Keikalla

Keikalla on vauhdikas ja viihdyttävä partypeli, jonka vähemmän koluttu teema tuo pelipöytään tuulahduksen rockmaailman kiihkeästä menosta. Pelaajat ottavat roolin suomalaisina rockbändeinä, jotka lähtevät uransa tärkeimmälle keikkarundille. Taival festareille on rosoinen ja rock, kuten teemaan sopii.

Keikalla ei ole hiottu strategiapeli, vaan teeman kannattelema viihdepeli, jossa tunnelma ja hauskanpito ajavat hienosäädetyn mekaniikan edelle. Sääntöjen tulkinnalle jää paikoin varaa, mutta sopivassa seurassa peli tarjoaa hauskoja hetkiä ja hyvää viihdettä.

”Hän tahtoi nimensä tähtiin…”

Pelaajat astuvat valitsemiensa bändien saappaisiin ja aloittavat kiertueensa, joka kulkee ympäri Suomen rock-klubeja ja festivaaleja. Ensimmäinen tavoite on levysopimuksen saaminen, jonka jälkeen tarvitaan vielä hittibiisi ja vasta sitten tie rockfestareiden päälavalle on auki. Tietenkään tie tähtiin ei ole ihan mutkaton vaan matkalle mahtuu käänne jos toinenkin: keikkabussit hajoilevat, managerit tekevät yllätysratkaisuja, roudarit vaativat palkkojaan ja bändikaverit katoavat matkan varrelle. 

Pelilaudalla seikkaillaan oikeiden keikkapaikkojen välillä, mikä tuo peliin mukavaa maustetta, kuin oikeasti kiertäisi Suomen rock-skeneä. Pelin alussa suunnitellaan keikkakalenteri, mutta kun rundi lähtee liikkeelle, mikään ei ole varmaa. Matkanteko perustuu liikekortteihin, joiden avulla pelaajat päättävät etenemisensä tahdin – ainakin periaatteessa. Peli nimittäin tarjoilee reippaasti annosteltuna sekä myötä- että vastoinkäymisiä. Usein tuntuukin siltä, että keikkareissu etenee enemmän kohtalon kuin omien päätösten varassa, kuten oikealla keikkarundillakin. Tämä tekee pelistä arvaamattoman ja välillä armottoman, mutta juuri sen takia pelipöydässä sattuu ja tapahtuu, eikä peliä ainakaan tylsäksi voi moittia.

Toinen nostopakka, tapahtumapakka, kuvaa mitä bändillä voi mennä pieleen tai vaihtoehtoisesti tehdä kiertueesta unohtumattoman. Hyvän managerin saaminen voi olla pelastus ja vokalistin lavatemput nostaa mainetta, mutta yhtä lailla takahuonebileet voivat venähtää tai bändin kuvioita sotkemaan ilmestyä kunnianhimoinen bändäri. 

Tapahtumapakkaan on piilotettu myös tavoitekortit, joiden keräämistä vaaditaan matkalla kohti menestystä. Bändien asenteella rakentama rockuskottavuus auttaa matkaa, mutta liika poseeraus kostautuu ja maineenhallintaan tarvitaan osaavaa manageria. Parhaimmillaan nämä kortit nostattavat pelipöytään tiukkoja tilanteita ja käänteitä, joista bändin maine vain kasvaa tai sitten kiertue ajautuu holtittomaan syöksykierteeseen.

Siispä bändit baanalle ja rokki soimaan! Hyvällä tuurilla alla on upouusi keikkabussi ja takataskussa helikopterikyyti. Huonolla viimeisiä vetelevä paku, roudari joka paahtaa ylinopeutta ratsiaan ja taukopaikalle unohtuva kitaristi.

