Harrastan vuosittaisia top 100 -listoja – tänä vuonna kokosin listan jo kymmenettä kertaa. Perinteinen aika listan koostamiselle on elokuussa, kun edellissyksyn uutuuksilla on ollut lähes vuosi aikaa tulla pelatuiksi.
Teen listat järjestämällä suuren peliturnauksen, jossa pitkä lista pelejä kohtaa toisensa kaksinkamppailuissa: kumpi on parempi, peli A vai peli B? Voittaja saa pisteen ja tasapelit ratkaistaan sillä, kumpi on voittanut parempia pelejä turnauksen aikana.
Aloitin kaikista peleistä, joille olen BoardGameGeekissä antanut vähintään seiskan reittauksen ja joita olen pelannut viimeksi vuoden 2021 aikana tai myöhemmin. Tämä rajasi valikoiman noin 130 peliin, joista muodostui sitten tällainen sadan pelin lista.
Sijat 100–91
100 Battle Line. Viime vuonna listan viimeiseltä sijalta löytynyt klassikko on siellä edelleen. Tämä on edelleen ihan hyvä, mutta myös aika lailla täysin nähty.
99 Smartphone Inc. Uutuus. Tämä puhelinpuljaus ei päässyt listalle viime vuonna ensimmäisen pelikerran jälkeen, mutta nyt uusi peli kolmella pelaajalla jätti paremman fiiliksen pelistä ja paikka listalla irtosi. Pelin toiminnonvalintamekanismi on hauska, muuten tämä on himpun lattea.
98 The Quest for El Dorado. En ole pariin vuoteen pelannut, enkä tunne suurta ikävää. Ainahan tätä on mukava pelata, mutta omassa peliporukassa tämä ei pöydälle nouse. On tämä silti edelleen suosittelemisen arvoinen perhepeli.
97 On the Underground osuu vähän samaan lokeroon kuin El Dorado: tätähän pelaa aivan mielellään, mutta kun pelaamisen määrä on vähentynyt reippasti, tällaisille aivan mielellään pelattaville peleille on vähemmän tilaa.
96 Next Station: London. Uutuus. En ihan kauheasti välitä kupongintäyttöpeleistä, mutta tulipa tämä silti kokeiltua ja on tämä selvästi genrensä paremmasta päästä. Pelissä on mukavasti vaikeutta, ilman että se on ärsyttävä.
95 Mexica. Uutuus. Naamiotrilogian paras peli nousee uutuutena listoille, mutta uusi pelihän se ei ole – ensimmäinen pelikertani on yli 20 vuotta sitten. Pari pelikertaa muutaman viime vuoden sisään riittivät nostamaan sen nyt listalle, mutta eipä siitä enää kestosuosikkia taida muodostua.
94 Family Inc. on yksinkertainen yhden tempun perhepeli, mutta se on kyllä kelpo temppu se. Peli on vähän liian yksinkertainen saadakseen peliaikaa peliporukassani, joten eiköhän se katoa listoilta piakkoin. Suosittelen tätä silti perhepeliksi; jos minulla olisi vielä sopivan ikäisiä lapsia, tämä löytyisi kyllä kokoelmasta.
93 Attika. Tätä olen jopa pelannut pari kertaa viime vuonna. Peli ei kuitenkaan ole sen tason helmi, että raahaisin sitä peliporukan pelattavaksi, eikä kotona enää riitä peliaikaa kuin hyvin kapealle kärjelle, joten Attikakin jää vähälle pelaamiselle.
92 Rails of New England. Peli, joka pysyy kokoelmissani lähinnä siksi, että tuskin tätä kukaan haluaa ostaakaan. Vaativa, monin tavoin puutteellinen, mutta silti palkitseva peli on hauska kuriositeetti kokoelmissani.
91 Modern Art. Vanha huutokauppaklassikko pääsi listalle neljän vuoden tauon jälkeen, kun pelasimme tätä peliporukassamme. Toimii edelleen, mutta Knizialla on kyllä vetävämpiäkin huutokauppapelejä.
Sijat 90–81
90 Ta Yü. Hiukkasen ehkä alkaa jo kyllästyttää tämä vanha suosikki. Tuntuu, että kaikkien näiden vuosien jälkeen olen nähnyt tästä pelistä jokseenkin kaiken, mitä nähtävissä on – paitsi sitä kolminpeliä, jota en ole vieläkään onnistunut pelaamaan.
89 Bohnanza. Opetin lapset pelaamaan Bohnanzaa alkuvuodesta. Se tuonee papupelille uutta elämää, kun peli pääsee reissukorttipelien listalle. Onhan tämä klassikko ihan syystä ja edelleen aivan käypä peli.
88 Second Chance. Lapset pitävät tästä yksinkertaisesta kupongintäyttöpelistä edelleen. Minustakin tämä on toimiva ja yksinkertaisuudessaan hyvin viehättävä.
87 Kingdom Builder. Peli palaa listalle vuoden tauon jälkeen, koska tulin pelanneeksi tätä viime joulukuussa. Edelleen tämä kyllä maistuu, minusta Kingdom Builder on yhä aivan käypäinen tehofilleri, jota voisin pelata enemmänkin.
86 Merchant of Venus. Tämän pelin suunta on ulos listalta. Se voi vielä ensi vuonna roikkua mukana, koska pelasin sitä viimeksi tammikuussa 2022, mutta oma kappaleeni on myyty, eikä tätä tule muutenkaan pelattua. Pelissä on ehdottomasti viehättävät puolensa, mutta se ei ole vaivan arvoinen. Jos pelaisin pitkiä kaksinpelejä vaikka viikottain, tälle olisi ollut sija kokoelmassa, mutta nykyisellään tilaisuuksia tulee muutama vuodessa ja niihin on muita, vetävämpiä ottajia.
