Harrastan vuosittaisia top 100 -listoja – tein tänä vuonna jo kahdeksannen. Perinteinen aika listan koostamiselle on elokuussa, kun edellisvuoden Essen-uutuuksilla on ollut lähes vuosi aikaa tulla pelatuiksi.
Teen listat järjestämällä suuren peliturnauksen, jossa sadat pelit kohtaavat toisensa kaksinkamppailuissa: kumpi on parempi, peli A vai peli B? Voittaja saa pisteen ja tasapelit ratkaistaan sillä, kumpi on voittanut parempia pelejä turnauksen aikana.
Aloitin kaikista peleistä, joille olen BoardGameGeekissä antanut vähintään seiskan reittauksen ja joita olen pelannut viimeksi vuoden 2019 aikana tai myöhemmin. Tämä rajasi valikoiman noin 180 peliin, joista muodostui sitten tällainen sadan pelin lista.
Sijat 100–91
100 Zèrtz. Pitkästä aikaa listalle noussut abstrakti kaksinpeli on Gipf-sarjan helmiä. Se on myös oppimiskäyrältään melko jyrkkä, joten kilpailukykyinen pelaaminen kokenutta pelaajaa vastaan vaatii harjoittelua ja kärsivällisyyttä tappioiden edessä.
99 Africa. Tämä vanha Knizian peli on nykyään vähän tunnettu, eikä se minunkaan top 100 -listalleni ole päässyt sitten vuoden 2014, jolloin se oli samoin sijalla 99. Peli on edelleen oikein mainio kepeä perhepeli ja hyvä fiksumpi versio Afrikan tähdestä.
98 Splendor. Kepeä peli, jota pelaan kyllä mielelläni, jos joku tätä ehdottaa. Itse en kovinkaan usein jaksa ehdottaa, on tätä sen verran paljon pelattu ja kuviot ovat jo sen verran tuttuja. Toimivasta pelistä on kuitenkin kyse.
97 Completto. Yksinkertaisen iätön perhepeli: eleganttia, pelkistettyä ja hauskaa. Tätä voisi helposti luulla vuosikymmeniä vanhaksi peliksi, mutta ei tämä ole vielä kymmentä vuottakaan vanha.
96 Food Chain Magnate. Splotterin tiukka talouspeli on vähän liian interaktiivinen minun makuuni, turhan raskas saadakseen peliaikaa, jota sille kaipaisin, eikä erityisen vetävä kaksinpeli, mutta silti se palasi tänä vuonna listalle jostain sattumasta johtuen vuoden poissaolon jälkeen.
95 Abandon All Artichokes. Edelleen aivan kelpo perhepeli, mutta tähän lokeroon on paljon tunkua ja artisokkapeli on hitusen vuoden 2020 juttu. Jos ottaisin asiakseni iskeä tätä pöytään, tätä kyllä hyvillä mielin pelattaisiin, ei siinä mitään. Pelin vetovoima ei kuitenkaan ole ihan parasta A-sarjaa.
94 Raiders of the North Sea. Jokin kaksinkamppailujen sattumien suma nosti tämän viikinkiaiheisen työläistenasettelun parin vuoden tauon jälkeen takaisin listalle. Mikäpä siinä, ihan kivahan tämä on ja pelaisin kyllä, mutta eipä toisaalta ole suurta himoakaan pelin pariin.
93 Stich-Meister. Friedemann Friesen säännöiltään villi tikkipeli ei itse asiassa ole ihan riittävän villi: turhan moni pelin jaoista on lopulta vähän tylsä. Sijoitus voisi olla parempi, jos tätä enemmän pelattaisiin, mutta ehkä sittenkin käyttäisin tikkipelikiintiöni toisten pelien parissa.
92 Krass Kariert. Kepeiden korttipelien sarjassa tämä tikkipelin ja kiipeämispelin yhdistelmä on ihan nokkela viritys. Sääntö, joka kieltää käden järjestelemisen ja sallii useamman kortin yhdistelmät vain vierekkäisistä korteista on erinomainen.
91 Flamme Rouge. Pyöräilypeli on edelleen parhaita kevyitä viiden tai kuuden pelaajan pelejä (ja siksi Peloton-lisäosa on käytännössä välttämätön). Sellaiselle ei vain ole viime aikoina ollut juurikaan kysyntää, joten peli on vajonnut listalla alaspäin.
Sijat 90–81
90 Klunker. Uwe Rosenbergin vanhempi harvinaisuus on oikein nokkela korttipeli, jota ei turhan tiuhaan ole viime aikoina päässyt pelaamaan, se kun vaatii vähintään kolme pelaajaa.
89 Shards of Infinity. Tätä on viime aikoina tullut pelattua lähinnä mobiilisovelluksella, joka onkin ollut oikein toimiva – Shards voittaa Star Realmsin tässäkin suhteessa. Tekoäly antaa tiukkaa vastusta. Sovelluksella pelaaminen on näyttänyt myös sen, ettei tässä kyllä lisäosia tarvita ollenkaan.