”Roll up for the Magical Mystery Tour”

Keikalla on kehitetty rouhealla otteella. Tekijöiden mukaan tavoitteena onkin ollut enemmän teema ja rockelämän fiilis kuin monimutkainen mekaniikka. Sääntökirja ohjaakin pelaajia omaksumaan rennon lähestymistavan sääntöihin ja sopimaan porukalla epäselvyyksistä. Ohjeista löytyy myös variaatioita sääntöihin. Se on sekä pelin vahvuus että heikkous: toisaalta mahdollisuus muokata peliä omalle ryhmälle sopivaksi on kivaa, mutta satunnaisissa peliporukoissa sääntöjen viilailu kesken pelin voi myös pilata tunnelman. 

Keikalla on hyvin tuuripainotteinen peli, jossa kortit nostavat yhden bändin tähdeksi ja jättävät toisen pimentoon. Myötä- ja vastamäkien suhde on näennäisesti tasapainossa, mutta peli osaa olla häikäilemättömän epäoikeudenmukainen ja heitellä bändipoloisia isollakin kädellä. Hyvin alkanut rundi pohjoiseen saattaa vaihtua yllättäen managerin buukkaamaan promokeikkaan Forssassa. Kilpaileva bändi saattaa napata levydiilin ensimmäisen keikan jälkeen, kun itse joutuu vetämään keikkoja keikan perään ilman mitään edistystä ja lopulta bändin turhautuminen purkautuu romutettuun hotellihuoneeseen tai nujakkaan bäkkärillä. 

Myös matkanteon sattumanvaraisuus voi välillä harmittaa. Vaikka liikekortit antavat jonkin verran kontrollia etenemiseen, voivat huonot kortit tehdä bändin reissusta pelkkää odottelua.  Pelin maailmassa keikkajärjestäjät ovatkin pitkäpinnaista porukkaa. Keikalta myöhästyminen ei ketään haittaa ja perillä setti vedetään vaikka pari päivää myöhässä. Tähän olisi ollut hyvä tuoda jokin kevyt sääntö, joka antaisi syytä ottaa riskejä matkanteossa aikataulussa pysymiseksi. 

Huonolla tuurilla joku pelaajista saattaakin jäädä helposti pahasti jälkeen. Pelissä on kevyt mekaniikka, joka voi tasoittaa tilannetta: jos tavoitekortti nousee käteen tuplana, se tulee pöydätä muiden pelaajien nostettavaksi. Tätä mahdollisuutta voi myös ansoittaa vastustajan kiusaksi, mikä onkin ainoa tapa heitellä kapuloita toisen bändin rattaisiin. Isoa konfliktia pelaajien välillä ei siis pelissä synny, vaan kyse on rehdistä kilpajuoksusta Rock, Rauha ja Rakkaus -hengessä.

Joitakin sääntövariantteja olisi voinut nostaa suoraan peruspelin sääntöihin, kuten sen, että tavoitteiden täyttämiseksi täytyy tehdä tietty määrä keikkoja. Testipeleissä tämä osoittautui lähes välttämättömäksi tasapainon kannalta.

Oikealla asenteella tuuripitoisuus tai sääntöjen eloisuus ei muodostu isoksi ongelmaksi. Keikalla ei ole peli, jossa tiukat strategiat ja täydelliset pelisuunnitelmat palkitaan. Se on peli, jossa kannattaa laittaa rock soimaan, kestää vastoinkäymisiä, riemuita onnistumisesta ja heittäytyä täysillä bändien taipaleeseen.

Peli skaalautuu kivasti eri pelaajamäärille. Isommalla porukalla pakat kiertävät nopeasti ja meno voi olla kaoottista. Kahdellakin pelaajalla kiertuelämä sujuu, mutta loppuhuipennus voi kyllä venyä keikkakutsujen odotteluun.

Visuaalisesti Keikalla on huoliteltu. Korttien ulkoasu olisi kuitenkin kaivannut pientä viimeistelyä ja selkeytystä. Korttien luettavuus ei ole kaikista paras: tummia taustoja ja haaleaa, pientä tekstiä. Osa korttien teksteistä aiheuttaa myös tulkinnanvaraa, ja poikkeamia sääntökirjan selityksitä löytyy. Lisäksi tekoälyllä tuotettu kuvitus jakaa mielipiteitä. Se on kyllä siistiä ja yhtenäistä, mutta varsin kliseistä ja persoonatonta. 

