatta. Ei ole suurta hinkua. Tätäkin vähän vieroksuin, mutta tulipahan testattua. Vähän on New Zealandissakin sellaista turhaa monimutkaisuutta, johon Alexander Pfisterillä on taipumusta, mutta varsinkin nopeana kaksinpelinä tätä pelaa kyllä ihan ilokseen. (3 pelikertaa.)

58 Preferanssi. Tämä kolmen pelaajan korttipeli on parhaita asioita, mitä Venäjältä on tullut. Viime vuosina pelikerrat ovat olleet harvassa, mutta se kertoo lähinnä siitä, minkä verran yleensä on haluja pelata perinteisiä korttipelejä. (17 pelikertaa.)

57 Antiquity. Ajatuksena pelottava, pelattuna aina kuitenkin ihan mukava. Harvoin tätä isoa laatikkoa tulee hyllyn päältä nostettua, mutta jokainen pelikerta on kuitenkin aina viihdyttävällä tavalla karmivaa rämpimistä. (13 pelikertaa.)

56 Texas Showdown. Viime aikoina tästä on pyörinyt pöydällä tiuhemmin S.O.S.-versio, mutta samapa tuo: kumpanakin versiona tämä ovela laistotikkipeli toimii hyvin. Peliä voi myös tarjota monenlaisille peliporukoille. Alku on aina kummastuttava, mutta ensimmäisen jaon jälkeen alkaa jo hahmottua. On tämä kyllä selvästi parempi viidellä kuin neljällä. (17 pelikertaa.)

55 Preußische Ostbahn. Vanha suosikkini pääsi taas listalle, kun neljän vuoden tauon jälkeen pääsin pelaamaan tänä keväänä. On tämä peliporukassani pari kertaa ollut sen lisäksi pöydällä, en vain ole itse ollut niissä peleissä mukana. Olipahan jälleen kerran vähän kummallinen matsi, mutta sepä Ostbahnin hienous onkin. (13 pelikertaa.)

54 Krass Kariert. Kestosuosikki, josta joku saisi kyllä tehdä suomenkielisen version. Minusta tämä olisi kertakaikkisen mainio lisä pienten korttipelien tarjontaan, sen verran hauska yhdistelmä tikkiä ja kiipeämispeliä Krass Kariert on. (26 pelikertaa.)

53 Eurorails. Rentouttava peli. Kuulin, että tästä on tulossa jossain kohtaa uusi painos. Kunhan se ilmestyy, pitää harkita, josko päivittäisi. Vanha pelini on jotenkin vähän 1990-lukulaisen oloinen, vaikka ei ihan se vanhin laitos olekaan. Päivitys olisi paikallaan, etenkin jos peliä ihan oikeasti myös kehitetään. (13 pelikertaa.)

52 Potion Explosion. Tämä on jäänyt kenties vähemmille pelikerroille kuin ajattelin peliä hankkiessani. Pelin tarjoamat mahdollisuudet nokkeluuteen miellyttävät kyllä. Eniten tätä tulee kuitenkin pelattua mobiiliversiona, joten jos jaksaisin pelikokoelmaa karsia, tämän parempi paikka voisi olla Tavernan hyllyssä. (8 pelikertaa.)

51 Earth. Alkuinnostuksen jälkeen en ole päässyt pelaamaan Earthia kertaakaan, koska siitä ei peliporukassani pidetä. Ei vain ole sen sorttinen peli tämä. Soisin kyllä tälle enemmän tilaisuuksia; vaikka peli ei ehkä ihan parasta timanttia olekaan, siinä oli silti paljon hyvää, mistä pidin. (5 pelikertaa.)

Sijat 50–41

50 So Clover!. Tämän toimitin Tavernalle, siellä sen on parempi olla. Jos siis tulee tarvetta kepeälle jopa kuuden pelaajan sanapelille, tämä on nyt helposti kaivettavissa esiin. (15 pelikertaa.)