85 Europa Tour. Lasten kanssa pelaamisen hiipuessa myös Europa Tour on jäänyt vähälle pelaamiselle. Tämä on silti loistava perhepeli. 10 Days in Europe -uusversio sai lähteä hyllystä, mutta vanha klassikko Europa Tour karuine kuvituksineen on yhä odottamassa sopivaa tilaisuutta.
84 Sticheln. Menipä hujahtaen yhdeksän vuotta ilman yhtään Sticheln-matsia. Voodoo Princen testaamisen vuoksi kortit piti kaivella esille ja siinä yhteydessä tuli sitten pelattua pari erää. Viisinpeli ei voittanut juuri ystäviä, mutta kolminpelinä tämä on edelleen tiukka tikkipeli.
83 Blue Skies. Tämä ankean näköinen peli pääsee peliporukassamme pöydälle aina silloin tällöin. Se on aika nopea, kaikki vähintään sietävät sitä ja pelaajamääränkin suhteen se on joustava. Ei siis valittamista, minusta tätä on kiva pelata välillä.
82 Akropolis. Uutuus. Hyvä perhepeli tai tehofilleri, joka sitä paitsi näyttää mukavalta. Mieleen tulee vaikkapa Blue Lagoon, samanlaiseen lokeroon tämä osuu. Tuskinpa tästä kestosuosikkia tulee, mutta jos joskus Tavernan hyllystä kaivataan nopeaa filleriä, aion kyllä ehdottaa tätä.
81 Fort. Myin pelin jo pois, mutta jostain syystä se pomppasi vielä takaisin listalle. Jonkinlainen dead cat bounce? Teoriassa Fort on oikein mukava peli, mutta ei oikein löytänyt sopivaa sijaa itselleen.
Sijat 80–71
80 Geschenkt. Monella nimellä (No Thanks!, Oh S#!?) tunnettu pieni korttipeli on edelleen toimiva ja hauska filleripeli. Sen perusidea on yksinkertainen, toimiva ja koukuttava.
79 The City. Tämäkin on oikein hauska ja toimiva filleripeli, mutta jostain syystä tätä ei vain tule kovin usein pelattua. Nytkin peli on listalla marraskuussa 2021 pelattujen pelien voimalla, eli putoaa pois ensi vuoden listalta, jos en tänä vuonna vielä pelaa. No, itse tehty versio pelistä tulee pysymään kokoelmissa joka tapauksessa ikuisesti.
78 Cities: Skylines. Tässä yhteistyökaupunginrakentelupelissä on jotain kiehtovaa, vaikka pelissä on puutteensakin. Harvakseltaanhan tätä pelaamaan pääsee, mutta nytkin peli kyllä maistuisi.
77 Neuland. Lisää harvinaista herkkua. Tätä tuli pelattua kerran viime vuonna. Kulmikas, outo peli on hauska harvakseltaan pelattua, mutta ei välttämättä kestäisi aktiivista käyttöä.
76 Wabash Cannonball. Näistä junapeleistä pidetään meidän peliporukassamme, mutta silti niitä pelataan harvoin. Wabashia eli Chicago Expressiä on kuumimman alkuinnostuksen jälkeen pelattu harvakseltaan, mutta on se silti listoillani roikkunut. Hieno peli, vaan ei sarjansa paras.
75 Just One. Erinomainen joka paikan seurapeli. Pidän sanapeleistä ja tämä on kyllä sen genren helpoimmin lähestyttävä peli. Nykyisellään tyttäreni pelannee tätä enemmän kuin minä, mutta kyllä tätä perheen kesken on mukava toisinaan pelata.
74 Klunker. Kulmikkaista, oudoista peleistä puheenollen… Yritin opettaa tätä tyttärelleni, mutta menestys oli vähän nihkeää. Niinpä tilaisuuksia pelaamiseen tulee harvakseltaan. Se on harmi, sillä Klunker on rujoudestaan huolimatta veikeä peli.
73 Completto. Kotona pelaamisen vähäisyys on syönyt Completton pelikertoja, mutta tämä on sen verran yksinkertainen ja hauska peli, että se saa kyllä pysyä pelikokoelmassani, vaikka pelikertoja tulisi harvemminkin. Pelin perusidea on yksinkertaisen tyylikäs.
72 Blue Lagoon. Tämä oli kova juttu 2021, mutta sen jälkeen pelikerrat ovat olleet vähissä. Saapa nähdä, putoaako tämä pelaamattomana ensi vuoden listalta. Blue Lagoon on kyllä sinänsä Tavernasta löytyvien aivan mainioiden 20 minuutin fillerien listalla, mutta listalla on muutakin ja tällaisia pelejä tarvitaan lopulta kovin harvoin.
71 The Crew. Sisältää molemmat versiot, käytännössä tarkoittaa Mission Deep Seatä, jota toisinaan kaverin kappaleella pääsen pelaamaan. Taitaa olla vähän ohi jo tässä vaiheessa, korttia lyödessä ykkösvaihtoehdot ovat jo jotain muuta.
Sijat 70–61
70 String Railway. Tätä pitäisi varmaan kärrätä taas peli-iltoihin. Mukava peli tuppaa unohtua siinä vaiheessa, kun pitäisi miettiä pelattavaa. Tätä voisi pelata kotonakin, etenkin kun kaksinpeli on tosi hyvä tapa pelata tätä, mutta vähäisiin pelihetkiin on ollut vetävämpiäkin pelejä tarjolla.