”We are the road crew!”

Pelin vahvin puoli on sen teema. Musiikki-, saatika rockaiheisia lautapelejä ei ole monta, ja Keikalla onnistuu hyödyntämään aiheensa vallan viihdyttävästi. Se vangitsee keikkaelämän arvaamattoman ja kiihkeän tunnelman. Parhaimmillaan, kun peli toimii, pelaajilla on hauskaa ja kiertueet sujuvat (tai eivät suju) toinen toistaan vauhdikkaammin. Menestys maistuu maukkaalta eikä vastoinkäymisten kasaantumiselle voi lopulta muuta kun nauraa. Niistähän ne likaiset legendat on leivottu.

Teema on sopivasti siisti, että tätä voi pelata myös nuorison kanssa. Toki kuvioissa on niin bändärit, bäkkäribileet ja överit kuin katkolla käyntikin. Bändit herättävät juuri sopivasti pahennusta rockuskottavuuden säilyttämiseksi, mutta näillä ei kuitenkaan mässäillä.

Jos jostain teeman osalta pitää antaa kritiikkiä, niin itse keikat jäävät vaisuiksi. Ne tapahtuvat automaattisesti kunhan perille päästään, eikä esiintymiseen liity draamaa. Missä ovat ne keikat, joille eksyy vain kaksi orpoa kuulijaa? Missä ovat puuttuvat piuhat, vokalistin kilarit kesken keikan, bäkkäriltä kadonnut basisti tai varastetut vahvarit? Tai loistoillat ja vedot, jotka saavat moshpitit pyörimään, jengin pogoamaan itsenä tainnoksiin ja mylvimään encorea? 

Kaiken kaikkiaan Keikalla on kuin hyvällä meiningillä väsätty demokasetti: soinnissa on rosoa, se ei ole täydellinen ja miksauskin on jäänyt puolitiehen, mutta se tuo esiin tekijöidensä rakkauden teemaan. Se ei ehkä sovi pikkutarkkaa tasapainoa hakeville harrastajille, mutta jos olet valmis rock’n’rollin vietäväksi, niin sopivassa seurassa se kyllä saa jalan vipattamaan ja kääntämään nupit kaakkoon.

Faktat Keikalla-pelistä:

Julkaisija: Jymy Productions (2024)

Mutkikkuus: Säännöt ovat yksinkertaiset, ja peli on helppo oppia ja opettaa. Sopii hyvin sekalaisenkin pelikokemuksen omaavan kaveriporukan illanviettoon. 

Onnen vaikutus: Tuurilla on iso vaikutus peliin. Mekaniikka perustuu korttipakkaan, josta nostetaan kortteja. Pieni taktikointielementti pelissä on, mutta vastustajan peliin ei juuri voi vaikuttaa. Matkanteko perustuu liikekortteihin ja siinä pelaajalla on mahdollisuus päättää etenemisvauhdistaan. Tosin matkanteossakin on runsaasti tuuria pelissä. 

Teema: Rock. Bändit. Kiertue-elämä. Teema on vahvasti mukana, jopa oleellinen osa pelikokemusta.  

Uudelleenpelattavuus: Tuurielementin myötä peli on hyvin uudelleenpelattava, jos mekaniikka ja teema vain jaksaa viehättää. 

Saavutettavuus: Korttien toiminnot kuvataan pääosin tekstein. Vaalea teksti tummalla taustalla, ja todella pieni kirjasinkoko ei tee korteista kaikkein helppolukuisimpia. 

Pelaajamäärä: 2–5. Peli toimii hyvin eri pelaajamäärillä.

Pituus: Vajaa tunti. Pelin saa alkuun sujuvasti eikä ensimmäinen pelikerta juuri opettelusta veny.