49 Magic: The Gathering. Ahkera pelaaminen Arenassa jatkuu. Tahti ei ole edelleenkään aivan päivittäistä, mutta melkein. Paperilla pelattiin helmikuussa muutama erä Battle Boxia, se on ihan sopivan leppoisa pelimuoto nykytarpeisiin (Battle Boxissa pelaajilla on yhteinen pakka satunnaisia kortteja ja erikseen setti ländejä, joista voi pelata yhden vuorossa). (253 pelikertaa.)

48 Concordia. Hyvin vahvasti niitä pelejä, joita ei vain tule pelattua tarpeeksi, vaikka pelaaminen aina mukavaa onkin. Edellisen listan jälkeen olemme kuitenkin pelanneet tätä jo kahdesti, mikä on oikein hyvä. (13 pelikertaa.)

47 Underwater Cities. Samoilla harvoilla pelikerroilla kuin viime vuonnakin, tilaisuuksia tälle ei kovin usein tule. Sen verran vankasti Underwater Cities kuitenkin on kaksinpeli. Kolminpeliäkin voisin harkita. Nautinnollinen peli, silloin harvoin kun sitä pääsee pelaamaan. (11 pelikertaa.)

46 Suburbia. Kolmen vuoden pelaamaton putki katkesi ja edellisen listan tekemisen jälkeen Suburbia on päässyt pöytään jo kahdesti. Voitin muuten molemmat pelit. Tämä on niitä pelejä, joita koen osaavani pelata ihan hyvin. Eipä koskaan harmita, kun pääsee rakentelemaan kaupunkia. (34 pelikertaa.)

45 Locomotive Werks. Viime vuonna totesin, että sietäisi aktivoitua, jotta peli pysyisi listalla. Näin kävi: lokakuussa pelattiin ja junatehtailu saa taas pysyä mukana. Hyvä niin, tämä on kyllä hauska peli. Jos Suburbiaa osaan pelata, niin tätä sitten en: en ole onnistunut voittamaan peliä vielä kertaakaan. (10 pelikertaa.)

44 South African Railroads. Vielä ei ole Capstonen versiota pelistä näkynyt; ilmeisesti sellaisia on meidänkin peliporukkaamme tulossa. Jospa se taas kannustaisi pelaamaan tätä oivallista osakehuutokauppaa ja radanrakennusta yhdistävää junapeliä, sillä edellisestä pelikerrasta on uhkaavasti yli kaksi vuotta aikaa. (11 pelikertaa.)

43 First Rat. Uutuus. Tarpeeksi kun kehuja kuuntelin, niin päätin sitten ostaa rottapelin testiin. Kannatti, tämä on oikein mainio Kennerspiel-tasoinen peli – ei siis ihan kenelle tahansa, mutta vähänkin kokeneemmille pelaajille toimii kyllä hienosti. Teema on hauska, peli värikäs, säännöt suhtkoht yksinkertaiset ja strategisia mahdollisuuksia yllättävän paljon. (5 pelikertaa.)

42 Age of Steam. Vanha suosikki ei viime vuoden listalle päässyt pelikertojen puuttumisen vuoksi. Viime syksynä pääsin pelaamaan Portugalin karttaa, joka oli viidellä pelaajalla pirullisen hankala. Sellaista Age of Steamin tietysti kuuluu ollakin. (34 pelikertaa.)

41 Yokohama. Viime vuoden alussa pääsin pelaamaan tätä mainiota tavarankuskauspeliä. Vähän himmelihän peli on, mutta pidän siitä silti. Toivottavasti seuraavaa pelikertaa ei tarvitse odottaa viisi vuotta, kuten tätä viimeisintä täytyi. (5 pelikertaa.)

Sijat 40–31

40 Spirit Island. Viime vuonna saimme pelattua Spirit Islandia peräti kahdesti. Hurraa! Kiehtova pelihän tämä on, mutta myös kovin iso ja vaivalloinen. Nykyään on kovin harvoin mahdollisuuksia tällaiseen vaivannäköön. Sääli sinänsä, onhan tämä parhaita yhteistyöpelejä. (33 pelikertaa.)