88 Trains. Perinteinen pakanrakennuspeli Dominionin hengessä, mutta pelilaudalla ja vetävämmällä junateemalla. Eipä tätäkään tule juuri pelattua; joutaisi ehkä myyntiin, mutta näinköhän kukaan tätä alkuperäistä japanilaista versiota enää haluaa.
87 Agricola. Alas on vajonnut vanha suosikki ja kokonaan pois on menossa, sillä peli on nyt myyty ja poissa kokoelmista. Pelaisin kyllä edelleen ihan mielelläni, mutta omassa kokoelmassa tätä ei enää tarvitse olla, koska käytännössä aina Agricolalle suotuisissa tilanteissa valinta kohdistui johonkin toiseen peliin.
86 On the Underground. Tämäkin kepeä junapeli on poistunut kokoelmistani. Pelaisin mielelläni yhä, kumpaa versiota tahansa, mutta ei tätä omassa hyllyssä tarvitse välttämättä olla.
85 Battle Line. Vanha klassikko kahdenkymmenen vuoden takaa sinnittelee yhä listalla. Ihan pelkästään pelimäärien – noin kerran vuodessa – perusteella tämä ei välttämättä paikkaansa ansaitsisi, mutta kyllä 20 vuotta yhteistä historiaa jotain painaa.
84 Caverna: Cave vs Cave. Tästäkin Rosenbergin pikkuboksista pidin paljon – ja edelleen pelaan tätä ihan koska tahansa mieluummin kuin isoa Cavernaa – mutta niin vain sekin poistui kokoelmista. Lähinnä siksi, että ilman lisäosaa peli on noin puolen tunnin peli ja häviää vertailussa Nusfjordille ja lisäosan kanssa venyy lähemmäs tuntia, jolloin vertailukohdaksi tulee A Feast for Odin.
83 The City. Tämäkin on näitä helposti hyllyyn unohtuvia pelejä, joita on kuitenkin aina hauska pelata kun pelin sattuu muistamaan. Asema kokoelmassa on sikäli turvattu, ettei tästä itse tehdystä versiosta ole mitään syytä luopua.
82 L.A.M.A. Laamapeli oli viime vuonna listan hännillä toiveikkain tunnelmin. Toiveet toteutuivat: Harry Potter UNO:n pelaaminen on unohdettu täysin ja sen sijaan kesällä pelattiin hyvä annos L.A.M.A.:aa perheen kesken. Kaikki eivät tässä peliä suostu näkemään, mutta minusta tämä on kärpässarjassa aivan erinomainen.
81 The Quacks of Quedlinburg. Ratkaisin pohdinnat pelin toisen lisäosan hankkimisesta yksinkertaisimmalla tavalla, eli myymällä koko pelin pois. Ei tätä nyt määräänsä enempää kaksinpelinä jaksanut pelata. Pidän tätä edelleen oivallisena perhepelinä, mutta peli ei vain istu omaan kokoelmaani.
Sijat 80–71
80 Potion Explosion. Tätä olisi edelleen mukava päästä pelaamaan myös pöydän ääressä, mutta kyllä tämä toimii satunnaisesti pelattuna mobiilipelinäkin.
79 San Juan. Vanha suosikki saa pelikertoja kerran-pari vuodessa. Näillä pelimäärillä pelin voisi ihan hyvin myydä poiskin tilaa viemästä, mutta lähes 20-vuotinen historia pelin kanssa on pitänyt sen toistaiseksi hyllyssä.
78 London. Myös Second Edition sai lopulta poistua kokoelmastani. London ei valitettavasti ole mikään erityisen loistelias kaksinpeli, joten katsoin, ettei sitä tarvitse pitää. Pelaan kyllä edelleen aivan mielelläni, kumpaa tahansa laitosta tarjolla onkin.
77 Le Havre: The Inland Port. Pois sai mennä tämäkin Uwe Rosenbergin pienen boksin kaksinpeli. Peli on kyllä hyvä – ehkäpä parempi kuin isompi Le Havre – mutta pyrkimyksissäni tiivistää pelikokoelmaa niihin peleihin, joita kaikista eniten haluan pelata, tämä sai mennä samoista syistä kuin Caverna: Cave vs Cave.
76 Lands of Galzyr. Uutuus. Niin kuuma uutuus, ettei tätä ole vielä julkaistu! Ennakkokappale kävi hetken aikaa lainassa, pelasin muutaman kerran ja näin hyvä vaikutelma jäi. Edelleen harkitsen, mitä teen kampanjan kanssa. Toisaalta houkuttelisi ostaa omaksi, toisaalta taitaisi mennä yksinpeleiksi ja se ei taas houkuttele.
75 The Taverns of Tiefen Thal. Lisäosa oli tulossa, joten peli meni myyntiin ettei tarvitse pohtia, pitääkö lisäosa hankkia… No, oli siinä muutakin taustalla. Minusta tämä on oikein mainio pakanrakennuspeli, mutta ei tämä peliseuralle ihan yhtä hyvin maistunut ja totesin, että ilmankin pärjätään. Pelaisin silti yhä mielelläni.
