King of the Dice

Yatzy on eittämättä tunnetuin noppapeli Suomessa ja keikkuupa sen sääntösivu kuukaudesta ja vuodesta toiseen myös Lautapelioppaan luetuimpien sivujen joukossa. Yatzyn ja sen sisarversioiden kuten Generalan, Yahtzeen, Yachtin ja Poker Dicen vanavedessä on julkaistu läjäpäin kaupallisia noppapelejä, joissa heitellään noppia kolme kertaa ja rakennetaan yhdistelmiä.

King of the Dice on lastenpeliyhtiö HABAn näkemys perinteisestä yatzyttelusta. Kyseessä ei ole puhtaasti lastenpeli, vaan ennemminkin “Minun ensimmäinen perhepelini”-sarjaan sopiva tuote. Näin minun näkökulmastani se on myös “heittämällä” yksi parhaista Yatzy-versioista, joita olen pelannut.

“Suostun pyyntöösi, jos saan neljä ykköstä”

Pelissä olet kuningas, jonka tavoite on rekrytoida fantasiaolentoja kuningaskuntasi asukkaiksi. Rekryäminen on helppoa, sillä riittää, että heittää nopilla örmyn pyytämän noppasarjan. Sarjat ovat Yatzylle ja pokerille tyypillisiä “samaa väriä”, “samoja lukuja”, täyskäsi”, “erilaisia lukujonoja” ja niin edelleen. Temaattisesti täysin höpöä, mutta jatketaan.

Koska eri heittosarjat ovat tuttuja Yatzya tai pokeria pelanneille, pelin pääsee aloittamaan käytännössä heti. Vaikka noppapelit eivät olisi tuttuja, niin riittää, että perusidean selittää ja kortit voi selventää pelin ohessa. Meininki pysyy koko ajan sopivan nopeana, helppona ja kevyenä.

Jos kortin saanti onnistuu, katsotaan vielä kortin yläpuolista kyläkorttiriviä. Jos väri täsmää, saa kaupan päälle molemmat kortit eli hieman lisäpisteitä. Jos taas heitto epäonnistuu, joutuu ottamaan rangaistuspakan päällimmäisen kortin. Pakka tarjoaa yhden miinuspisteen tapaisia pienempiä kirpaisuja, mutta myös jopa neljän miinuspisteen ikäviä iskuja.

Noppa vie ja noppa tuo

Yatzy on hyvin tuuripitoinen peli, joten ei ole ihme, että samoja polkuja asteleva King of the Dice on yhtä satunnainen tapaus. Tasaisessa peliseurassa nopat ja korttien ilmestymisjärjestys ratkaisevat voittajan ja sille ei välttämättä voi tehdä mitään. Yleensä omaa tuuria voi kaventaa muutamilla taktisilla ratkaisuilla ja sitten vain toivotaan noppajumalien armahdusta.

Vaikka tuurin osuus on suuri, niin mielekkäitä valintoja on paljon esi-isäänsä enemmän. Mitään staattisia noppasarjoja ei ole, vaan fantasiahahmojen rivi vaihtuu joka vuorolla jollain tavalla. Jos pelaaja saa kortin, kortteja liikutellaan oikeaan reunaan ja nostetaan uusi kortti esiin. Jos pelaaja epäonnistuu, poistetaan viimeinen kortti ja taas rivi liikkuu.

Tämä aiheuttaa sen, että vuoroilla tilanteet elävät ja jokainen heitto eroaa edellisestä, ainakin hieman. Joskus korteissa on vain helppoja tai toisiaan tukevia sarjoja, jolloin riskejä voi ottaa enemmän. Toisinaan taas kortit ovat vaikeampia tai rangaistuspistemäärä suurempi ja silloin pitäisi pelata varman päälle. Samaan aikaan pöydällä on niitä isopisteisiä huippukortteja, jotka saavat pelaajat ahneiksi ja varomattomiksi. “Pakkohan tuota viiden kuutosen korttia on lähteä hakemaan, kun minulla on kutosia jo kolme!” on lähes aina väärä, mutta samalla kovin vääjäämätön valinta.

Kuninkaan paluu

Meillä pelin pariin on innostunut erityisesti vanhin 8-vuotias ja hänen ikäiselleen peli on laatikon perusteella tarkoitettukin. Ikäsuositus on ihan sopiva, vaikka voisi tätä pelata ihan hyvin nuorempienkin kanssa, kunhan valinnoissa vähän avittaa. Korteissa kun ei ole tekstiä, vaan kaikki yhdistelmät on kuvattu symbolein. Valitettavasti symboliikka ei ole sitä selkeintä laatua ja alussa sääntökirjaa jouduttiin kurkkaamaan pariin otteeseen.

Toinen kauneusvirhe on pelin kesto. Pelissä on kolme lopetusehtoa ja lähes poikkeuksetta peli loppuu vajaassa puolessa tunnissa. Pahimmillaan peli saattaa kuitenkin venyä jopa 45 minuutin puolelle ja siinä vaiheessa se menettää parasta teräänsä.

Mutta kun katsoo vaakakupin toista puolta, niin ongelmat unohtuvat: tehokkaasti pakattu pikku boksi, isot puiset nopat, värikylläiset kortit ja kepeät päätökset tekevät pelistä yllättävän houkuttelevan. Vahva suositus ainakin kokeiltavaksi, jos kevyet noppailut houkuttelevat.

Kuningas on saanut myös jatkajia kruunulleen, sillä peli on laajentunut kokonaiseksi pelisarjaksi. King of the Dice Junior on huomattavasti kevyempi, “Minun ensimmäinen pelini”-sarjan tasoinen ja pienille lapsille suunnattu versio. King of the Dice: Board Game puolestaan tuo mukanaan kartan, vie peliä astetta mutkikkaammaksi ja siirtyy aluehallinnan puolelle. En ole näitä pelannut, mutta lukemisen perusteella kyseessä on melko erilaiset pelit. Jos siis alkuperäinen Kunkku miellyttää, näiden kimppuun kannattaa käydä varauksella.

Faktat King of the Dicesta

Suunnittelija: Nils Nilsson

Julkaisija: HABA (2017)

Mutkikkuus: Peliä voi alkaa pelaamaan käytännössä heti ja selittää korttien symbolit vasta pelatessa.

Onnen vaikutus: Melko suurta. Muutama hyvä kierros voi pyyhkiytyä yhdellä epäonnekkaalla heitolla täysin toiseksi.

Vuorovaikutus: Ainoa jäynä on se, että joillakin korteilla voi lahjoittaa negatiivisia pisteitä haluamalleen pelaajalle. Muuten pelaajat lähinnä elävät toisten vuorojen mukana.

Teema: Lapsekas fantasiakuvitus on helposti lähestyttävää, mutta ei suuremmin säväytä.

Uudelleenpelattavuus: Korttien satunnainen järjestys tekee pelikerroista hieman erilaisia. Jos Yatzya jaksaa pelata aina uudestaan, niin kyllä sitten tätäkin.

Saavutettavuus: Korteissa ei ole tekstiä, joten kielimuuri ei ole ongelma, vaikka osa symboleista on vähän vaikeaselkoisia. Suomiversiossa on toki suomenkieliset säännöt. Sekä noppien että kyläkorttien värit ovat punavihersokeille todella vaikeita ja voivat mennä helposti sekaisin.

Pelaajamäärä: 2–5.

Pituus: 20–30 minuuttia.