39 Web of Power. Pari peliä viime syksynä ilahduttivat kovasti, etenkin kun peliseurana oli lähipiirin kovin Web of Powerin arvostaja. (36 pelikertaa.)

38 Brass: Birmingham. Uutuus. Taivuin vihdoin ja annoin Brass: Birminghamille mahdollisuuden viime vuonna. Onhan se hyvä peli, ei siitä mihinkään pääse. Pidänkö Lancashirestä enemmän? Luultavasti, mutta minkäs teet, kun kaikki muut haluavat pelata Birminghamia. Tuttu perusrunko kuitenkin toimii, tässä versiossa vain tuntuu olevan vähän liikaa rompetta. (2 pelikertaa.)

37 Coco Loco. Kookospähkinöiden ampuminen apinakatapultilla ei mene koskaan vanhaksi. (111 pelikertaa.)

36 De Vulgari Eloquentia. Vulgaarin kielenkäytön salaisuuksia on tänä vuonna tutkailtu jo kolme kertaa. Viisin- ja nelinpelit ovat olleet erittäin mukavia kokemuksia. Vähän pitkänpuoleisiahan ne kyllä ovat, mutta ei voi mitään, jotain erinomaisen viehättävää tässä vanhanaikaisessa ja kulmikkaassa pelissä on. (14 pelikertaa.)

35 The Great Zimbabwe. Viime vuonna sanoin, että tämä on paras Splotterin peli. En tiedä, olenko enää samaa mieltä. Haluaisin silti pelata The Great Zimbabwea useammin, sen verran nopea, vaivaton ja hauska se on, kunhan pelaajat ovat kartalla ja osaavat säännöt. (18 pelikertaa.)

34 Tyrants of the Underdark. Viime vuoden listalta sijoitus yhden pykälän alaspäin, eli melko tasaisena on pelin suosio mielessäni pysynyt. Miksei pysyisi, onhan tämä erinomainen useamman pelaajan pakanrakennuspeli, kun genre muuten tuntuu pääasiassa suosivan kaksinpelejä. (12 pelikertaa.)

33 Unlock!. Edelliset Unlock!-pelit ovat parin vuoden takaa, mutta eipä ole uusia boksejakaan näkynyt. Extraordinary Adventures on BGG:n mukaan ilmestynyt vuonna 2022, mutta ilmeisesti todellisuudessa sen englanninkielistä versiota voi odottaa saapuvaksi myöhemmin tänä vuonna. Toivottavasti näin on, niin pääsee taas ratkomaan mysteerejä ja pitämään tämän parhaan pakopelisarjan listalla. (37 pelikertaa.)

32 New York Central. Pari pelikertaa vuonna 2022, mutta sen jälkeen on ollut hiljaista. Täytyypä pitää tämä mainio osake-enemmistöpeli mielessä, kun tulee tilaisuuksia pelata kolmella pelaajalla. (12 pelikertaa.)

31 Great Western Trail. On tämä alkuperäinen peli tuttuudessaan kuitenkin kiinnostavinta Great Western Trailia. Sen verran myönnän, että kakkosedikka voittaa kyllä alkuperäisen, korjaukset ovat ihan hyviä, mutta toisaalta en ole kyllä kokenut tarpeelliseksi päivittää omaani. Rails of the North -lisäosallekin olen vähän lämmennyt, mutta ilmankin pärjää kyllä mainiosti. (24 pelikertaa.)

Sijat 30–21

30 Lost Ruins of Arnak. Alkuinnostuksen jälkeen pelaaminen on hiipunut, mutta edellisestä pelistä ei ole pitkäkään aika. Pidän lisäosia edelleen vähän tarpeettomina, peruspeli on itsessään todella vahva ja varsinkin ne lisäosien uudet johtajat tuntuvat lähinnä heikentävän peliä. (30 pelikertaa.)