74 Chicago & NorthWestern. Tätä Winsome Gamesin junapeliä on pelattu vielä kovin vähän, mutta ne vähät pelit ovat jättäneet sen verran hyvän vaikutelman, että peli nousee listalle kerta toisensa jälkeen.
73 Ta Yü. Tämäkin on näitä kerran vuodessa pelattavia, eli pelikertojensa puolesta joutaisi kiertoon. Tällä nimenomaisella boksilla on kuitenkin sen verran nostalgia-arvoa, että en ole vielä raaskinut.
72 Terraforming Mars. Jo toissa vuonna pohdin, pitäisikö pelistä luopua. Viime vuonna en vielä ollut luopunut, mutta sittemmin peli on myyty pois. Voisin yhä pelata, jos tätä joku ehdottaisi – ja olisi jotkut takeet siitä, ettei peli kestä tuntikausia – mutta omaan hyllyyn tätä ei tarvitse, pelaamme mieluummin muita pelejä.
71 Just One. Parin vuoden takainen Spiel des Jahres -voittaja on osoittautunut kestäväksi peliksi, jota on pelattu perheen kesken aika laillakin. Yhteistyö tekee pelistä rennon, mutta täydellisen suorituksen tekeminen on silti varsin vaikeaa.
Sijat 70–61
70 Blue Lagoon. Reiner Knizian oikein nokkela laattojenasettelupeli jäi vähän pikavälähdykseksi. Minä kyllä tykkäsin, mutta alkuinnostuksen jälkeen pelit jäivät sen verran vähiin, että kiertoon meni.
69 Conflict of Heroes. Joskus tekee mieli raskaampaa sotapeliä ja niitä tarpeita varten kokoelmista löytyy Storm of Steelin kolmospainos. Aikaisemmin omistamani Awakening the Bearin kakkoslaitos ja Guadalcanal lähtivät kiertoon (jokseenkin samaan hintaan itse asiassa kuin mitä niistä itse maksoin). Kolmea boksia en tarvitse, sen verran harvoin tätä tulee pelattua. Storm of Steel oli selvästi paras. Tämä on kyllä hyvä matalan tason sotapeli, säännöt ovat erittäin sujuvat ja palautuvat mieleen tavattoman helposti.
68 Colony. Tässäkin on peli, jota ei taideta liiemmin arvostaa. En yleensä välitä noppapeleistä niin paljon, mutta tämä toimii ja jaksaa miellyttää. Harmi, että pelaamaan pääsee harvoin. Tässä minulla on kuitenkin sääntökirjassa nimi sen verran hienosti esillä, että siksikin peli saa kokoelmissa pysyä.
67 A Few Acres of Snow. Puutteistaan huolimatta tämä peli yhdistelee pakanrakennusta, infrastruktuurin kehittelyä ja piirityssotaa kiehtovalla tavalla. Toimii, pelaisin mieluusti tilaisuuden tullen.
66 Mottainai. Vielä pihisee vanhoilla pelaamisilla, ensi vuonna tämä Carl Chudykin kummajainen ei enää listalle pääse, jos en sitä ennen pelaa lisää. Tuskin pelaan, valitettavasti. Pidin tästä paljon ja näen tässä potentiaalia jopa uudeksi Innovationiksi. Se vain vaatisi jonkun, jonka kanssa tätä voisi pelata paljon. Mottainai on niin omituinen peli, ettei sitä kannata pelata harvoin ja satunnaisesti.
65 Carcassonne. Vanha klassikko nousi listalle yllättävän korkeallekin sijalle vähän odottamatta – etenkin kun se varsinainen suosikkini, Carcassonne: The Castle ei päässyt listalle (eipä sillä, ei sitäkään ole viime aikoina tullut pelattua). Vähän on prosessissa siis sattumanvaraisuutta. Mikäpä siinä, onhan Carcassonne oiva peli, sitä ei vain tule pelattua.
64 Antike II. Hyvän pelin parempi versio. Tämän ulkoistin omasta kokoelmastani Tavernan hyllyyn, koska ei minulla kotona koskaan ole viittä tai kuutta pelaajaa saman pöydän ääressä. Sellaisissa tilanteissa Antike on nappivalinta. Ehkäpä Covid-19:n helpottaessa tällekin pelille tarjoutuu taas tilaisuuksia.
63 Exit: The Game. Tämän sarjan seuraaminen on jäänyt vähemmälle, uusia osia on ilmestynyt jo useampi, joita en ole pelannut. Olin jo viime vuonna turhautunut Exitien liialliseen helppouteen. Pelaamattomissa ei ole yhtään 4/5-vaikeusasteista, enkä ole sitä yhtä 3/5-tasoista jaksanut, koska vaivannäkö pelin pitämiseksi ehjänä on liiallista ja tuhoaminen tuntuu tuhlaukselta.
