Mystery Rummy: Jack the Ripper

Viiltäjä-Jack on tuttu hahmo historiasta ja monista peleistä (muun muassa Mr. Jack). Yksi tunnetuimpia Viiltäjä-Jack-pelejä on vuonna 1998 ilmestynyt Mystery Rummy: Jack the Ripper, joka aloittaa viisiosaiseksi venyneen Mystery Rummy -sarjan.

Nimensä mukaisesti Mystery Rummy on rommipeli, eli siinä yritetään kerätä ja pöydätä korttisettejä ja pelin perusrakenne on ”nosta-pelaa-poista”. Näihin perinteisistä korttipeleistä lähteviin aineksiin on sitten lisätty runsaasti teemaa ja väriä ja lopputuloksena on varsin hieno korttipeli.

Viiltäjän jäljillä

Pelin tarkoituksena on selvittää, kuka epäillyistä on Viiltäjä-Jack ja kerätä mahdollisimman paljon todistusaineistoa Viiltäjää vastaan. Kun joku pelaajista saa korttinsa pelattua, lasketaan, ketä kuudesta epäillystä vastaan pöydässä on eniten todistusaineistoa. Tämä epäilty on Viiltäjä-Jack ja häntä koskevat kortit ovat arvoltaan kaksinkertaiset. Sitten vain lasketaan korttien pisteet yhteen.

Toinen vaihtoehto on, että Viiltäjä-Jack onnistuu pakenemaan. Silloin pelaajat jäävät pisteittä, paitsi jos joku onnistui pelaamaan Ripper Escapes -kortin.

Pelissä on erilaisia kortteja: uhreja, rikospaikkoja, todistusaineistoa, epäiltyjä ja alibeja. Ensin tarvitaan uhri. Kun pöydässä on vähintään yksi uhri, todistusaineistoa voi pöydätä, kunhan kädessä on vähintään kolme samaan epäiltyyn liittyvää korttia.

Todistusaineisto puolestaan mahdollistaa tämän epäillyn oman kortin pelaamista, mutta myös alibin pelaamisen. Epäilty-kortit ovat arvokkaita kortteja, jotka edistävät kyseisen epäillyn päätymistä Viiltäjä-Jackiksi, alibit puolestaan estävät, ettei tätä epäiltyä voida valita Viiltäjäksi.

Tasapainottelua voittoehtojen välillä

Pelissä on kaksi tapaa menestyä: käden tyhjentäminen tai Viiltäjän paon yrittäminen. Ripper Escapes -kortti on arvokas, 35 pistettä – jaon voittaja kerää yleensä suunnilleen sen verran pisteitä – mutta sen pelaaminen edellyttää, että kaikki viisi uhria ovat pöydässä. Se ei ole ihan helppoa, sillä pelaaja, jolla ei ole Ripper Escapes -korttia, ei luonnollisesti halua pelata viidettä uhria. Tähän on avuksi Ripper Strikes -kortti, jolla voi hakea pakasta uhria ja Commissioner Resigns -kortti, joka pakottaa muut pelaajat pelaamaan uhrit käsistään.

Tasapainottelu sen välillä, pääseekö Viiltäjä pakoon vai ei on pelin suola. Ainakin kaksinpelissä tuntuu, että Viiltäjä pakenee harvoin, useammalla pelaajalla niin käy ehkä herkemmin. Mutta kävi niin tai ei, ainakin vaara on olemassa ja pelaajien on otettava se huomioon.

Hyvä kaksinpeli

Mystery Rummy: Jack the Ripper on ensisijaisesti kaksinpeli, joka toimii myös kolmella. Nelinpelikin on mahdollista, mutta vaikka en ole nelinpeliä kokeillutkaan, se ei kuulosta erityisen hyvältä idealta. Peli on parempi, kun pelaajia on vähemmän ja pelaajilla on enemmän kontrollia.

Moninpeleihin sopii paremmin Wyatt Earp, joka ei kuulu Mystery Rummy -sarjaan, mutta on sekin Mike Fitzgeraldin suunnittelema rommipeli ja läheistä sukua Mystery Rummyille. Wyatt Earp on parhaimmillaan kolmella ja toimii hyvin neljällä.

Faktat Mystery Rummy: Jack the Ripperistä

Suunnittelija: Mike Fitzgerald

Julkaisija: U.S. Games Systems (1998)

Mutkikkuus: Peli vaikuttaa monimutkaisemmalta kuin oikeastaan onkaan. Säännöt on syytä opetella huolella. Peliin sisään pääseminen vaatii yleensä parin kierroksen pelaamista.

Onnen vaikutus: Tuurista on hyötyä, mutta en epäile ollenkaan, etteikö peliä voittaisi taitavampi pelaaja.

Vuorovaikutus: Toisten peliä on seurattava.

Teema: Viiltäjä-Jack-teema toimii pelissä hienosti, kiitos aikakauteen sopivan kuvituksen. Peli ei kuitenkaan ole liian makaaberi tai käsittele murhia yksityiskohtaisesti.

Uudelleenpelattavuus: Jaksaahan tätä tahkota kerta toisensa jälkeen, pelissä on ajattoman korttipelin kestävyyttä.

Saavutettavuus: Korteissa on englanninkielistä tekstiä ja kielitaito edistää peliin sisään pääsemistä. Toisaalta erilaisia korttityyppejä ei ole monia, joten apulapulla ja muistamalla pärjää kielitaidotonkin, kunhan pelin oppii. Värivalinnat ovat heikossa valossa hankalia, pinkin ja beigen erottaminen ei ole aina helppoa.

Pelaajamäärä: 2–4, parhaimmillaan 2–3 pelaajalla.

Pituus: 30–45 minuuttia.