29 Horseless Carriage. Uutuus. No niin, täältä löytyy syy, miksi The Great Zimbabwe ei mitenkään välttämättä ole paras Splotterin peli. Muutama Horseless Carriagelle saatu pelikerta on riittänyt vakuuttamaan pelin erinomaisuudesta. Autojen rakentaminen – ja erityisesti se oman autotehtaan tetristely – on riipivää puuhaa. Tässä pelissä pelaaja on itse pahin vastustajansa. Jotain hyvin kiehtovaa tässä kyllä on, lisäpelikertoja tarvitaan kipeästi. (3 pelikertaa.)

28 Oregon. Nopeiden ja tehokkaiden filleripelien aatelia, vaikka onkin vähän vaatimattoman näköinen. Ei pidä antaa vaatimattoman ulkoasun pettää, Oregonissa menestyminen vaatii paitsi ripauksen tuuria, myös hyvää pelisilmää ja kokemusta. (146 pelikertaa.)

27 Merkator. Nopeista ja tehokkaista peleistä puheenollen, tämähän on yksi parhaista siinä genressä. Viime kesänä pelatun harvinaislaatuisen nelinpelin jälkeen olen päässyt pelaamaan pari kolminpeliä, mikä ei ole lainkaan hullumpi juttu sekään. (26 pelikertaa.)

26 1829 Mainline. Uutuus. Ostin Mainlinen joskus kymmenisen vuotta sitten oikeastaan lähinnä tukeakseni Francis Treshamia. Testasimme silloin kaksinpeliä, mutta eipä se yhdeksänvuotiaan kanssa ihan parhaalla tavalla auennut. Tämän vuoden helmikuussa pelasimme sitten uudestaan, nyt kolmella pelaajalla, mutta väärin säännöin. Toukokuussa seurasi nelinpeli vähän paremmilla säännöillä (Tresham saattoi olla nero, mutta sääntökirjojen kirjoittajana hän ei loistanut), ja jo vain alkoi löytyä ymmärrystä 1829 Mainlinen erinomaisuudelle. Onhan tämä 18xx-mittapuulla hyvin outo peli, mutta on tässä paljon hyvääkin. Kestokin on kohdallaan: nelinpelimme meni jo reippaasti alle kolmen tunnin. (3 pelikertaa.)

25 Everdell. Tämäkin on pääasiassa kotona kahdestaan pelattava peli, eli pelikertoja tulee vähänlaisesti. Niinpä viimeksi uumoilemani kymmenen kärkikin jäi nyt saavuttamatta (sinne oli muutenkin tällä kertaa kova tungos). Pelasin tätä joskus tyttäreni kanssa ihan kohtalaisella menestyksellä, eli sielläkin suunnassa on vähän potentiaalia nähtävissä tulevaisuudessa. (34 pelikertaa.)

24 Tichu. Kun monen pelin kohdalla joutuu valittelemaan pelikertojen puutetta, Tichu on iloinen poikkeus. Tästäkin syystä sitä kannatti alkaa pelaamaan: yksin tämän vuoden puolella pelikertoja on tullut kuusi. Viime vuonna tahti oli reippaampaakin, eli Tichua pelataan suunnilleen kerran-pari kuussa. On tämä kyllä syystäkin pidetty peli. (38 pelikertaa.)

23 Gulf, Mobile & Ohio. Tämä rikollisen alipelattu junapeli pääsi pöydälle viime syksynä pitkästä aikaa, ja olipa vielä oikein herkullinen viisinpeli. Toivottavasti pelin saisi pöydättyä vielä tämän vuoden puolella uudestaan. (10 pelikertaa.)

22 Altiplano. Hiipuu, vaan ei lopu. Turhista lisäosista puheen ollen, Altiplanon lisuri ei tarpeellisuudellaan vakuuta. Tärkeintä siinä onkin maltillisemman kokoinen aloittaja-alpakka, muuten lisärin ominaisuuksia emme ole käyttäneet. Kaikkea turhaa sitä tuleekin hankittua. (31 pelikertaa.)

