Warhammer: Invasion on kaksinpelattava korttipeli, joka sijoittuu Warhammerin synkkään fantasiamaailmaan, jossa kääpiöt, ihmiset, haltiat, örkit, kaaoksen voimat ja monet muut käyvät taistelua keskenään maailman herruudesta. LCG (Living Card Game) on keräilykorttipeli, jota ei keräillä. Sen sijaan, että pelaajat ostaisivat booster-paketteja, joissa on satunnainen otos kortteja, pelaajat voivat hankkia lisäosia, joista löytyvät aina tietty korttivalikoima. LCG […]
Fantasy Flight Games päivitti vuonna 2005 julkaistun Descent: Journeys in the Darkin uuteen asuun vuonna 2012. Pelimekaniikka perustuu vuonna 2004 julkaistuun Doom-lautapeliin ja samaa mekaniikkaa on sittemmin kierrätetty Star Wars: Imperial Assaultiin. Descent: Journeys in the Dark 2nd Edition sijoittuu yhä Terrinothin fantasiamaailmaan, johon sijoittuvat myös muutamat muut FFG:n lautapelit, kuten esimerkiksi Runebound ja Runewars. Pelistä ilmestyi […]
Arvostettu pelisuunnittelija Vlaada Chvátil ei tälläkään kertaa osu harhaan. Mage Knightissä pelaajat ovat sankareita, jotka tutkivat ja valloittavat tuntematonta mannerta. Sankarit kohtaavat matkallaan vaaroja, joihin kuuluvat toisten pelaajien lisäksi myös hirviöt ja velhot. Vuonna 2012 Mage Knight voitti parhaan vahvateemaisen pelin Golden Geek -palkinnon. Pelin idea Tutkimusmatka alkaa portaalista. Alussa pelilauta on joko kolmen tai […]
Ei… nyt ei ole kyse Wagnerin kirjoittamasta ja säveltämästä oopperasta, vaan Fantasy Flight Gamesin julkaisemasta lautapelistä joka sijoittuu vaihtoehtoiseen vuoteen 1949. Lautapelin tapahtumat perustuvat fiktiiviseen versioon ensimmäisestä maailmansodasta, joka on kestänyt jo 35 vuotta. Tannhäuser on kevythenkinen toimintapeli, jossa pärjää myös ilman suurempaa taktikointia. Pelin kulku Peli koostuu vuoroista, joita molemmat pelaajat toteuttavat vuorotellen ja […]
Lautapelisuomi-podcastista on ilmestynyt uusi jakso. Antti Koskinen jutustelee taas peleistä seuranaan Tuomo Pekkanen. Kaava on tuttu, eli ensin jutustellaan viime aikoina pelatuista peleistä ja tsekataan tuoreet lautapeliuutiset. Jakson pääasiana on Eclipsen Rise of the Ancients -lisäosa, joita puidaan huolella. Jakso lopetetaan top-5-listoihin, eli Tuomon ja Antin suosikit suomeksi vuonna 2012 julkastuista peleistä. Podcast löytyy Antin nettisivuilta: Jakso 28 […]
Lautapelit.fi on julkaissut taas perinteiseen tapaansa viime vuoden myydyimmät pelit (katso 2011, 2010, 2009 ja 2008). Listoja on kolme, sen mukaan miten laajasti pelejä on ollut saatavilla. Yleisessä sarjassa ovat pelit, jotka ovat myynnissä Lautapelit.fi:ssä ja kaikissa muissakin myyntipaikoissa: Eclipse Halli Klack Africana Mondo Timeline Carcassonne Dixit 7 Wonders Halli Galli Bohnanza Listaykkönen Eclipse kävi kansainvälisellä tasolla kaupaksi niin hyvä, […]
Trivitria Up on tietääkseni ensimmäinen näin suoraviivainen tietovisan ja näppäryyspelin yhdistelmä. Menestyminen edellyttää sekä hyviä tietoja että vakaata kättä. Kun peli etenee, pelilaudalle kootaan palikoista huojuvaa tornia, joka lopulta kaatuu ja lopettaa pelin. Trivitria on myös uusi suomalainen pelifirma, jonka suunnitelmissa on tehdä enemmänkin Trivitria-pelejä. Pelin kulku Pelin säännöt ovat yksinkertaiset ja mahtuvat varsin pienen […]
Perjantai-illan huumaa ja muutaman neuvoa antavan jälkeen mielessä on ainakin sinkkumiehillä villit kuviot. Nimensä perusteella näin voisi Villeissä kuvioissa ollakin, mutta tällä kertaa mielessä eivät ole ne villit kuviot, vaan varsin tavanomainen abstrakti laattojenasettelupeli, jossa tavoitteena on pisteyttää mahdollisimman monta ja vaikeaa tehtävälaattaa pelilaudalle. Pelin idea Villit kuviot -pelin tavoitteena on pisteyttää omassa kädessä olevia […]