69 Tigris & Euphrates. Tätä pelattiin viimeksi toukokuussa, joten peli pääsi monen vuoden tauon jälkeen takaisin listalle. Kyllä Knizian pelisuunnittelukynä on ollut terävä 1990-luvulla, Tigris & Euphrates toimii edelleen oikein mainiosti.
68 Dale of Merchants. Parhaimmillaan listan kolmosena ollut peli on vajonnut heikoimmalle sijalleen koskaan. Syy on selvä: olemme alkaneet vähän kyllästyä. Eipä siinä, kyllähän tätä mainiota pakanrakennuspeliä on tullut pelattua lähes 70 kertaa, mutta nykyään se ei enää hyllystä pöydälle nouse. Veikkaan, että seuraavan kerran kun jaksan kokoelmassa tehdä raivausta, Dale of Merchants lähtee kiertoon.
67 Cat in the Box. Uutuus. Olen pelannut kissatikkiä vain kerran, mutta pelin idea oli sen verran hauskalla tavalla outo, että pelaisin mieluusti toistekin. Tikkipeli, jossa korttien maa selviää vasta pelattaessa aiheuttaa hilpeästi päänvaivaa.
66 Cribbage. Jos matkustan junalla poikani kanssa, on hyvä todennäköisyys, että jossain kohtaa kaivellaan kortit esiin ja pelataan erä cribbagea. Eipä tätä varta vasten tule pelattua, mutta tilanteissa, joissa on aikaa tapettavana ja korttipakka matkassa, tämä on hyvä peli osata.
65 Potion Explosion. Taikajuomien sekoittelu pääsi listalleni alunperin vuoden 2019 Lautapelaamaan-tapahtuman jälkimainingeissa. Ostin viime vuonna pelin itselleni, kun se sopivasti tuli vastaan käytettynä, koska arvelin sen toimivan perhepelinä. Toimihan se. En tiedä, onko se lopulta säilyttämisen arvoinen, mutta marmorikuulamekanismi on hauska ja pelissä saa olla nokkela, joten mikäpä siinä.
64 Voodoo Prince. Uutuus. Monet ovat sanoneet, että Texas Showdown on kyllä hyvä, mutta Voodoo Prince on parempi. Voi olla, tutkimukset ovat vielä kesken. Toistaiseksi pidän Texas Showdownia parempana. Tätähän on pirullisen vaikea saada mistään, mutta onneksi on Sticheln-pakka, jolla peliä voi testata.
63 Heat: Pedal to the Metal. Uutuus. Ensimmäinen pelikerta oli vain sekava, mutta sen jälkeen fiilis on ollut parempi. Tätä tutkisin siis mieluusti lisää, harmi vain että pelin ystävät ovat omassa peliporukassani harvassa. Flamme Rouge maistuu meillä päin sen verran paremmin.
62 Colony. Minä pidän, useimmat muut eivät. Tätä olisi paras pelata kolmella tai neljällä pelaajalla, mutta se onnistuu kovin harvoin. En raaski kyllä vielä luopuakaan, koska kyllä tämä kaksinpelinäkin sen verran viihdyttävää noppailua on (ja veikkaan, ettei tätä ole ihan helppo myydäkään).
61 Flamme Rouge. Ja siellähän se Flammekin on, lähes tasasijoilla Heatin kanssa. Onhan tämä edelleen todella hyvä kilpa-ajopeli, etenkin kun mukana on Peloton ja pelaajia on viisi tai kuusi. Harvemmin itse ehdotan, mutta on tämä suosituimmista kuusinpeleistä ehdottomasti paremmasta päästä ja pelaan Flammea paljon mieluummin kuin vaikkapa Quartermaster Generalia.
Sijat 60–51
60 Die Tavernen im Tiefen Thal. Jo hyvän tovin sitten myymämi peli nousi näinkin korkealle sijalle, kun pelasimme sitä alkuvuodesta. Ei tämä tavernapeli edelleenkään hullumpi ole ja pelaan sitä yhä mielelläni.
59 Decrypto. Se parempi sanapeli, jota tulee kuitenkin nykyään pelattua kovin harvoin. Omassa peliporukassa tämä ei ole enää päässyt pöydälle (myöhemmin listalla tulevan vielä paremman sanapelin vuoksi) ja äitini luona, missä tätä myös pelattiin, käyn nykyään harvemmin ja silloin pelataan muita pelejä.
58 Krass Kariert. Vuosi 2022 oli paras vuosi tälle notkealle pienelle korttipelille, jota olen pelannut niin lasteni kanssa kuin peliporukassani. Tämä kiipeämis- ja tikkipelin yhdistelmä toimii varmasti.
57 Antiquity. Elämä tämän Splotter-klassikon kanssa on yhtä soutamista ja huopaamista. Ajattelen aina, että peli on liian pitkä, liian raskas, liian sitä, liian tätä; sitten pelaan ja totean, että onhan se hyvä.
56 Locomotive Werks. Erittäin harvakseltaan pelattu peli, vaikka peliporukassa on monta junatehtailun ystävää. Tämän kanssa sietäisi taas aktivoitua, edellisestä pelikerrasta on jo yli kaksi vuotta.
55 Crokinole. Tuttu tarina jatkuu: lauta on liian raskas kuljetettavaksi yhtään mihinkään, mutta kotonakaan ei tule juuri pelattua. Kesällä 2022 tuli pelattua taas jonkin verran, joten peli on ansaituisti listalla.