21 1825. Se Francis Treshamin parempi 18xx-peli. On tämä nyt kuitenkin vähän 1829 Mainlinea kestävämpi peli, väittäisin, ja ainakin monipuolisempi. Tänä kesänä oli pyrkimystä pelata pitkän tauon jälkeen koko Englannin kartan kattava peli, mutta jäipä pelaamatta, kun pelaajamäärä jäikin odotettua pienemmäksi. No, ehkä senkin elämyksen aika taas joskus koittaa. (15 pelikertaa.)

Sijat 20–11

20 Dune: Imperium. Uutuus. Tällä hetkellä maukkain yhdistelmä pakanrakennusta ja pelilautaa löytyy Arrakikselta. Niputin tässä samaan pakettiin sekä perusversion että Uprisingin. En ole pelannut tarpeeksi, jotta osaisin sanoa niiden eroista mitään kovin viisasta. Molemmat ovat kyllä hyviä. Nykyisellä pelikokemuksella vähän vieroksun Immortalityä, mutta Rise of Ix on kyllä aina peleissä mukana. Peruspelin lisäreineen hommasin itsellenikin, kun sattui oiva tilaisuus kohdalle. Uprisingin 3 vs 3 -joukkuepeliäkin olen päässyt kokeilemaan pari kertaa, ja se on kyllä oikein mainio pelimuoto sekin. (8 pelikertaa.)

19 Hallertau. Niin vain peli löytyy yhä listalta ja jokseenkin samoilta sijoilta kuin viimeksikin. Pelasimme pitkästä aikaa ja Hallertauhan maistui oikein maukkaalta. Pahimmasta kyllästymisestä ollaan siis kenties päästy. Toisin kuin viime vuonna, en tunne nyt mitään tarvetta hankkiutua Hallertausta eroon. (42 pelikertaa.)

18 Pax Pamir. Niin sekava ja kaoottinen peli kuin tämä onkin, valtataistelu Afganistanissa jaksaa silti joka kerta kiinnostaa. Pelillä ei ihan ole riittävästi ystäviä peliporukassamme, jotta sitä pääsisi pelaamaan tarpeeksi usein. (19 pelikertaa.)

17 Mahjong. Mahjong Soulissa pelaaminen on vähän jäänyt ajanpuutteen vuoksi, enkä ole Tenpain peli-iltoihinkaan ehtinyt kovin tiuhaan. Yleisesti ottaen viime syksystä eteenpäin on kuitenkin ollut mahjong-harrastukseni kulta-aikaa ja hyvä niin, onhan tämä erinomainen peli – oli pelimuotona sitten Zung Jung, riichi tai kiinalainen Sichuan Bloody Rules. (83 pelikertaa.)

16 Go. Aasialaiset lautapelit -kirjan kirjoittaminen nosti gon taas muutaman vuoden tauon jälkeen listalleni. Olen kyllä pelannut gota koko ajan postipelinä, mutta pöydän ääressä pelaamisessa on ollut viiden vuoden tauko. Nyt se on takana, pelikertoja on kertynyt suhtkoht tasaisesti ja olen netissäkin siirtynyt pelaamaan oikealla go-palvelimella eli OGS:ssä. (225 pelikertaa.)

15 1860: Railways on the Isle of Wight. Vuosi 2024 on 18xx:n juhlavuosi, kun 1829:n ilmestymisestä on 50 vuotta. Se on tuonut pöydälle paljon 18xx-pelejä ja tätäkin klassikkoa pelasin vastikään taas parin vuoden tauon jälkeen. Maistuu edelleen. 18xx.gamesin kanssa pelattuna kaksinpeli oli ripeä parin tunnin juttu ja vieläpä erittäin tasainen. Tätäkin lisää! (6 pelikertaa.)

14 Nusfjord. Saapa nähdä, saako tuoreinta lisäriä milloin hankittua. Välillä tuntuu vähän epämääräiseltä tämä lisärien julkaiseminen ja etenkin englanniksi saaminen. Kiinnostaisi kyllä, sen verran hyvä sen beta-versio on ollut. Kovin paljon Nusfjordia ei ole nyt pelattu ja kun lisäksi tuli kovia uusia tulokkaita, paikkaa kymmenen kärjestä ei enää irronnut. Mutta edelleen tätä olisi kyllä hauska pelata lisää ja myös muutenkin kuin kaksinpelinä. (46 pelikertaa.)