Suomen väitetään olevan raskaan rockin luvattu maa ja meillä on myös pitkät triviapeliperinteet. Siksi onkin yllättävää, että näitä kahta tärkeää ominaisuutta ei ole tietääkseni yhdistetty samaan pakettiin ennen Rock Sciencen rantautumista Suomeen. Nyt markkinoilla on kuitenkin mielenkiintoinen triviapeli kaikille raskaamman rockin ystäville paketissa, joka varmasti myös ulkonäkönsä puolesta vetoaa musiikkityylin harrastajiin. Pelin idea Rock Science […]
Syvällä Underdarkissa on käytävä verkostoja, jotka toimivat kotina miljoonille toinen toistaan tappavammille otuksille, pääiljetyksenä ja Drizztin suurena vihaajana demoni Errtu Balor. Yksinäistä ei siis tule olemaan vaikka yksin pelaisikin! Dungeons & Dragons lienee kaikille tuttu, sillä se sai alkunsa jo vuonna 1974. Sitä pidetäänkin ensimmäisenä oikeana roolipelinä. Tänä päivänä se inspiroi niin lehtiä, kirjoja, pelejä […]
Suunnittelija Tom Lehmann teki oman ehdotuksensa Puerto Rico -korttipeliksi. San Juaniksi päätyi toinen peli, tosin Lehmannin ideoita hyödyntäen, ja Lehmannin pelistä tuli samankaltainen, mutta monimutkaisempi Race for the Galaxy. Lehmann jatkoi idean kehittelyä, tällä kertaa yksinkertaisempaan suuntaan ja nyt tuloksena oli The City. Pelin tunnistaa selvästi kahden edeltäjänsä sukulaiseksi, mutta se on paljon yksinkertaisempi. The City on pieni […]
Pari vuotta sitten ilmestynyt Bezzerwizzer oli perinteinen tietovisailupeli, joka antoi mahdollisuuden vastata toisten kysymyksiin, jos tunsi tietävänsä paremmin. Nyt Bezzerwizzer-peliperhettä täydentää Bezzerwizzer Mini, jossa tämä innovaatio on unohdettu, mutta tilalle on keksitty muuta jujua. Peli on ainakin miellyttävän pieni: se on hyvin pieni purkki, jossa on nippu kortteja ja vastauslomakkeita. Näistä aineksista saadaan aikaan kelpo tietovisailu. […]
Uusi Splotterin peli on aina tapaus ja The Great Zimbabwe ei ole poikkeus. Muutaman vuoden hauduteltu peli on selkeää Splotter-laatua. Alankomaalainen pieni pelitalo nauttii nimittäin kulttimainetta valveutuneiden peliharrastajien keskuudessa. Maine perustuu tinkimättömiin peleihin, jotka eivät aina ole täydellisiä, mutta jotka tarjoavat jotain sellaista, mitä muualta ei saa. Splotterin maineikkaimmat pelit ovat olleet melko pitkiä ja raskaita europelejä, jollaisten […]
Viime viikonloppuna järjestetyssä BGG.Con-pelitapahtumassa jaettiin vuoden 2012 Golden Geek -palkinnot. Niiden päävoitto tuli Suomeen, kun Eclipse nappasi vuoden pelin palkinnon! Eclipse valittiin myös parhaaksi strategiapeliksi, kuten tapana on (ainoastaan Dominionin voittaessa vuoden pelin, Le Havre nappasi silloisen Gamer’s game -palkinnon, muuten palkinto on mennyt vuoden pelille). Toinen iso voittaja oli King of Tokyo, joka valittiin […]
Biblioksessa pelaajat ovat apotteja, jotka kilpailevat siitä, kuka kerää kattavimman pyhien kirjojen kokoelman. Tähän tarvitaan rahaa, jolla hankitaan tarvittavat resurssit ja piispan siunaus. Uskonnollinen teema saattaa joidenkin korvaan kalskahtaa, mutta käytännössä teema ei näy mitenkään – kyseessä on kuitenkin nopea huutokauppafilleri. Aiemmin Biblios tunnettiin nimellä Scripts & Scribes. Nykyinen versio ei säännöiltään eroa edeltäjästään, vain […]
Lautapelit.fi on julkaissut ensimmäisen lisäkarttapakkauksen Power Gridiin. Power Grid: Pohjoismaat ja Britannia sisältää kaksi karttaa eli nimensä mukaisesti Pohjoismaat ja Britannian. Pohjoismaiden kartalla mukana ovat Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska ja Baltian maat. Pohjoismaiden kartalla mukaan tulevat maat vaikuttavat ratkaisevasti siihen, millaisia voimaloita pelissä on mukana. Lisäksi pelaajat, joilla on kaupunkeja ainoastaan Tanskassa ja Norjassa eivät […]