62 Sidereal Confluence. Toisaalta harmi, ettei tätä ole päässyt pelaamaan terveysturvallisuussyistä, toisaalta peliporukastamme pelin omistava on edelleen vuoden 2019 Lautapelaamaan-tapahtuman Sidereal Confluence -pelien uuvuttama. En ihmettele, tämä on stressaava peli.
61 Linko!. Loistava korttipeli on ollut kovin vähällä pelaamisella, mutta opetin tämän nyt lapsilleni ja peli otettiin hyvin vastaan. On siis aivan mahdollista, että tämä nerokas korttipeli saa uutta tuulta purjeisiinsa.
Sijat 60–51
60 String Railway. Oivalsin viime vuonna tämän pelin erinomaisuuden kaksinpelinä, mutta silti pelikerrat ovat jääneet vähiin. Ehkäpä tämän listan tekemisen myötä muistan taas pelatakin tätä hauskaa junapeliä.
59 La Granja. Tämä maatalouspeli nousee listoille vielä vanhoilla muistoilla. Edellinen pelikerta oli vuonna 2019, joten ensi vuonna La Granja ei ole oikeutettu enää listalle nousemaan, jos uutta pelikertaa ei tule. Tässä aika kultaa muistot: onhan tämä hyvä peli, mutta samalla mutkikkaine sääntöineen turhauttava ja ärsyttäväkin.
58 Concordia. Oiva peli, joka sai poistua kokoelmastani, koska kaksinpeli kävi pitkäveteiseksi. Pelaisin tätä koska tahansa oikein mielelläni useammalla pelaajalla ja jollain muulla kuin Britannian kartalla.
57 Tyrants of the Underdark. Dungeons & Dragons -teemainen laudallinen pakanrakennuspeli poikkesi viime vuonna lainassa. Syvempi tutustuminen kannatti, peli osoittautui oikein mukavaksi tuttavuudeksi. Ei tätä nyt omaan hyllyyn tarvitse hankkia, mutta pelaisin kyllä mieluusti.
56 Wabash Cannonball. Hieman vanhoilla hyvillä muistolla ratsastava junapeliklassikko on päässyt satunnaisesti pöytään viime vuosinakin. Miksipä ei, kriittisistä kommenteista huolimatta se on oikein kelpo peli, vaikka uudemmat tulokkaat ovat vähän ohi menneetkin.
55 Rails of New England. Kaikista puutteistaan ja hiomattomista kulmistaan huolimatta Rails of New England on hurmaava ja kiehtova peli, joka tekee bisnes- ja junapelien genressä jotain sellaista, mitä muut pelit eivät tee.
54 Suburbia. Aikoinaan tämän listan kymmenen parhaan joukossa viihtynyt kaupunginrakennuspeli sai luvan lähteä kokoelmistani. Pelaisin kyllä edelleen ihan mielelläni, peli ei vain saanut riittävästi peliaikaa, kun paikallinen peliseura ei ollut siihen niin ihastunut.
53 Europa Tour. Valinta alkuperäisen saksalaisen Europa Tourin ja uuden suomennetun 10 Days in Europen välillä on vielä vähän kesken. Hyllystä löytyvät toistaiseksi molemmat. Erot eivät ole suuria, vanha on hurmaavampi ja tutumpi, uudemmassa on ehkä jonkun verran parannuksia vanhaan verrattuna.
52 Antiquity. Puhtaasti pelikertojen määrää katsomalla sanoisin, että Antiquityn paikka olisi lähteä kiertoon. Nostalgiasyyt pitävät sen kuitenkin toistaiseksi tiukasti kokoelmassani.
51 Neuland. Toinen nostalgiaboksi tämäkin. Harvakseltaan pelattu, mutta ehdottoman omintakeinen aikarata- ja logistiikkapeli saa levätä hyllyssä, vaikka pelikertoja ei niin kertyisikään. Vaikea tälle on olla kovin tiukka.
Sijat 50–41
50 Coco Loco. Näppäryyspelien aateliin kuuluva Coco Loco jaksaa viihdyttää edelleen. Tehtävä on niin yksinkertaisen viihdyttävä ja sopivan epämääräinen, että pelin parissa viihtyy kerta toisensa jälkeen. Kippojen anastaminen vastapelaajalta on aina yhtä viihdyttävää.
49 Merchant of Venus. Nouda ja toimita -genren klassikko ei ole saanut pelikertoja viime vuoden listan laatimisen jälkeen, mutta sellaista se näiden vähän pidempien pelien kanssa on – enimmäkseen pelaamme lyhyempiä pelejä ja pidempien pelien lokeroon on kovasti tunkua. Odotan kuitenkin mielenkiinnolla seuraavaa reissua avaruuden kaupankäynnin pariin.
48 Fort. Uutuus. Leder Gamesin taatulla tyylillä paketoitu uusi versio Grant Rodiekin omaperäisestä pakanrakennuspelistä toimii oivallisesti. Genrelle poikkeuksellisesti pelaisin tätä mieluiten useammalla kuin kahdella pelaajalla, mutta kaksinpelikin toimii onneksi hyvin.