54 Love Letter. Pelin suosio on ollut tasaista alamäkeä vuoden 2015 huipun jälkeen. Vanha menestys kantaa kuitenkin yhä ja Love Letteristä ei ole kuin hyvää sanottavaa. Pidän sitä edelleen yhtenä pienten perhepelien parhaimmista.
53 Res Arcana. Vuosien 2019–20 iso hitti on hiipunut täysin. Tänä vuonna Res Arcanalle ei ole kertynyt enää lainkaan pelikertoja. Voi olla, että niin paljon kuin tästä olenkin pitänyt, peli saattaa lähteä kiertoon seuraavan kerran kokoelmaa raivatessani. Paljon tästä on onneksi iloa irronnut.
52 Preferanssi. Yksi suosikeistani, mitä perinteisiin korttipeleihin tulee. Vaikka tätä on lasten bridgeksikin haukuttu, totesin tämän vielä vähän hankalaksi omille lapsilleni. Tikinpeluu onnistuu kyllä, alun tarjouskierros sen sijaan on vaikea.
51 Linko! Peliporukassani tämän erinomaisen fillerikorttipelin pelaaminen on jäänyt kovin vähiin, mutta onneksi opetin pelin lapsilleni ja se on sitä kautta saanut uutta elämää.
Sijat 50–41
50 Machi Koro. Kaikista puutteistaan huolimatta Machi Koro on kestosuosikki, josta pidämme paljon. Eipä sitäkään ole nyt tullut juuri pelattua, kun kaikki pelaaminen kotona on käynyt vähiin muutenkin, mutta kyllähän tälle tuurinoppailulle aina paikkansa on.
49 Space Base. Uutuus. Jos Machi Koroa jokin uhkaisi, niin tämä. Kun bongasin Space Basen Tavernan hyllystä, halusin testata, miten peli Machi Koron reseptiä päivittää. Muutokset ovat enimmäkseen hyviä. Space Base on ulkonäöltään ja teemaltaan tosi tylsä, mutta muuten toimii.
48 Beyond the Sun. Laitoin Beyond the Sunin omasta kokoelmastani kiertoon melko nopeasti, vaikka pelistä aluksi innostuinkin. Totesin, että kotona pelaan mieluummin jotain muuta silloin kun tilaisuuksia on. Tässäkin sen näkee, miten pelimahdollisuuksien kapeneminen kaventaa kokoelmaakin – se peliaikaa saava A-lista on todella lyhyt. Lisäriä kiinnostaisi sinänsä joskus kokeilla, omasta peliporukasta se löytyy ja on pari kertaa viereisessä pöydässä ollut pelattavana, toisessa pöydässä on vain ollut jotain kiinnostavampaa.
47 Web of Power. Tälle vanhalle klasikolle soisin enemmän peliaikaa. Viime vuonna sain sentään pelattua pari peliä, se on jo ihan hyvin.
46 Yokohama. Parin vuoden tauon jälkeen Yokohama palaa listalle. Miksei palaisi, onhan se hieno peli. Meni vain viisi vuotta ilman ensimmäistäkään pelikertaa! Tammikuussa pelatun pelin voimalla peli roikkunee taas pari vuotta listalla, koska Yokohama on kyllä oikein nautinnollinen peli, kun sitä pääsee pelaamaan.
45 Exit: The Game. En ole jaksanut enää Exit-sarjaa seurata, koska monet peleistä ovat liian helppoja. Vaikeampia voisi koittaa seuloa joukosta. Keväällä viimeksi pelasimme The Enchanted Forestin, joka oli vähän sellainen perustylsä Exit. Palapelisarjan The Deserted Lighthouse odottaa vielä hyllyssä sopivaa hetkeä.
44 Scout. Uutuus. Uusi korttipelihelmi ei jyrännyt täysin vanhaa Krass Kariertia, vaikka peleillä tiettyjä yhtäläisyyksiä onkin. Scout on vähän ruma, mutta neljällä tai viidellä pelaajalla se on kyllä oivallinen. Kolminpelinä se on vähän kummallinen ja sillloin varsinkin Krass Kariert on parempi.
43 Concordia. Tammikuussa pelattu erä nosti Concordian takaisin listalle ja listan tekemisen jälkeenkin olen pelannut. Tämän pelin pariin on ollut mukava palata, pelikerrat ovat jääneet aika vähiin sen jälkeen kun pelin myin kyllästyttyäni ainaisiin kaksinpeleihin. Isommalla porukalla Concordia toimii hyvin.
42 L.A.M.A. Sanokoot vihaajat mitä sanoavat, tämä yksinkertainen korttipeli on Reiner Knizian parhaimpia onnistumisia. Se ei yritä olla mitään konstikasta, mutta tekee yhden selkeän idean todella hyvin. Hommasin Party L.A.M.A. -versionkin, mutta en ole ihan varma, mitä siitä pidän. Ei se ainakaan mitenkään selvästi peruspeliä parempi ole.
41 The Great Zimbabwe. Paras Splotterin peli, mutta harmillisen vaikea saada pöytään. Tälle soisi mieluusti lisää pelikertoja, sen verran hauskalla tavalla omituisesta pelistä on kyse.