13 Ark Nova. Viime vuonna sanoin harkitsevani Merimaailmojen hankkimista. Sen kanssa kävi niin, että arvostelukappaleen piti mennä Vilmalle, vaan eipä onnistunutkaan, joten minä otin sen ja hyvä kun otin. Lisäri on hyvä ja solahtaa oikein nätisti osaksi peruspeliä. Uusien toimintokorttien suhteen en ole niin innostunut, mutta ruskeiden bonuskorttien päivitys oli erinomainen uudistus. Merieläimetkin ovat oikein mukavia. Uudet tulokkaat kuitenkin pudottivat Ark Novankin kymmenen kärjestä. (33 pelikertaa.)

12 Die Dolmengötter. Sain viime syksynä peliä pelattua, joten kerran kahdessa vuodessa pelattava kestosuosikkini sen kuin pöhisee listoilla. (28 pelikertaa.)

11 Oranienburger Kanal. Uutuus. Listan kolmanneksi korkeimmalle kiivennyt uutuuspeli jäi niukasti kymmenen kärjen ulkopuolelle. Hyvin tovin tämän kanssa himmailin ennen kuin päätin ostaa. Kallis oli, mutta tässä vaiheessa on helppo sanoa, että olihan se hintansa arvoinen, kyllä Rosenberg on tässä vain osunut taas johonkin hyvään, vaikka pelin toteutuksessa Spielworxxin tyylille uskollisesti onkin puutteensa. (9 pelikertaa.)

Sijat 10–1

9 Ora et Labora. Viime vuonna luostaripeli oli sijalla yksitoista, nyt sitten hyvien pelikokemusten siivittämänä paikka kymmenen kärjestä jaetulta yhdeksänneltä sijalta. Tämä on nautinnollisen runsas peli, jossa tavaraa kertyy nurkat täyteen, mutta yleensä sitä, mitä oikeasti tarvitsisit, ei tietenkään ole. (25 pelikertaa.)

9 Tarock. Käytännössä siis linkitetty slovenialainen tarok – muitakin voisi joskus pelailla, mutta käytännössä näissä perinteisissä korttipeleissä on niin paljon syvyyttä, että kannattaa keskittyä yhteen ja opetella sitä kunnolla. Meillä se on slovenialainen tarok, joka on paras kompromissi yksinkertaisuutta ja syvyyttä. (54 pelikertaa.)

8 Samarkand: Routes to Riches. Samarkandille onneksi tuntuu saavan pelikertoja Dolmengötteriä helpommin joka vuosi, kunhan vain jaksaa sitä kärrätä pelipaikoille. Miksei jaksaisi, onhan tämä hieno peli. (43 pelikertaa.)

7 18 India. Uutuus. 1829 Mainlinen pelaamisen myötä peliporukassamme huomattiin, että tällainen 18 Indiakin on, joka perustuu nimenomaan Mainlinen runkoon: on mahdollisuus päivittää laattoja suoraan, ruostumattomat junat joita voi myydä takaisin pankkiin ja satunnaisesti saatavilla olevat osakkeet. Kaikkia näitä yksityiskohtia on vain viritetty paremmiksi kuin alkuperäisessä. Lisäksi vaihtelua alkuasetelmassa on reippaasti, kun 17 firmasta valitaan joka peliin mukaan yhdeksän. Koko komeuden pelaa nopealla porukalla noin kolmeen tuntiin, hitaammallakin neljään. 18 India nousikin kertaheitolla suosikiksi kaikista 18xx-peleistä. (7 pelikertaa.)