47 Machi Koro. Kaupunkinoppailu sai reippaasti uutta potkua viime vuoteen verrattuna, kun keksin tarjota tätä tyttärelleni pelattavaksi ja innostus heräsi. Sittemmin tätä olenkin pelannut aika paljon lasten kanssa. Space Base, joka monille on tämän korvannut, on yhä testaamatta, samoin Machi Koro Legacy, mutta tulevan kakkosversion uudet ominaisuudet ovat herättäneet mielenkiintoa.
46 Attika. 50×50-listan laatiminen nosti Attikaa esiin. Tavoitteen täyttymisen jälkeen peli on saanut vähän levätä, mutta kyllä tämän pariin kuitenkin aina silloin tällöin palataan. Vanha klassikko toimii yhä.
45 Decrypto. Siinä missä Codenames ei oikein löytänyt pysyvää kotia, Decryptolle on löytynyt paljon sopivia pelitilaisuuksia sekä peliporukan fillerinä että kotioloissa. Haaste on joka kerralla yhtä kiehtova.
44 Underwater Cities. Uutuus. Pitkään lainassa viihtynyt peli osoittautui ennakko-oletuksia vaivattomammaksi ja nopeammaksi. Oikein kelpo peli, mutta ei nyt sellainen, jonka välttämättä omakseni haluaisin, etenkin kun lisäosastakin kaipaisin osaa eli sekin olisi ostettava. Helppo on kuitenkin olla samaa mieltä niiden kanssa, joiden mielestä Underwater Cities tekee Terraforming Marsin tarpeettomaksi.
43 De Vulgari Eloquentia. Tämä kaivetaan hyllystä, kun mieli tekee pelata tiukkaa toimintapisteoptimointia mielenkiintoisella teemalla. Mitä useammin tätä on pelannut, sitä paremmin tämä maistuu.
42 Oregon. Edelleen nopeiden fillerilautapelien parhaimmistoa, etenkin kahdella pelaajalla, miksei kolmellakin. Reipas kilpajuoksu, jossa on muutamia erilaisia lähestymistapoja pisteiden keräämiseen. Toimii!
41 Age of Steam. Aikoinaan Age of Steam oli pitkään ylivoimainen ykkössuosikkini. Noin vuonna 2012 sen pelaaminen kuitenkin loppui tyystin, jonka jälkeen olen pelannut sitä neljä kertaa. Näiden pelikertojen voimalla peli on saanut uutta höyryä koneisiin ja nousi viime vuonna listalle mukaan.
Sijat 40–31
40 Preferanssi. Paras kolmen pelaajan perinteinen tikkipeli. Aika vähän tätä on tullut viime vuosina pelattua ja karsinta listalta uhkaa ensi vuonna, jos ei uusia pelikertoja kerry.
39 Lokomotive Werks. Winsome Gamesin karu, mutta kiehtova junatehtailupeli jaksaa viehättää. Peli on hieno esimerkki siitä, miten jonkun idean pelkistäminen äärimmilleen voi toimia.
38 Westphalia. Uutuus. Tämä jos mikä oli aivan älytön ostos, etenkin koronakeväänä. Mitä järkeä on pelissä, jota voi pelata vain ja ainoastaan tasan kuudella pelaajalla? Amabel Holland on kuitenkin onnistunut jälleen kerran tekemään jotain vastustamattoman ovelaa. Myyntipuhe oli niin hyvä, että peliin oli tartuttava: tämä on nimittäin neuvottelu- ja kaupankäyntipeli, jossa ei ole lainkaan rahaa, vain velkaa. Ensimmäisen testin perusteella peli nappasi tällaisen sijoituksen, saapa nähdä mitä ensi vuonna sitten.
37 Preußische Ostbahn. Winsomen junapelien klassikko roikkuu sinnikkäästi listalla, vaikka pelikertoja ei ole kauheasti kertynyt. Minun puolestani saisi kertyä, ei tämä mitenkään ole puhki pelattu.
36 Brass. Viime vuonna Brass sai vielä pysyä kokoelmissani, mutta nyt se on mennyt. Onhan tämä hieno peli, mutta mutta: kaksinpelinä Brass ei valitettavasti loista ja moninpelille en yksinkertaisesti näe enää minkäänlaisia mahdollisuuksia, oma peliporukka kun on niin Brass: Birminghamin lumoissa.
35 Root. Kun The Marauder Expansion tuli Kickstarteriin, olin taas valinnan edessä: laajentaako Rootia vai ei. Vaikka lisäosa lupasikin parannuksia kaksinpeliin, päädyin silti radikaaliin ratkaisuun. Lisäosan ostamisen sijasta myinkin koko Rootin pois. Kaksinpelinä se ei vain ole kiinnostava, eikä moninpeli oikein saanut sellaista vastaanottoa, jonka peli olisi tarvinnut.