Sijat 40–31
40 Anno 1800. Vähän Beyond the Sunin tai Res Arcanan tapaan tämä iso hitti on osoittautunut vähän pikaisesti ohi menneeksi. Vuoden 2021 jälkeen pelikertoja on tullut vain neljä, tänä vuonna ei enää yhtään. Paljolti tämä selittyy yleisellä pelaamisen vähenemisellä, mutta Anno 1800 on myös kokoelman raivauslistalla (Tavernaan lahjoittaminen voisi itse asiassa olla ihan kelpo idea).
39 So Clover! Se tämän hetken kuumin sanapeli. Sanapareja yhdistävien vihjeiden keksiminen on todella hauskaa, vaikka tässä onkin muuten vähän laihanlaisesti peliä. Tämänkin pelin lahjoittamista Tavernalle olen harkinnut, koska olisi mukavaa, että peli olisi helposti nykäistävissä hyllystä tarvittaessa. Jos tämä olisi suomenkielinen, pitäisin ihan varmasti omassa kokoelmassani.
38 Coco Loco. Toimintapelien ykkönen. Parempi kuin Crokinole? Jos ihan tiukasti ajatellaan, kumpi on parempi peli, Crokinole vetää pidemmän korren, mutta kumpi on tällä listalla korkeammalla? Apinakatapulttipeli!
37 Brian Boru: High King of Ireland. Uutuus. Kelpo sijoitus kertapelin jälkeen. Tätä haluaisin ehdottomasti tutkia lisää. Valitettavasti peli ei ole ihan varaukseton suosikki peliporukassani. Olisi mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan lisäpelit Brian Borun listasijoitusta muuttaisivat.
36 De Vulgari Eloquentia. Outo, kömpelö, vanhanaikainen, viehättävä. En ole ihan varma, onko tämä täysin vaivan arvoinen, eli jos pelikokoelmassa tapahtuu karsintaa, DVE on uhanalainen. Renessanssin Italiassa seikkaileminen on kuitenkin aina kivaa, kun sille päälle satutaan.
35 Merkator. Pelasin pari kuukautta sitten harvinaisen nelinpelin. Olipa herkkua. Merkatorille ei kovin tiuhaan pelikertoja kerry, mutta se on niin herkullinen peli kaikessa karuudessaan, että se ei haittaa. Tämä peli pysyy kokoelmassani.
34 Texas Showdown. Erinomainen tikinvälttöpeli. Uusi Seas of Strife -versio lienee kelvollinen, en ole sitä vielä kokeillut. Suosittelen lämpimästi varianttia, jossa maan isoin kortti ei vaikutakaan ajovuoroon, vaan nollaa kyseisen maan tikistä. Tämä lisäsääntö tekee pelistä entistäkin hauskemman.
33 Tyrants of the Underdark. Tylsä teema, ruma kuvitus, mutta niin vain Tyrants on parhaalla sijallaan koskaan. Tälle löytyy peliporukastamme ystäviä ja peli pääsee pöytään aina toisinaan. Hyvä niin, tämä on mielestäni parhaita pakanrakennuspelejä kolmelle tai neljälle pelaajalle.
32 Oregon. Loistava tehofilleri, harmi vain että tehofillereitä pelataan niin vähän. Tätä nostaisin hyllystä pöytään kovin mielelläni, pelaajamäärästä riippumatta.
31 Underwater Cities. Pääasiassa kaksinpeliksi sopiva peli, jota en omista – tilaisuuksia tulee harvakseltaan ja vähän jo näytti siltä, että Underwater Cities ei ensi vuoden listalle pääsisi. Mutta pääsee – pelasimme taas parin vuoden tauon jälkeen ja onhan tämä herkkua.
Sijat 30–21
30 New York Central. Winsome Gamesin karu korttipeli on erinomaista viihdettä kolmelle pelaajalle. Osake-enemmistöjä ja loppupelinpistepottien epäsuoraa rakentelua yhdistelevä peli on koukuttava ja hauska.
29 Lost Ruins of Arnak. Suurin into Arnakin pelaamiseen on jo mennyt, mutta edelleen vastaukseni on innokas kyllä, jos tätä pelattavaksi tarjotaan. Nythän tähän on ilmestynyt jo toinen lisäri, joka ei oikeastaan kiinnosta yhtään. Ensimmäinenkään ei ole erityisen tarpeellinen, Arnak on peruspelinäkin aivan riittävä kymmeniin ja kymmeniin pelikertoihin.
28 Earth. Uutuus. Pelin ympärillä käynyt pöhinä tarttui siinä määrin, että kun Earthin Tavernan hyllystä bongasin, halusin siihen tutustua. Sääntökirja vaikutti alkuun luotaantyöntävältä, mutta lopulta peli osoittautui säännöiltään selkeäksi. Korteissa toki riittää ihmeteltävää toviksi, eikä Earth olekaan ensikertalaiselle mikään helppo juttu. Olen nauttinut tästä; mistään Ark Nova -tason hitistä ei ole kyse, mutta jos pelaisin kotona enemmän, ostaisin tämän kyllä oitis omaksikin.
27 Eurorails. On jotenkin vaikea uskoa, että tätäkin klassikkojunailua olen pelannut jo kymmenen vuotta. Tämä viehättää kyllä edelleen. Tavaran kuskaaminen pitkin ja poikin Eurooppaa on rentouttavaa puuhaa.
26 South African Railroads. Olen vuosikaudet odotellut, koska tämä erinomainen junapeli pääsee joko Rio Granden tai Capstonen julkaisuohjelmaan. Nyt se sitten vihdoin tapahtui: Age of Rail: South Africa ilmestyy Capstonen Iron Rail -sarjassa vuonna 2024. On hauska nähdä, että hyvä peli saa laajemman näkyvyyden.