6 Forest Shuffle. Uutuus. Lähes 200 pelikertaa reilussa puolessa vuodessa tarkoittaa, että olisi melkoinen rikos, jos Forest Shuffle ei olisi kymmenen kärkeen noussut. Vuoden 2023 ylivoimaisesti paras peli on todella nautinnollista, ongelmistaan huolimatta. Alpine-lisärikin parantaa peliä vielä entisestään. Todella huikean hauska peli ja ansaitusti tämänvuotisen listan korkeimmalle sijoittunut tulokas. Forest Shuffle sai minut taas takaisin BGA:han. (196 pelikertaa.)

5 Hansa Teutonica. Viime vuonna arvelin, että kahdeksas sija voi vielä muuttua paremmaksi, ja niinhän siinä kävi. Hansa Teutonica on yksinkertaisesti aivan parhaita pelejä neljälle ja erityisesti viidelle pelaajalle. Nopeatempoinen, säännöiltään melko suoraviivainen ja paljon oivalluksia tarjoava. (16 pelikertaa.)

4 Innovation. Uutta Ultimate-laitosta vielä odotellaan, kenties hieman pelonsekaisin tuntein. Joskus loppuvuodesta sen pitäisi tähän tietoon tulla. Siinä missä jotkut lisärit ovat erittäin hyviä, Innovationiin en ole edelleenkään erityisemmin kaivanut laajennuksia. Peruspeli on riittänyt hienosti tähän asti. (132 pelikertaa.)

3 Fields of Arle. Nyt on vihdoin ja viimein se kolminpelikin testattu ja hyväksi havaittu. Fields of Arle toimii kolminpelinä siinä missä kahdestaankin: kesto vähän lyhenee, mutta alussa saa pienen potkustartin. Tämä maataloussimulaattori on genrensä parhaita ja aivan Uwe Rosenbergin parhaita pelejä edelleen. (42 pelikertaa.)

2 Monikers. Uudet lisäkorttipaketit – viime vuonna hankittu Serious Nonsense ja tänä vuonna ostamani Monikers-er – ovat piristäneet peliä ja ennen kaikkea on ilahduttanut perheen kesken pelaaminen. Partypelien kuningatar, totta tosiaan. (22 pelikertaa.)

1 A Feast for Odin. Listaykkönen ei taaskaan vaihdu. Minkäs teet – A Feast for Odin on edelleen parasta mitä on. (45 pelikertaa.)

Huomioita listasta

Tänä vuonna listalla on kuusitoista ennennäkemätöntä peliä, eli määrä on hivenen nousussa viime vuoden kahdestatoista. Viime vuonna paras uutuuspeli – Earth – oli sijalla 28., tänä vuonna kymmenen kärkeenkin mahtui kaksi uutta peliä. Uutuusvuosi oli siis selvästi parempi kuin viimeksi.

Ylipäänsä vaihtelua on ollut reippaasti: kun lasketaan vanhojen pelien uudet paluut listalle, kaikkiaan 38 listan peleistä on sellaisia, etteivät ne olleet mukana viime vuonna. Vaihtelua on enemmän listan alemmalla puoliskolla. Pudokkaissa on sekä kahden vuoden säännön vuoksi pudonneita että muuten vain karsintarajan alle jääneitä.

Korkein putoaja oli Oath, joka oli viime vuonna sijalla 16. Viime vuonna sijalla 44. ollut Scout jäi tänä vuonna niukasti sadan parhaan ulkopuolelle. Exit-pelisarja putosi kokonaan pois, siitä tuoreimmat kokemukset ovat olleet vähän vaisuja.

Omistan peleistä edelleen noin kaksi kolmasosaa, 50 parhaasta pelistä neljä viidestä. En ole myynyt juurikaan pelejä, mutta parhaat uudet suosikit olen sen sijaan ostanut omaksi, joten ei ihme, että paremmalla puoliskolla omistettujen pelien osuus on kasvanut.

Viime vuonna murehdin, riittääkö listalle ehdokkaita, mutta olihan niitä tosiaan selvästi enemmän kuin viime vuonna, eli pelaaminen on taas runsastunut ja monipuolistunut. Se tuntuu ihan hyvältä.