34 Love Letter. Ensi vuonna kymmenen vuotta täyttävä Love Letter on noussut kiistatta klassikkoasemaan. Uusversioita riittää, vaan meillä pelataan yksinomaan tätä aitoa alkuperäistä: mikään muu versio ei ole tarpeen tai erityisen kiinnostava. Lovecraft Letterissä oli oma vetovoimansa, mutta ei sekään tälle pelkistetylle peruspelille vedä vertoja.
33 Crokinole. Ei yhtään pelikertaa lisää sitten viime listanteon. Silti kelpo sijoitus, koska haluaisin pelata tätä enemmän. Puuttuu vain sopiva tilaisuus ja innostuneet vastapelaajat.
32 Unlock! Edelleen pakohuonepelien ykkönen selvällä erolla kilpailijoihin. Viime vuonna pelattiin läpi neljä pakettia, tänä vuonna vielä odotellaan Legendary Adventures -boksia saapuvaksi. Kunhan se kohdalle osuu, niin se kyllä varmasti pelataan.
31 Dale of Merchants. Pelkillä korteilla pelattavien pakanrakennuspelien kärkinimiä. Nykyinen valikoima tarjoaa mukavan laajan määrän erilaisia pelejä, kun pakkoja voi yhdistellä ja poimia mukaan erilaisia pelityylejä mahdollistavia pakkoja. Oiva peli.
Sijat 30–21
30 Merkator. Uwe Rosenbergin vähemmän arvostettu peli on kuiva kuin mikä, mutta toimii oivallisena kahden pelaajan fillerinä. Aivan viimevuotisen alkuinnostuksen tasolla Merkatorin pelaaminen ei ole tänä vuonna ollut, mutta eiköhän sitä taas kaiveta hyllystä, kun on sopivasti fillerintarvetta.
29 South African Railroads. Veikkaan joka vuosi, että tämän vuoro on kohta tulla Capstonen tai Rio Granden uudelleenjulkaisemaksi. Eipä ole vieläkään näkynyt, vaikka South African Railroads onkin mielestäni notkeimpia ja parhaimpia pelejä Winsome Gamesin valikoimissa.
28 Web of Power. Vanha klassikko on korona-aikana kärsinyt pelaajamäärävaatimuksista, kolminpeliä ei ihan noin vain pöydälle saada. Mutta toivottavasti taas saataisiin, tämä on kuitenkin nerokas peli ja klassikkoasemansa ja erilaiset uudelleenjulkaisunsa ansainnut.
27 Eurorails. Rentoa nouda-ja-toimita–suhaamista Euroopan kartalla. Parhaimmillaan kahdella pelaajalla, silloin pelin flow on sujuvinta. Rataverkon piirtely on erinomaista viihdettä ja tilauskortteihin sopeutuminen juuri sopivaa päänvaivaa.
26 New York Central. Tämäkin Winsome Gamesin helmi kaipaisi uudelleenjulkaisua. Ei ole juuri tullut pelattua, koska tähänkin peliin tarvittaisiin oikeastaan tasan kolme pelaajaa. Kolmelle pelaajalle New York Central tarjoaa herkullisen enemmistökisailun.
25 Res Arcana. Kovin innostus on hiipunut, mutta pelikertoja on kuitenkin tämänkin vuoden puolella niukasti kaksinumeroinen luku. Tuleva lisäosa lienee ostoslistalla, sen verran hyvin Res Arcana on meille maistunut.
24 1846. Kaikessa kompaktiudessaan 1846 on edelleen suosikkejani 18xx-genressä. Voi kuitenkin olla, että ensi vuonna 1846 putoaa listalta, ellen nyt innostu kaksinpelinä tätä pelaamaan – ja siihen lokeroon on kyllä parempaakin tarjolla – koska veikkaan, että omassa peliporukassa tämä ei välttämättä enää pääse pöydälle.
23 Monikers. Paras partypeli on edelleen paras partypeli. Minkään toisen pelin parissa ei ole yhtä häpeilemättömän hauskaa kuin Monikersia pelatessa.
22 The Great Zimbabwe. On harmi, ettei tätä juuri kukaan halua pelata, Zimbabwe on nimittäin Splotterin paras peli. Kaksinpeliä voisi taas lämmitellä; ei se moninpelin veroinen kokemus ole, mutta toisaalta se on hämmentävän nopea ja tehokas pikkutappelu.
21 Everdell. Tämä on osoittautunut vankaksi ja kestäväksi peliksi, se on yksi pelihyllyn luotettavista peleistä. Tätä on nostettu pöydälle tänä vuonnakin jo useampaan kertaan, kun on tehnyt mieli kevyttä työläistenasettelua ja koneistonrakennusta.
Sijat 20–11
20 Anno 1800. Uutuus. Kesällä ostettu Martin Wallace -uutuus on vuoden tähän mennessä ainoa peliostos ja hyvä ostos olikin: tätä pelattiin kesän aikana paljon. Ensimmäisen pelin jälkeen kaksinpelin kesto putosi puolen tunnin paikkeille, joten tästä tuli lähes fillerimittainen. Niinpä eriä pelattiin reipasta tahtia. Kiehtova peli tämä onkin, oman korttikäden hallinta ja pelilaudan kehittäminen yhdistyvät mielenkiintoisin tavoin. Pidän monista peleistä, joissa pitää sopeutua pakasta nouseviin kortteihin, ja sitä herkkua tässä riittää.