25 1825. Tämä on yksi kokoelmani aarteista, joista en luovu, vaikka miten vähän pelaisin. Onneksi saimme tätä vastikään pelattua yhden Unit 3 -kaksinpelin verran. Sekin on jo jotain! Eihän tämä sieltä suosituimmasta päästä 18xx-pelejä ole, mutta minä kyllä pidän.
24 Altiplano. Vähiin käy Altiplanonkin pelaaminen, mutta ei se ihme ole, koska tämä ei ole ikinä ollut peliporukkani kanssa yhteensopiva peli. Kotona se taas ei ole aivan sitä terävintä A-listaa, jota vielä tulee pelattua. On tämä silti mainio peli ja sen verran mieluinen, ettei vielä lähelläkään poistolistaa.
23 Gulf, Mobile & Ohio. Kerran kahdessa vuodessa pelattava peli tämäkin, näemmä. No, nyt pelasimme juuri syyskuun lopussa ja GM&O:n paikka listalla on turvattu taas vähäksi aikaa. Tämän pelaaminen on nimittäin todella hauskaa, pelin tarjoama pulma on aivan omanlaisensa kuutiojunailujen maailmassa ja vuorojärjestyksen ja ajoituksen merkitys on huipussaan.
22 Magic: The Gathering. Paperilla pelaaminen on minun osaltani täysin loppu, täytynee jossain vaiheessa harkita korttien dumppaamista esimerkiksi jollekin pelistä kiinnostuneelle aloittelijalle. Constructedin pelaaminen paperilla ei vain kiinnosta, eikä draftiakaan kahdestaan jaksa määräänsä enempää. Arenassa pelaan sen sijaan lähes päivittäin; pelaaminen on jonkin verran vähentynyt, mutta grindaan kyllä mastery trackit aina loppuun asti.
21 Tichu. Uutuus. Tichu ei ole ikinä ollut listalla, mutta ei se toki muuten uusi peli ole: ensimmäinen pelikerta on vuodelta 2002. En ole koskaan erityisemmin tykännyt, jostain syystä, ja olen kieltäytynyt pelaamasta. Peliporukassani on kuitenkin useita Tichu-faneja, joten päätin antaa periksi ja kokeilla. Siitähän seurasi ihastuminen: kyllähän tästä ihan syystä pidetään. Pidän sitä paitsi peleistä, joissa on syvyyttä ja joita pääsee pelaamaan säännöllisesti ilman sääntöjen opettamisen vaivaa. Tichu on ehdottomasti sellainen. Poikanikin osoittautui melkoiseksi Tichu-haiksi.
Sijat 20–11
20 Great Western Trail. Viime aikoina Great Western Trail on ollut esillä lähinnä uusien versioidensa myötä. Argentina ja New Zealand ovat meilläkin päin päässeet pöydälle. Itse en ole Argentinaa kokeillut, mutta New Zealand on parin pelin kokemuksella kelpo elämys. Vähän mutkikkaita pelejähän nämä ovat ja parhaimmillaan kokeneiden pelaajien kesken. Pidän kyllä konseptista yhä ja se ihan alkuperäinen GWT maistuu edelleen.
19 Spirit Island. Tuoreimmat Spirit Islandin lisäosat jäivät hankkimatta. Eipä niille ole mitään tarvetta, nykyisellä sisällöllä ja tämänhetkisellä peli vuodessa -tahdilla pelattavaa riittää loppuiäksi. On tämä yhteistyöpelien parhaimmistoa, mutta samalla myös sen verran työläs pelattava, että aika harvoin sitä jaksaa. En pidä mahdottomana, etteikö tämä jossain kohtaa kokoelmasta lähtisi.
18 Hallertau. Pelasimme tätä alkuvuodesta 2021 noin kerran viikossa. Sittemmin pelaaminen on hiipunut, edellinen pelikerta on ensimmäinen kolminpelini joulukuussa 2022. Pidän Hallertausta kovasti, sehän kävi top 100 -listallani viidentenäkin, mutta kovin tälle on vaikea löytää peliseuraa. Voi siis olla, että hienoudestaan huolimatta Hallertau saa luvan lähteä vehreämmille pelilaitumille, vaikka itse tätä pelaisin edelleen sen kerran viikossa oikein hyvillä mielin.
17 1860: Railways on the Isle of Wight. 18xx-pelien ykkönen löytyy nyt tällaiselta sijalta. Kokeneet pelaajat eivät taida enää pitää 1860:tä arvossa sen tiettyjen strategisten heikkouksien vuoksi, mutta ne ongelmat eivät ole tähän asti minua vaivanneet. Minun näkökulmastani 1860 on edelleen oivallinen kahden pelaajan 18xx-kokemus. Harmi vain, ettei sellaisille ole juuri käyttöä.
16 Oath. Vielä viimeistä kertaa listalla ja jopa vähän paremmalla sijoituksella kuin viime vuonna. Tämä se vasta harmittaakin: Oathin maailmaan olisi ollut mukava uppoutua vaikka parinkymmenen pelikerran verran. Vaan minkäs teet: ei tätä yksinkään ole kiva pelata. Niinpä peli löysi uuden kodin, jossa se on toivon mukaan saanut paremmin pelikertoja, ja minä otan opikseni enkä ikinä enää hanki mitään kampanjapeliä.