Voiton tekeminen on monessa bisnespelissä avainasemassa, harva vain suhtautuu asiaan yhtä suorasukaisesti kuin ytimekkäästi nimetty Making Profit. Tämän rahapelin kotimaa on poikkeuksellisesti Viro, josta ei ole juuri lautapelejä tullut (Farlander taitaa olla ainoa tunnetumpi tähän asti). Pelin idea Making Profitissa jokaisella pelaajalla on tehdas, jota pitäisi käyttää voiton maksimointiin. Tehtailla on osakkeita, joita voi ostaa ja […]
Scrabble on sanapelien kruunaamaton kuningas, eikä peli ole kohdannut voittajaansa, vaikka yrittäjiä on riittänyt. Tällä kertaa onneaan koettelee Sana-Valta, 2-3 pelaajalle tarkoitettu sanapeli, jossa sanojen rakentamiseen yhdistetään vahvasti visuaalinen puoli. Vaikka Suomessa Vuoden peli -raati ei pelille lämmennyt, Ruotsin puolella Sana-Valta kipusi Årets spel -kilpailussa kolmen parhaan perhepelin joukkoon. Sanapelille sijoitus ei ole lainkaan hassumpi. […]
Lautapelioppaan huutokauppa on täydessä vauhdissa. Pelejä on hyvä lista ja valikoimista löytyy kaikenlaista mielenkiintoista kohtuullisilla hinnoilla. Huutokaupan kaupat hoidetaan viikon päästä Lautapelaamaan-tapahtumassa Helsingissä, mutta vaikka et tapahtumaan pääsisikään, voit silti katsella listalta esimerkiksi kotipaikkakunnallasi olevia myyjiä, jotka varmasti tekevät kaupat mielellään muutenkin kuin Lautapelaamaaan-tapahtuman yhteydessä. Huutokauppalistalta löytyvät muun muassa seuraavat helmet (hinnat lähtöhintoja tai korkeimpia […]
Saksalainen suunnittelijapariskunta Inka ja Markus Brand nappasi vuonna 2012 tuplapotin, kun Village voitti sekä Kennerspiel des Jahresin että Deutscher Spiele Preisin (lisäksi perheen lasten suunnittelema Mogel Motte voitti DSP:n parhaan lastenpelin palkinnon, joten perheessä oli todellakin syytä juhliin). Village ei napannut palkintojaan turhaan. Se on varsin nokkela peli, jossa on toimiva teema, uusia ideoita ja mielenkiintoisia haasteita pelaajille. Lautapelit.fi on julkaissut Villagen suomeksi. […]
Lautapeliopas järjestää huutokaupan Lautapelaamaan-pelitapahtuman yhteydessä. Huutokauppa käydään Lautapelioppaassa tällä viikolla torstaista sunnuntaihin ja kaupat tehdään Lautapelaamaan-tapahtumassa – näin varmistetaan, että huutokaupan suurin voittaja ei ole Itella. Nyt on korkea aika ilmoittaa pelinsä huutokauppaan. Ilmoittamiseen tarvitset Lautapelioppaan tunnukset (rekisteröidy täällä), jonka jälkeen voit ilmoittaa pelisi huutokauppaan. Huomaa, että tänä vuonna pelien ilmoittamisaika päättyy, kun huutokauppa alkaa, […]
Jaipur on kevyt kaksinpelattava korttipeli, jossa pelaajien on tarkoitus käydä kauppaa Intiassa, pelin nimeä kantavassa kaupungissa. Kaikessa yksinkertaisuudessaan pelistä tulee vahvasti mieleen Kosmoksen kaksinpelisarja, eikä sen lainkaan tarvitse hävetä esikuviensa rinnalla. Sen verran toimivasta kokonaisuudesta on kyse. Pelin idea Pelissä on 6 eriväristä tuotekorttia, joita pelaajat keräävät seteiksi. Pelaaja voi vuorollaan nostaa korttirivistä yhden tuotekortin […]
Sankarin leikkiminen on hauskaa, mutta välillä on mukavaa olla pahis. Eikä pahiksillakaan ole helppoa, päinvastoin. Kunnollisen luolaholvin ylläpitäminen on kovaa hommaa: työvoimaa pitää olla, se pitää ruokkia, palkkaakin on maksettava ja juuri kun saa kaiken justiinsa kohdalleen, sankarilauma rynnii sotkemaan paikat ja tappamaan vaivalla palkatun työvoiman. Dungeon Lords kierrättää vuonna 1997 ilmestyneen Dungeon Keeper -tietokonepelin ideaa. […]
Kaupoissa riittää pelejä, samoin Lautapelioppaassa. Mitkä niistä olisivat parhaita joululahjoiksi? Tämä joululahjalista osoittaa mielenkiintoisia valintoja, jotka sopivat komeasti koristamaan kuusenalusta — ja joita pelataan vielä joulun jälkeenkin! Koska hyväkään peli ei miellytä kaikkia, lista on jaettu erilaisiin luokituksiin. Näin sopivan pelin löytäminen helpottuu. Mukana on myös pari moneen paikkaan sopivaa yleissuositusta, jotka ovat mainioita valintoja […]
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastointi
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.