19 Great Western Trail. Vaikka teema onkin hitusen pöljä, pakanrakentelu kuitenkin toimii. Arvioin viime vuonna pelimäärien kääntyvän nousuun; periaatteessa niin kävikin, mutta hyvin maltilliseksi se nousu jäi. Muut pelit vetävät kuitenkin paremmin.
18 Nusfjord. Tämäkin on hitusen jäänyt uudempien pelien jalkoihin, peli on ekologisessa lokerossa, jossa on paljon ruuhkaa. Pelikertoja kuitenkin kertyy ja viime aikoina olen alkanut hävitä tässä useammin ja useammin, mikä sekin on oikein hauskaa kehitystä. Tässä on peli, johon tulen jatkossakin ostamaan kaikki vastaantulevat lisäosat.
17 1860: Railways on the Isle of Wight. Toive siitä, että tätä 18xx-järkälettä päästäisiin pelaamaan aikaisempaa tiuhemmin jäi toiveeksi. Vaikka peliseuraa kotoa löytyy ja pelin kestokin asettuu ihan siedettävään parin tunnin lokeroon, niitä parin tunnin mittaisia tilaisuuksia tulee vastaan kovin harvakseltaan ja niihin on usein muutakin tunkua.
16 Gulf, Mobile & Ohio. Yksi suosikeistani, mitä Winsomen junapeleihin tulee. Harmillisesti tätä on vähän työläs saada pöytään. Tämän vuoden puolella peli pitäisi taas saada pelattavaksi, muuten edessä on taas putoaminen listalta aikarajauksen vuoksi.
15 Ora et Labora. Viime vuonna Ora et Laboraa vielä pelattiin reippaammin, tämän vuoden puolella pelikertoja on tasan yksi ja sekin soolopeli. Niinpä kova pudotus aivan listan kärjestä ei ole yllätys ja pudotin oman kympin reittaukseni takaisin ysiin. Hyvä pelihän tämä on, mutta olisiko sittenkin hiukan liian staattinen? Tiedäpä tuota, asiaa on syytä tutkailla. Selvää on, että uudet tulokkaat ovat syöneet Ora et Laboran vetovoimaa.
14 Altiplano. Pakanrakennuspelien aateliin edelleen kuuluva Altiplano sen sijaan maistuu yhä – ja The Traveler -lisäosa on edelleen aivan yhtä tarpeeton kuin ennenkin. Orléansiakin tuli viime vuoden puolella pelattua lainakappaleella useamman pelin verran ja se kyllä vahvisti sitä, että Altiplano on näistä selvästi se parempi peli minun makuuni.
13 Mahjong. Klassikkopeli vailla vertaa. Nyt näyttää siltä, että pelimahdollisuuksia saattaa aueta uudella tavalla. Testasin nimittäin pitkästä aikaa pelata mahjongia tyttäreni kanssa. Aikaisemmin peli on ollut liian vaikea ja epäselvä, mutta nyt 12-vuotias oli selvästi kypsä pelaamaan ja innostui kovasti. Kehityksen suunta on lupaava!
12 Samarkand: Routes to Riches. Nyt kun korona helpottaa ja pääsee taas luotettavammin moninpelien pariin, pitää pyrkiä tätäkin klassikkoa pöytäämään. Ei tästä juuri nopea nelinpeli parane.
11 Oath: Chronicles of Empire and Exile. Uutuus. Toiseksi korkeimmalle rankattu uutuuspeli jää niukasti kymmenen kärjen ulkopuolelle. Cole Wehrlen kingmaking-eepos on osoittautunut peliporukalle hieman mielipiteitä jakavaksi ihan ymmärrettävistä syistä – onhan tämä vaikeaselkoinen peli, jossa hupi on pitkälti kaivettava omasta uppoutumisesta pelin maailmaan. Jos maailma ei ime puoleensa, Oath ei tarjoa mitään, mitä Root tai Pax Pamir ei tekisi paremmin. Minut Oathin kehittyvä maailma on kuitenkin lumonnut.
Sijat 10–1
10 1825. Nihkeästipä tätäkään on päässyt pelaamaan ja lupaavasti alkanut vuotuisperinne koko Englannin kartalla pelatuista 1825-matseista tyssäsi heti ensimmäiseen kertaan. Toivottavasti sitä päästään joskus taas jatkamaan.
9 Spirit Island. Yhteistyöpelien aatelia. Parin vuoden takainen huoli pelin vetovoiman säilyvyydestä on tosiaan haihtunut ja viime vuoden 24. sijoitus kirkastunut paikaksi kymmenen parhaan pelin joukossa. Ei ihme, sillä Spirit Island tarjoaa todella mukavasti pureskeltavaa, on yhteistyöpelinä tervetullutta vaihtelua kilpailemiselle ja tarjoaa mukavasti vaikeusastetta, mutta myös onnistumisen elämyksiä, kun olemme onnistuneet voitokkaasti hilaamaan pelien vaikeustasoa ylemmäs. Herkullinen peli!