15 Unlock!. Viime vuonna pelasimme parikin uutta Unlock-boksia läpi, mikä nosti sarjan kaikkien aikojen parhaalle sijoitukselleen listallani. Nyt on taas kaikki Unlockit pelattu ja odottelen seuraavaa boksia. Toisin kuin Exiteissä, näistä pelaan kyllä kaikki aikuisille suunnatut vaikeustasosta riippumatta.
14 Die Dolmengötter. Druidijumppaa uhkaa putoaminen listalta, edellinen pelikerta on kesältä 2021. Yksi lempipeleistäni – vuoden 2016 listan ykkönen! – on valitettavasti kerran kahdessa vuodessa pelattava. Pitänee ottaa loppuvuoden asiaksi kantaa peliä mukana peli-iltoihin, kunnes saan sen pelattua, koska ajatus Die Dolmengötterin putoamisesta pois listalta pelaamattomuuden vuoksi täyttää minut nihkeällä kauhulla.
13 Everdell. Kymmenen kärki lähestyy. Everdellin nousu listalla on ansaittua, se on osoittautunut kestäväksi peliksi. En edelleen kaipaa peruspelin rinnalle muita lisäosia kuin Bellfairen ja monet Big Boxin – joka on todella iso – hankkineet kuuluvat valittelevan sitä, miten hankala peliä on saada pelattua. Peruspelin boksi on näppärämmän kokoinen. Everdellinkin pelimäärät ovat olleet laskussa, kuten kaikkien muidenkin, mutta peli on kuitenkin sillä listalla, jonka pelit tulevat pelatuksi.
12 Pax Pamir. Tähän asti Pamir on vuorovuosin ollut kahdeksas ja neljäs. Nyt sarja katkeaa ja Pamir putoaa kymmenen kärjen ulkopuolelle, kiitos uusien tulokkaiden ja sen, ettei Pamiria kovin usein pääse pelaamaan. Peliporukastani löytyy jonkin verran pelin ystäviä, mutta myös niitä, joille peli ei niin maistu.
11 Ora et Labora. Parina vuonna ykkösenäkin käynyt luostaripeli jatkaa sijoittumistaan kymmenen kärjen tuntumaan. Tämä on hieno peli, mutta kalpenee vertailussa paremmille Rosenbergeille. Joskus olen tuumannut, onko syy lisäosien puuttumisessa, mutta tuskinpa. Tämä on mukava, leppoisa hiekkalaatikko, mutta se ei ole ollut peliseurani ykkössuosikki ja peliporukassanikin tätä tulee pelattua hyvin harvoin (sentään joskus).
Sijat 10–1
10 Nusfjord. Ensimmäinen sijoitus kymmenen kärjessä. Pieni ja notkea Nusfjord on mainio työläistenasettelupeli, jossa tiivistyy paljon hyvää varsin napakkaan pakettiin. Rakennuskombojen pähkäileminen ja pienen siirtomäärän optimointi tarjoaa paljon iloa. Olen pelannut pääasiassa kaksinpelejä, mutta Nusfjordia olisi ilo pelata isommallakin pelaajamäärällä.
9 Samarkand: Routes to Riches. Taas yksi peli vaikeasti pöydättävien suursuosikkieni listalta. Jossain kohtaa lienee syytä vain hyväksyä, että tälle ei pelikertoja kerry. Tämä pelityyppi on ylipäänsä heikosti pelaamiseeni soveltuva: nämä ovat liian pieniä ollakseen peli-illan pääruokaa ja harvassa ovat ne peli-illat, joissa pelattaisiin laveampi kattaus pienempiä pelejä, joten eipä näitä tule koskaan edes tuotua tarjolle. Kotona, missä pelit olisivat tarjolla, ei taas pelailla. Olisi kyllä ihan hauska formaatti pelata läpi kaikki tutut tehofillerit yhden illan aikana.
8 Hansa Teutonica. Viime vuoden 15. sija kirkastuu paikaksi kymmenen kärjessä, enkä yllättyisi vaikka Hansa Teutonica tästäkin vielä nousisi. Se on nimittäin lähes täydellinen: se toimii mainiosti 3–5 pelaajalla, on viidelläkin tarpeeksi kompakti eli pelattavissa noin tunnissa ja ennen kaikkea se on todella hauska, kiinnostava ja monipuolinen. Menestykseen on monta tietä, toisten pelaajien tekemisillä on paljon merkitystä ja pelit ovat täynnä hauskoja tilanteita ja yllättäviä käänteitä. Itä-Preussin kartta on osoittautunut parhaaksi: alkuperäinen kartta on vähän tavis ja Britannian kartta on pikkuisen mutkikas.
7 Ark Nova. Vuosiäänestyksen ylivoimainen ykkönen maistuu minullekin edelleen. Viime vuoden 24 pelikerrasta on pudottu tämän vuoden kahteen, mutta se kertoo enemmän vuodesta kuin pelistä; pelaisin tätä kyllä ihan koska tahansa. Ark Nova on edelleen todella herkullinen peli. Merimaailmat-lisärin suhteen täytyy harkita; vähän veikkaan, että sen hankkimiseen ei ole syytä, koska peruspelissä on edelleen aivan riittävästi pelattavaa. Omassa peliporukassanikaan ei tunnu olevan suurta kiinnostusta Ark Novaa kohtaan, pelin suursuosiosta huolimatta.
6 Monikers. Partypelien kuningatar nappaa tänä vuonna parhaan sijoituksensa koskaan. Pelasin tätä tänä vuonna ensimmäistä kertaa perheen kesken, kun veljeni kävi kylässä ja ehdotti, että pelaamme. Kävi ilmi, että perheeni pitää tästä pelistä ja nyt tyttärenikin on riittävän vanha pelaamaan. Nappasin paikallisesta pelikaupasta Serious Nonsense -boksin, jolla virkistin vähän korttivalikoimaa. Ilolla noteerasin, että peli löytyy myös Tavernan hyllystä, eli sopivan tilaisuuden tullen se löytyy sieltäkin, vaikka oma kappale olisikin kotona. Se tarkoittaa myös sitä, että hyvällä tuurilla Tavernassa pääsee seuraamaan sivusta muiden Monikers-pelejä – tällainen ilo sattuikin jo kerran kohdalle, kyseinen porukka tosin skippasi sen hauskimman pantomiimikierroksen.
5 Mahjong. En ole nyt viime aikoina käynyt äitiäni tapaamassa yhtä tiuhaan, joten Zung Jungin pelaaminen on jäänyt vähemmälle. Kun listaa alunperin BGG:hen loppukesästä värkkäsin, totesin etten pidä Riichistä. Sen suhteen kelkka on nyt kääntynyt kuten Tichun kohdalla: totesin, että jos Riichi on ainoa mahjongin muoto, jota pääsee säännöllisesti pelaamaan, sitä on syytä pelata. Niinpä olen nyt käynyt Tenpain peli-illoissa Tavernassa pelaamassa Riichiä ja lisäksi olen alkanut pelata Mahjong Soulissa netissä. Riichissä on yhä ärsyttävät piirteensä, mutta kyllä sen pelaaminen silti voittaa sen, ettei pelaa mahjongia ollenkaan.
4 Tarock. Tarokillekin tulee historiansa paras sijoitus. Slovenialainen tarok on tikkipelien ykkönen. Kestävä klassikkopeli maistuu yhä ja tulee kyllä maistumaan maailman tappiin asti. Pelissä riittää syvyyttä loputtomasti ja siinä voi aina kehittyä paremmaksi.
3 Fields of Arle. Tästäkin on Ta Yün tapaan kolminpeli edelleen testaamatta. Ei ole kyllä kiirekään testata, kaksinpeli on varmasti se parempi tapa pelata. Rosenbergin maataloushiekkalaatikko on yhä ilahduttava työläistenasettelupeli, jossa strategiat ovat mukavan vaihtelevia, eikä peli toista itseään liiaksi kun erilaisia mahdollisuuksia riittää. Lisäosa Tea & Trade on toki avuksi siinä.
2 Innovation. Mikä upea peli! Jo viidettä vuotta putkeen Innovation on listan kakkossijalla. Eiköhän se suunnilleen siinä pysy jatkossakin, niin hauskaa sitä on pelata. Peli toimii kahdestaan, kolmistaan tai neljän pelaajan tiimipelinä. Poikkesin Innovationin vuoksi tavoistani ja osallistuin uuden Innovation Ultimate -laitoksen joukkorahoituskampanjaan. En tiedä, kuinka paljon siitä kaipaan lisäreitä, mutta uuden laitoksen hankkiminen tuntui silti hyvältä ajatukselta. Ensi vuonna selviää, onko se mistään kotoisin, vai pitäydynkö vain vanhassa peruspelissä.
1 A Feast for Odin. Eipä muutoksia täälläkään. Viime vuoden BGA-pelailut hyytyivät kesällä, enkä niihin syksyllä enää palannut, kuten en BGA:han ylipäänsäkään. En vain viihdy niin hyvin nettipelien parissa. A Feast for Odinin runsaus on joka tapauksessa parhaimmillaan pelilaudan äärellä ja pidän The Norwegians -lisäristäkin sen verran, etten kovin mielelläni pelaa ilman sitä. Tulevat lisäosat vaikuttavat olevan toistaiseksi haaveilua, eivätkä taida vielä vuoden 2023 aikanakaan toteutua. Se ei haittaa, minulla ei kiire niiden pariin ole. Tällaisenäänkin A Feast for Odin on upea peli ja ykköspaikkansa arvoinen.
Huomioita listasta
Uutuuksia on listalla kaksitoista. Se on samaa luokkaa kuin viime vuonna ja nytkin uutuuksista kaksi oli vanhoja tuttuja pelejä, jotka olivat ensimmäistä kertaa listalla. En siis ole vieläkään palannut kovin ahkeraksi uutuuksien testaajaksi. Korkein uusi uusi peli oli Earth sijalla 28.
Tänä vuonna listan peleistä omasta hyllystä löytyy 67, eli muutama vähemmän kuin viime vuonna. Myös 50 parhaan pelin osalta omistettujen pelien osuus on laskenut, nyt niistä omia on 37. Pudotusta on viime vuodesta seitsemän pelin verran; listalle nousi pelejä, joita en omista.
Viime vuoden listasta 77 peliä pysyi listalla ja 23 korvautui uusilla. Putoajista valtaosa oli sellaisia, jotka karsiutuivat listalta kahden vuoden säännön vuoksi. Keskimäärin listallani on vaihtunut noin 27 peliä vuosittain; alkuaikoina ennen kahden vuoden säännön käyttöönottoa vaihtuvuus oli itse asiassa suurempaa kuin nykyään, mutta pelaankin selvästi vähemmän uusia pelejä kuin ennen.
Viime vuonna vaikutti siltä, että tämän vuoden listalle ei olisi edes sataa ehdokasta. Olihan niitä, mutta 130 ei ole enää kovin runsas valikoima sadan pelin listan muodostamiseen. Vaan saapa nähdä, ensi vuonna tilanne voi taas olla toinen.