8 Die Dolmengötter. Tämä nelinpelien helmi saatiin onneksi pariin kertaan pöydälle heti koronarajoitusten hellitettyä. On tämä vain kultainen peli, kaikesta rujoudestaan ja rajoittuneisuudestaan huolimatta.
7 Magic: The Gathering. Tuhannet vuoden aikana Arenassa pelatut erät nostavat Magicin helposti kymmenen parhaan pelin joukkoon. Magicista on tullut Arenan Mac-version myötä peliharrastukseni kulmakiviä ja tunneissa mitattuna helposti merkittävin osa.
6 Tarok. Perinteisten korttipelien ykkönen on yhä slovenialainen tarok. Hienostunut peli, tarjoaa sekä hienoja onnistumisia että turhautumista huonojen käsien kanssa. Korona-aikaan on ollut tauolla, tämä kun on nelinpeli, mutta heti koronatauon päätyttyä tätä on onneksi päässyt jo pelaamaan.
5 Hallertau. Uutuus. Korkeimmalle sijoittuva uutuuspeli vuonna 2021 on tämä Uwe Rosenbergin tuore helmi. Alkuvuoden pelasimme tätä joka viikko, aina kesäkuuhun ja Anno 1800:n ilmestymiseen asti. Minulle tämä on kuitenkin mieluisampi. Korttien käyttäminen nostaa Hallertaun huippuasemaan, oman pelin sovittaminen pakasta nouseviin kortteihin on joka kerta yhtä kiinnostava haaste.
4 Pax Pamir. Tätä on pelattu kahdestaankin. Niin peli on melkoisen tiukka kaksinkamppailu, joka voi ratketa hyvinkin nopeasti. Parhaimmillaan peli on kuitenkin useammalla pelaajalla, kun puukot viuhuvat joka suuntaan, takit kääntyvät ja vallasta taistellaan kaikin keinoin.
3 Fields of Arle. Rosenbergin henkilökohtaisin peli on noussut arvossa sitä mukaa kun pelikertoja on kertynyt. Vaikka pelissä ei ole lainkaan satunnaiselementtejä alun rakennusten arpomisen jälkeen, se tarjoaa silti runsaasti polkuja edetä, enkä ole vielä lähes 30 pelin myötä jumiutunut pelaamaan samoja strategioita uudestaan ja uudestaan.
2 Innovation. Yksi kaikkien aikojen parhaista peleistä. Vielä sadan pelikerran jälkeenkin pakka tarjoilee yllätyksiä ja tuoreita käänteitä – emmekä ole vieläkään ottaneet ensimmäistäkään lisäosaa käyttöön. Tämän vuoden uusi juttu oli neljän pelaajan paripeli, jota päästiin pelaamaan pari kertaa kokeneella porukalla. Se oli kertakaikkisen mainiota viihdettä se, suosittelen kokeilemaan jos käsillä on neljä kokenutta pelaajaa.
1 A Feast for Odin. Listan ykkösenä on edelleen tämä viikinkieepos. Minkäs teet, se vain maistuu kaikista maukkaimmin. Pelaamme edelleen Mini Expansion #2:n vauhdittamaa kuuden kierroksen peliä. Viime vuonna ennakoimani The Danes on edelleen pilkettä Gernot Köpken silmäkulmassa, sen ilmestyminen mennee hyvinkin vuoden 2022 puolelle. Eipä sillä kiirettä ole, A Feast for Odin toimii oikein maukkaasti näinkin.
Huomioita listasta
Tänä vuonna listalle nousi seitsemän uutuuspeliä. Se on ihan kohtalainen määrä. Viime vuonna uutuuksia oli mukana kymmenen, vuonna 2019 seitsemäntoista. Trendi on laskeva, mikä ei yllätä. Veikkaisin, että ensi vuonna uusia pelejä on listalla jopa vähemmän.
Omistan tällä hetkellä listan sadasta pelistä 71. Tässä joukossa on silti jonkun verran pelejä, joista voisin luopua, määrä voisi olla jonkin verran pienempikin. Listan 50 parhaasta pelistä omistan 45, mikä kuulostaa oikein sopivalta ja kertoo siitä, että niitä todella hyviä pelejä ei ole rajattomasti.
Niistä viidestä top 50 -pelistä, joita en omista, yksi on Unlock!, jotka myydään pelaamisen jälkeen ja loput neljä ovat pelejä, joista pidän, mutta jotka eivät ihan sovi omaan profiiliini, mutta joista ainakin muutaman toisissa oloissa voisin omistaakin.
Niistä peleistä, joita en omista, voisin harkita parin ostamista, mutta käytännössä en ole katsonut mitään toistaiseksi tarpeelliseksi hankkia.
